Simoskat.fi &#8211; Viestintäpalvelut

Ensimmäinen huijaus nettikaupassa.

Autolla pihaan saakka.

Ulkohuussin sisustusta.

30.7.202229.12.2022

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 6

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Minulla oli aikaa tehdä muutakin kuin keittää kahvia ja laittaa ruokaa, joten eksyin Huutokaupat.com-sivustolle. Vietin tuntikausia selaten kaikkea, mikä voisi olla ihan mukavaa mökille ja sitten kokeilin huutaa: voitin huutokaupan ja ajattelin, että 71 euron kamiina ei koskaan tule Rovaniemelle.

Olin väärässä. Kamiina saapui viikossa Rovaniemelle. Tosin rahtikulut olivat 50 euroa ja varsinainen säästö kuihtui muutamiin kymppeihin.

Olin suunnitellut sille paikan saunatupaan.

Taloon.comin kautta tilattua kiuasta sen sijaan saimme odottaa viikkoja, vaikka palvelulupaus oli aivan muuta.

Samalla hioin ja maalailin kaikkea vanhaa ja hyödynnettävää.

Innoissani päätin kunnostaa myös vanhan mökin sivustavedettävän puusängyn, vaikka se tarkoitti sitä, että nukkuisin lähiajat patjalla lattialla. Samalla spraymaalasin kulahtaneen korituolin siistiksi.

Saunatupa ei ole iso, joten huonekalut voisivat olla vaaleita ja sellaisia, joihin ei tarvitsisi käyttää runsaasti rahaa.

Kun olin aikani nukkunut vanhan mökin lattialla patjalla, lonkkiin saattui ja minun oli vaikea nousta ylös. En halunnut lähteä kesäpäivääni viettämään Ikeaan, joten aloin jälleen selailla erilaisia verkkokauppoja.

Halusin levitettävän sängyn, jota ei tarvitse kasata kuten Ikean sänkyjä, ja joka on oikeaa puuta.

Löysin sellaisen.

Tein samalla tämän verkkokaupan kanssa kaksi kauppaa: elämäni ensimmäisen ja viimeisen.

Kun kuljetusliikkeen mies soitti ja kysyi, mihin hän jättää paketin Rovaniemellä, kerroin, että se on sen verran iso ja neuvoin, mihin se on turvallista nostaa. Mies epäili, että laatikossa oli jotain leikkimökkiin sopivaa.

Kuva ja tuote eivät vastanneet toisiaan. Laatikossa ei ollut kahta samankokoista puupalikkaa, niiden laatu oli niin heikko, että Ikea olisi ollut 6-0 parempaa, puutapit katkeilivat, ruuveja ei voinut kiristää, sillä puu oli haprua ja murtui. Puu oli niin haurasta, että puuliima tuli puun läpi.

Tässä vaiheessa aloin ymmärtää myös Paavo Väyrystä ja hänen pohdintaansa, voiko harmistukseen kuolla.

Annoin palautetta. Truspilotin automaatti kertoi, että nettisivujen palautteeni on kerännyt runsaasti tykkäyksiä. Kun kävin katsomassa, palaute ei ollut siellä lainkaan.

Kun tähän lisää vielä sen, että vanhassa saunassa ollut vesisäiliö putosi ruostuneista kannakkeistaan kesken vedenlämmityksen ja sain kiehuvat vedet osin jaloilleni, lähdin ostamaan vesipataa oikeasta kaupasta: Rovaniemen K-raudasta.

Vanha kiuas ja vesisäiliö lähtivät kierrätykseen facebookin roskalavan kautta. Uusi pata lämmittää veden yhdellä pesällisellä puuta, kun vanha vaati kolme pesällistä.

Voit lukea aiemmat tarinat tästä:

Autolla pihaan saakka.

Ulkohuussin sisustusta.

15.7.202220.11.2022

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 5

Poro joutui väistymään Simojärven mökkiprojektin tieltä.

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Laavuvaaran saunamökki saapui työmaalle heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Lähisuvussa ja tuttavapiirissä on ammattiautoilijoita, joten heidän verkostojensa kautta kuljetus järjestyi Humppilasta aluksi Rovaniemelle ja Rovaniemeltä Simojärvelle.

