Talvisodan päättyminen ja korona

Talvisodan päättymisjuhlia on tarkoitus järjestää eri puolilla Rovaniemeä, mutta korona muuttaa suunnitelmia. Tapahtumia perutaan pikavauhtia ja kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä on tapahtumassa.

Pari päivää myöhemmin Suomen hallitus kertoo ottavansa käyttöön poikkeuslait koronatartuntojen hidastamiseksi. Päätös kertoo, kuinka vakavasti asiasta on kysymys, mutta sitä on vaikea heti ymmärtää.

Poikkeuslait vaikuttavat kaikkien elämään, sillä rajoitukset ovat tiukkoja.

Yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan.

Päiväkoteja ja kouluja suljetaan, vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä kielletään. Myös ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa kielletään.

Kaikki mahdolliset työtehtävät päätetään tehdä etätöinä. Julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.

Lista rajoituksista on pitkä, mutta kaikelle on perusteet olemassa.

Ehdimme ennen rajoituksia haastatella kolme sodan lottaa Alli Korvaa, joka muistaa hyvin, miltä talvisodan päättyminen ja rauhanehdot tuntuivat.

Alli Korvan haastattelu on myös Iltalehdessä.

Ohjelman kevyempänä osiona ovat yhteislaulajien kuulumiset Saarenkylän Nuorisoseuralta sekä Pertti Kivimäen tulkisema Leo Vierelän tarina.

Tietoa evästeistä
Simoskat  - Viestintäpalvelut

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste tallentuu tilapäisesti käyttäjän selaimeen. Sivustot eivät välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Analytiikka: kiitos, että autat minua ymmärtämään sivuni vieraita

Kiitos! Hyväksymällä evästeet autat minua ymmärtämään paremmin sivuni vieraita ja sivustoni toimivuutta. En koskaan voi tunnistaa sinua datan perusteella – kaikki data on anonyymia.

Käytän Googlen ja Facebookin työkaluja tutkiakseni kävijädataa ja parantaakseni sivuston toimivuutta. Nämä työkalut myös auttavat minua kohdentamaan sinulle sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa sinua.