fbpx

Meille mummuille

on osin rentoakin pohdintaa maailmanmenosta, isovanhemmuudesta, ikääntymisestä ja muutamista muista seikoista. Mummulassa ei tuoksu tuore pulla, ja sukan kantapää jää kutomatta.

Voihan vieraslaji tai hieman vahvempi sana!

Voihan vieraslaji ja ehkä hieman vahvempikin sanapari olisi joskus paikallaan. En ymmärrä tätä vieraslajivouhotusta, en. Joskus parikymmentä vuotta sitten siirsin Simojokivarteen Juurakkoperälle ensimmäiset lupiinit tai kuten nyt olen oppinut: komealupiinit  (Lupinus polyphyllus). Olin aiemmin ihastellut valkoisia, vaaleanpunaisia, sinipunaisia ja sinisiä lupiineja eteläisen Suomen tienvarsiniityillä, tienpientareilla ja ratapenkereillä. Olisin halunnut pari hoidettua riviä punaisen tuvan eteen, […]

Voihan vieraslaji tai hieman vahvempi sana! Read More »

Vauvan villapusero.

Joko sinä neuloit omasi?

En todellakaan ole käsityöihmisiä, mutta silti saan tiuhaan tahtiin sähköpostiini ohjeita islantilaisneuleista ja uteluja, joko sinä neuloit omasi. Tämä mummu ei todellakaan kudo, ei ainakaan mitään sellaista, jota voisi ylpeänä jälkipolville esitellä. Kun odotin esikoistani, neuvolan terveydenhoitaja kysäisi, joko vauvannuttu oli valmis. Ei ollut, ei. Poika syntyi keskosena helmikuussa 1991 ja siskojeni kutomat villahousut ja

Joko sinä neuloit omasi? Read More »

Sanoilla on väliä. Ikääntynyt 55-vuotias odottaa, että uusi päivä kaiken muuttaa voi.

Sanoilla on väliä – ikääntynyt 55-vuotias!

Olin tyytyväinen, kun Suomen hallitus päätti esittää eduskunnalle niin sanotun eläkeputken poistamista. Kertoohan se hallituksen kyvystä lunastaa lupauksiaan, työntekijöiden kokemuksen arvostamista ja siitä, että suomalainen yhteiskunta tarvitsee eri-ikäisiä toimijoita erilaisiin tehtäviin. Lueskelin hallituksen esitystä ja tuli sellainen olo, että itsekin 56-vuotiaana olisin vielä aivan kelvollinen ja tarpeellinen yhteiskunnan jäsen. Sanoilla on väliä, sillä niillä myydään

Sanoilla on väliä – ikääntynyt 55-vuotias! Read More »

Sadan litran hillaämpäri

Sadan litran hillaämpäri on tuttu lapsuusmuisto meille monille. Tänä kesänä, kun hillasato on ollut poikkeuksellisen runsas, suhtautumiseni suolla rämpimiseen on muuttunut yllättävän myönteiseksi. Marja-astiana voi olla jo pienempikin ämpäri tai muutaman litran taikinakulho, eväät voi ottaa mukaan ja kahvistella sopivin väliajoin, tutkiskella luonnon pieniä ihmeitä ja nautiskella. Varsinkin tuulisella säällä suolla on mukavaa, kun erilaiset

Sadan litran hillaämpäri Read More »

Päiväkoti-ikäisen nallekuva.

Päiväkotien kevätjuhlista aikuisuuteen

Olen säilyttänyt jälkikasvun kolme kaunista paperikukkaa päiväkotien kevätjuhlista. Esikoispoika sai omansa eskarin päättäjäisissä 1998, tytär 2000 ja kuopus 2008. Ellen väärin muista. Näissä kevätjuhlissa ja kymmenissä sen jälkeen tilaisuus on päättynyt Suvivirren laulamiseen. Se kuuluu suomalaiseen perinteeseen, tapakasvatukseen, ja siitä alkavat kesä, aurinko ja vapaus. Tämän kevään päättäjäisissä ja valmistujaisissa ei kesää aloitettu Suvivirren laulamisella.

Päiväkotien kevätjuhlista aikuisuuteen Read More »

Erikoinen äitienpäivä

Korona-ajan äitienpäivä oli yhtä poikkeuksellinen ja erikoinen kuin koko kevät: turvavälit ovat kasvaneet liian pitkiksi. Pikkumiestä naurattaa, kun mummu ja ukki laulavat ja leikkivät Leipuri Hiivaa skype-yhteyden välityksellä. Me olemme Rovaniemellä ja pikkumies Oulussa. Kesken laulun pikkumies kyllästyy ja vilkuttaa. Vihje on selvä: laulun voi lopettaa. Parin karanteenikuukauden aikana pikkumies on oppinut kävelemään ja ensimmäiset sanansa.

Erikoinen äitienpäivä Read More »

Talvisodan päättyminen ja korona

Talvisodan päättymisjuhlia on tarkoitus järjestää eri puolilla Rovaniemeä, mutta korona muuttaa suunnitelmia. Tapahtumia perutaan pikavauhtia ja kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä on tapahtumassa. Pari päivää myöhemmin Suomen hallitus kertoo ottavansa käyttöön poikkeuslait koronatartuntojen hidastamiseksi. Päätös kertoo, kuinka vakavasti asiasta on kysymys, mutta sitä on vaikea heti ymmärtää. Poikkeuslait vaikuttavat kaikkien elämään, sillä rajoitukset ovat tiukkoja.

Talvisodan päättyminen ja korona Read More »

Selkeää kerrontaa

Siitä se sitten lähti. Toinen Simoskat-kanavan ohjelma vie meidät isänpäivän tunnelmiin. Markus Lohi pohdiskelee isyyttä ja isovanhemmuutta ja jakaa muistojaan vanhemmuuden iloista ja suruista. Humoristiset isänpäiväkortit ilahduttavat häntä myös eduskuntatyössä. Suomenmaa-lehti huomaa YouTube-kanavan haastattelun ja tekee sen perusteella oman jutun. Suomenmaa ja Simoskat-kanavan haastattelu Markus Lohesta. Tilma Kenttälä ja Toivo Kestilä muistelevat Lapin sotaa ja

Selkeää kerrontaa Read More »

Oma kanava avattu YouTubessa

Nuoriso kyseli kesäkuussa Lähteentien Pirtin myynnin jälkeen, että mitäs äiti olet ajatellut tehdä. Vastasin, että alan tubettajaksi. Lapset sanoivat, että se on todella noloa ja onneksi meillä on eri sukunimi. No, en nyt ihan tubettajaksi ole ryhtymässä, mutta ajatus alkoi kiehtoa. Kesän aikana perehdyin niin suomalaiseen kuin kansainväliseen tubetus-kulttuuriin ja huomasin, että tarjonta on suunnattu

Oma kanava avattu YouTubessa Read More »