Ohjeiden mukaan mökkirunko on syytä kasata parissa päivässä, ettei mäntypuu väänny kieroon.

Saunatupaa on tarkoitus käyttää vain silloin, kun ulkolämpötila ei ole pakkasen puolella, joten seitsemän sentin hirsivahvuus riittäisi laskelmiemme mukaan siihen.

Mökin paikka ei miellyttänyt paliskunnan erästä poroa, joka oli tottunut nukkumaan tulevan mökin paikalla. Poro oli säännöllisesti työmaalla.

Hyvin pian huomasin, että minut ulkoistettiin työmaalta lähinnä ruuanlaittajan rooliin. Pitkäaikainen vaurio oikeassa olkapäässäni ei mahdollistanut hirsien nostelua kovin korkealle, joten luovuin suosiolla työnjohtotehtävistä.

Laavuvaaran ohjeet olivat selkeät ja materiaali laadukasta, kotimaista puuta. Varahirsiä ja muita ylimääräisiä puuosia oli runsaasti, mutta jotain kertonee toimitetun tavaran laadusta, ettei varahirsiä esimerkiksi tarvinnut käyttää lainkaan.

Yhtä hirttä piti hieman työstää, sillä oksakohta osui hankalaan paikkaan.

Kun nuoret kasasivat kehikkoa, suunnittelin jo saunatuvan sisustusta. Sitä ennen oli ehtinyt käydä legendaarisen Väri-Laitisen poistomyynnissä. Menin sinne aluksi ostamaan muutaman euron maalipensseleitä, mutta poistuin mukanani muutamia kymmeniä litroja pinotexiä ja muutamia muita sävytettyjä kuullotteita.

Ajatuksena ehkä oli se, että joskus meillä on myös päärakennus, jonka sävy olisi sama kuin saunamökissä ja ulkohuussissa.

Järvellä oli yllättävän vähän sääskiä, joten maalaussäät olivat mainiot.

Käsittelin myös vanhan mökin seinät. Kukaan ei tosin tiedä, millä tämä mökki on aikanaan käsitelty, sillä punainen väri puskee läpi muutaman vuoden kuluttua olipa pintasävy kuinka tumma tahansa.

Nyt sävynä on Tikkurilan Kanto.

Minulla oli varastossa myös muutamia litroja venetervaa. Aluksi tervaisin sillä kymmeniä metrejä narua, josta oli tarkoitus tehdä ulkohuussiin ”listat” nurkkiin. Vielä tuossa vaiheessa en käsittänyt, kuinka monta viikkoa terva vaatii kuivuakseen.

Vanhassa mökissä siirtelin tavaroiden ja kaappien paikkoja. Sisustin erämiehille omaa romunurkkaa, jossa kaikelle on omat paikkansa. Siitä toki keskustelimme toisinaan voimakkailla äänenpainoilla, mutta lopputulos tyydytti miehiä.

Kaupunkikodin parvekkeen tuuletusteline sai mustan metallimaalin pintaansa, vanhat liimapuulevyhyllyt käsittelin Osmo Colorilla. Lumipuku ja muut metsästysasut ovat nyt siististi piilossa nurkan takana, kuivuvat nopeasti kamiinan läheisyydessä ja varavaatteet mahtuvat hyllyille.

Jossakin vaiheessa vanha mökki jää lähinnä metsästäjien tukikohdaksi, mutta siihen vaiheeseen on vielä aikaa.

Kamiinapuhallin levittää lämpöä tasaisesti pieneen tupaan.

Aiemmat tarinat mökkiprojektista ovat tässä:

27.6.202220.11.2022

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 4

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Saunaprojekti Simojärvellä etenee. Pohjatyöt valmistuvat.

Miesten innostus alkoi tarttua.

Heillä oli nyt elämää suurempi projekti, jonka nimi oli Kesämökki Simojärvellä. Lähes jokailtainen keskustelu saunamökin piipun paikasta alkoi jossakin vaiheessa tuntua turhauttavalta, mutta kun kolme minulle tärkeää miestä pohdiskeli erilaisia vaihtoehtoja, tilanne hymyilytti.

Pitkässä parisuhteessa on joskus hyvä olla hiljaa ja jättää sanomatta, ettei kymmenellä sentillä suuntaan tai toiseen ole niin iso merkitys. Miehet keskustelivat keittiön pöydän ääressä, piirtelivät viivoja, siirtelivät väliseinän paikkaa.

Oli hienoa huomata myös se, kuinka paljon osaamista molemmilla pojilla on rakentamisesta ja kuinka he opettivat jo isälleen, miten asioita on järkevää tehdä.

Perille autolla

Juhannuksena ajoimme ensimmäistä kertaa vanhan mökin pihaan saakka.

Saunamökin paikka oli merkitty aiemmin ja puut kaadettu. Olin jo muutamia kertoja saanut kuulla, mihin saunamökin ikkunaan aamuaurinko paistaa tai mitä näkyy saunan tai tuvan ikkunallisesta ovesta.

Olin seisonut eri kantojen päällä ja kuvitellut näkeväni saman mitä miehetkin.

Juhannuksen vietimme vielä Simojokivarressa Simoskansuvannon rannassa.

Juhannustunnelma.

Simojärvellä yhteisiä juhannuksia meillä on ollut tasan yksi ja sekin vuonna 1988 nuorena kihlaparina.

Kun miehet keskittyivät mökin pohjatöihin, minä keskityin ulkohuussiin.

Olen luonteeltani kohtuullisen säästäväinen tai simolainen saattaisi sanoa, että visu. Huussin seinäväri on Osmo Colorin Lumi-sävyä, sillä sitä oli jäänyt jo edellisistä remonteista muutama desi, joka yhä suostui tulemaan purkista ulos.

Ikean äpplemust-pullojen hieman huterasti kasatun puulaatikon käsittelin samalla sävyllä. Olin toki mitannut aiemmin, että vessapaperirullat mahtuivat siihen.

Vanhat taulukehykset saivat uuden käyttötarkoituksen. Etsin Elokuva-Aitta-lehden ja Kotilieden 1950-luvun lehdistä filmitähtien kuvia ja aikakauden mainoksia.

Puolison Katajarannan alaluokilla tekemä jakkara ei kestänyt enää istumista, mutta huussiin se sopi hyvin. Lattian käsittelin pari kertaa sävytetyllä vesiohenteisella lakalla. Sitäkin oli jäänyt muista remonteista.

Biolanin kompostikäymälän tilasin verkkokaupasta, ja kun en nirsoillut värin suhteen, säästin parisataa euroa.

Vielä tuolloin en tiennyt, että viettäisin ulkohuussin parissa vielä runsaasti aikaa, sillä jostakin syystä minua ei huolittu työnjohtajaksi saunamökin rakentamiseen.

Aiemmat tarinat mökkiprojektista ovat tässä:

Vanttausjärvestä ja Rovaniemen kylistä voit lukea lisää tästä.

12.6.202228.7.2022

Merjan ja Jarin kulttuuriteko

Olen asunut Rovaniemellä nelisenkymmentä vuotta. Silti kotiseutu yllättää yhä, ja täällä on runsaasti mielenkiintoisia paikkoja, joissa en aiemmin ole vieraillut.

Yksi sellaisista on Saariniemen tila Vanttausjärvellä. Vanha pihapiiri järven rannalla henkii rauhaa, joka nykyajan kiireisessä elämänryhmissä on unohtunut.

Rovaniemellä on Lapin sodasta johtuen vain vähän vanhoja rakennuksia. Siksikin Saariniemen vuonna 1862 perustetun tilan kunnostus on kulttuuriteko, josta Merja ja Jari Paksuniemi ansaitsevat isot kiitokset.

Pariskunta hankki autioituneen rappiotilan vuonna 2017. Vielä tuolloin he eivät tienneet, mikä työmäärä oli edessä: piiput olivat romahtaneet, vesi satanut sisälle vähintään kymmenen vuotta, päärakennuksen alahirret lahonneet, piha kasvanut umpeen…

Onneksi eivät tienneet.

Metsänvartijan virkatalo

Saariniemen tila on Vanttausjärven yksi vanhimmista pysyvistä asuinpaikoista. Alkuperäinen, metsänvartija Esaias Pekkalan virkatalo on tuhoutunut, mutta osa pihapiirin rakennuksista on 1800-luvulta kuten aitta ja pihasauna.

Vuonna 1859 Keisarillinen Majesteetillinen julistus määräsi, että kruunun puistot oli jaettava hoitoalueisiin ja hoitoalueet vartioalueisiin. Metsänvartijan tehtävänä oli valvoa, että vartioalueen asukkaat noudattivat järjestyssääntöjä. Hänen tehtävänään oli myös toimia laillisten metsätöiden työnjohtajana.

Nykyinen päärakennus on rakennettu todennäköisesti metsänvartija Matti Strandille 1900-luvun alussa. Metsänvartijan tilasta se muuttui kruununtorpaksi, joka 1930-luvulla jaettiin Strandin omalle pojalle ja vävylle (Aspegren) viljelystilaksi.

Merja Paksuniemi on samaa sukua kuin tuo vävypoika.

Vanhat esineet ja talon historia tekevät vierailukohteesta ainutlaatuisen ja Paksuniemen pariskunnan tarinointi luo leppoisan ilmapiirin.

Myös vanhojen rakennusten hyödyntäminen esimerkiksi latokappelina on hieno idea.

Kappelin harras tunnelma on vaikuttava ja ehkä hieman yllätyskin ensikertalaiselle.

Merja ja Jari Paksuniemi ovat halunneet kunnioittaa perinteitä myös kotieläinvalinnoillaan. Pihapiirissä on useita suomalaisiin alkuperäisrotuihin kuuluvia maatilaneläimiä kuten kanoja ja lampaita.

Saariniemen tilaa on restauroitu taloa kuunnellen ja arvostaen. Vanhaa on korjattu, kaikki mahdollinen on hyödynnetty tai kierrätetty toiseen käyttötarkoitukseen.

Saariniemen tila oli Rovaniemen Kalevalaisten retkikohteena kesäkuussa. Kalevalaisten tehtävänä on välittää sukupolvelta toiselle suomalaisen kulttuurin, kielen ja perinteen tuntemusta.

Rovaniemen Kalevalaisista voit lukea lisää tästä.

Saariniemen tila on osa kotiseutuhistoriaamme, kulttuuriamme ja perinnettämme.

Merjalla ja Jarilla riittää työsarkaa. Ulkopuoliset huomionosoitukset kertovat, että työtä arvostetaan, mutta ilman sisäistä paloa, innostusta perinnerakentamiseen ja kotiseutuun työ ei kantaisi eteenpäin.

Merja ja Jari Paksuniemelle on myönnetty Lapin rakennusperinneyhdistyksen Hurrikas-palkinto vuonna 2020 ja Talonpoikaskulttuurisäätiön kunniakilpi viime vuonna.

Saariniemen tilasta voit lukea lisää tästä.

5.6.202228.7.2022

Vaadi aina enin itseltäsi!

Osallistuin Lapin Lottaperinneyhdistyksen 20-vuotisjuhlaan kesäkuun alussa Rovaniemellä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut myös lottatyön sodassa ja rauhassa uudenlaiseen arvoon.

Lapin lotat ja pikkulotat ovat jo varsin iäkkäitä ja heitä on vähän. Osalla lähimuisti on heikentynyt, mutta sotavuodet ja evakkoajat palaavat mieleen päivittäin.

Vieruskaverini kysyikin, olimmeko samassa kuorma-autossa, kun tulimme Petsamosta Tervolaan ja oliko se minun vastasyntynyt, joka menehtyi evakkomatkalla.

Naiset kantavat lopun elämäänsä raskaita muistoja.

Suomen suurin naisjärjestö

Lotta Svärd-järjestö on ollut Suomen suurin naisjärjestö, jonka toimintaan osallistui parhaimmillaan yli 200 000 naista.

Lotta- ja pikkulottatoiminta oli suomalaisten naisten tapa tehdä työtä vapaan ja itsenäisen isänmaan hyväksi.

Sotavuosina isänmaallisuuden henki heijastui jäsenmäärän kasvuna.

Pohjolan Lotta-piiri perustettiin Kemissä maaliskuussa 1921. Jo vapaussodassa naiset olivat toimineet suojeluskuntien ja armeijan apuna. Naiset huolehtivat muonituksesta, vaatetuksesta ja majoituksesta. Lisäksi suosituissa ompeluseuroissa tehtiin sotilaille varusteita.

Lotat oppivat kultaiset säännöt, joissa yhtenä kohtana oli:

Vaadi aina enin itseltäsi!

Paikallisosastoihin hyväksyttiin uusia jäseniä jokaisessa kokouksessa. Maaseudulla lottajärjestö tarjosi monille ainoan harrastus- ja koulutusmahdollisuuden, jäsenistö oli piirin alueella laajasti talollisista torppareihin, maanomistajista maattomiin ja vähäosaisiin, kauppalan rouvista kotiapulaisiin.

Lähes kaikki jäseniksi haluavat pääsivät mukaan toimintaan. Vain muutamia erotettiin sopimattoman käytöksen kuten kansantalon tansseissa käymisen vuoksi.

Ensimmäiset paikallisosastot olivat Rovaniemi, Tervola, Kemin kunta, Karihaara, Kemin kaupunki, Ranua, Sodankylä, Kemijärvi, Ylitornio, Alatornio, Karunki, Simo ja Tornio.

Jäsenmäärä oli Lapissakin korkea, sillä esimerkiksi synnyinkunnassani Simossa oli vuonna 1941 yli 170 jäsentä, Tervolassa yli 200 ja Rovaniemellä 737.

Ensimäiset tyttöosastot perustettiin vuonna 1932. Omat osastot olivat ainakin Rovaniemellä, Kemijärvellä, Kittilässä ja Ounasjoella, ja jäseneksi hyväksyttiin 10 vuotta täyttäneet tytöt, osa tosin oli jopa 8-vuotiaita.

Pikkulotta sai pyrkiä lottiin 17-vuotiaana.

Neuvontapäivät antoivat perustietoa paikallisille toimijoille, mutta piirit ryhtyivät kouluttamaan eri alojen osaajia. Aluksi koulutusta annettiin muonitus- ja lääkintätyöhön, vuodesta 1927 kansliatyöhön ja hieman myöhemmin viestintään, kaasusuojeluun, väestönsuojeluun ja hevoshoitoon sekä saniteettiin.

Vakavien aiheiden lisäksi lotille suositeltiin henkistä ja ruumiillista kuntoa kohottavia urheilu- ja kulttuuriharrastuksia. Naisille sopiviksi urheilulajeiksi laskettiin tuolloin murtomaahiihto, pesäpallo, soutu, suunnistus ja voimistelu.

Sotavuosien 1939–1944 aikana lotat toimivat maanpuolustusta tukevissa toimissa ja vapauttivat noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin.

Lotat eivät osallistuneet aseelliseen toimintaan.

Sosiaalinen huoltotyö

Lottajärjestöllä on ollut merkittävä rooli myös sosiaalityössä. Järjestön paikallis- ja kylätoimintaverkosto oli oivallinen apu Suomen Punaiselle Ristille ja Sotainvalidien Veljesliitolle, kun sotainvalideille ja kaatuneiden omaisille tarvittiin apua.

Lotat keräsivät silmälaseja, kävelykeppejä, metalli- ja kumiromua sekä lumppuja uusiokäyttöön. Erilaisilla arpajais- ja keräystuotoilla annettiin rahallista perheille avustusta tai esimerkiksi sika.

Heinäpellolla tai perunannostossa oli usein lottia apuna, kaatuneiden omaiset saivat kriisiapua lotilta, lotat järjestivät sotaorvoille kummeja Ruotsista tai paikallisosastoista.

Sosiaalisen huoltotyön tunnetuin muoto olivat lahjapaketit. Lotat valmistivat paketteja kotiseudun sotilaille ja lotille sekä tuntemattomille sotilaille.

Ilman lottajärjestön ansiokasta toimintaa Suomen kotirintama ei olisi kestänyt talvi- ja jatkosotaa sekä Lapin sotaa ja evakkoaikoja.

Lapissa lotat huolehtivat, että Lapista evakkoon pikaisesti Ruotsiin tai Pohjanmaalle lähteneet 100.000 asukasta saivat jonkinlaista huoltoa ja sairaat ja vanhukset hoitoa matkan varrella.

Järjestö lakkautettiin jatkosodan jälkeen syksyllä 1944, sillä rauhanehdoissa sovittiin näin:

Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fassisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoinkuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa.

Lottapuvut ja merkit piti hävittää. Järjestön toiminta unohdettiin vuosikymmenien ajaksi. Naisten työ sai osakseen ilkeämielistä arvostelua.

Historia on hyvä tuntea

Lapin lottaperinneyhdistys on halunnut vaalia Lapin lottien ja pikkulottien työtä. 20 vuotta sitten perustettu yhdistys on kerännyt kattavan lottamatrikkelin, että me seuraavat sukupolvet emme unohtaisi omaa historiaamme ja naisten uhrautuvaa työtä itsenäisen Suomen hyväksi.

Pari vuotta sitten haastattelin kolmen sodan lottaa Alli Korvaa. Hän lausui juhlassa runoja ja vaalii isänmaallisuutta kaikin tavoin:

Alli Korvan haastattelu Simoskat-kanavalla.

Ja aina voi oppia uutta. Hanuristitaiteilija Kaisa Ristiluoma soitti juhlassa reippaan polkan. Vieruskaveri neuvoi pitämään käsiä siivosti pöydällä ja käyttäytymään asiallisesti, mutta pöydän alla voi heilutella jalkoja: pysyvät nilkat kauniina.

***

Lotta Svärd Säätiöstä voit lukea tästä linkistä.

Lähteet: Lapin lotat rauhan ja sodan töissä. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2005.

Kuvat: SA-kuva.

2.6.202229.12.2022

Ikääntyneiden hoivan ja hoivan hätätilanne

Hyvinvointialueiden rakennustyö etenee eri puolilla Suomea hyvin eritahtisesti. Pääajatuksena uudistuksella on turvata esimerkiksi ikäihmisille heidän tarvitsemansa hoivan ja hoidon palvelut oikea-aikaisesti.

Tämä olisi ollut toki mahdollista jo ennen sote-uudistusta, sillä kansainväliset sopimukset, perustuslakimme sekä yleis- ja erityislakimme ovat taanneet ikääntyneille ihmisarvoisen elämän edellytykset ja sujuvan arjen.

Lakeja ei vain ole haluttu noudattaa, ja ikääntyneet tai heidän läheisensä eivät aina jaksa valittaa ja kannella kuntien lainvastaisista ohjeistuksista ja menettelytavoista, palveluyksiköiden henkilöstömitoituksista tai palvelun laadusta.

Räikeitä laiminlyöntejä on sekä yksityisten että kuntien omassa palvelutuotannossa.

Tilanne on kansallinen häpeä.

Valvonta paljastaa epäkohtia

Ihannehan olisi, että jokaisella sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöllä ja johtajalla olisi säädösten mukainen koulutus ja vahva ammattieettinen näkemys.

Ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sisäistäminen edesauttaisivat ikääntyneiden hyvän elämän toteuttamista.

Todellisuus on usein kaukana ihanteesta.

Otetaanpas esimerkki.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto puuttui keväällä Attendo Oy:n Telkänsiipi-yksikön toimintaan (Telkänhoiva Oy). Kyseessä on tehostetun palveluasumisen yksikkö 62 ikäihmiselle.

Tarkastuskäynnillä todettiin vakavia puutteita yksikön

henkilöstörakenteessa ja -mitoituksessa
henkilöstön tehtävänkuvissa
lääkehoidossa, omavalvonnassa
johtamisessa
viriketoiminnassa ja ulkoilussa

Aluehallintoviraston sivuilla julkaistu valvontapäätös on karua luettavaa, mutta todennäköisesti Attendo Oy ei liene ainoa, jolla on vastaavia käytäntöjä.

”Työntekijä kuvaa, että yksikön perehdyttämisessä on puutteita. Hän on itse saanut yhden päivän perehdytyksen hoitoapulaisen tehtäviin, eli keittiötyöhön. Asiakastyön osalta häntä ei ole perehdytetty, vaikka työajasta 50 % kohdentuu välittömään asiakastyöhön.

Hänellä ei ole omia tunnuksia, joilla voisi kirjata asiakastyön osalta. Hänen mukaansa kaikki keittiötyöntekijät eivät suostu tai osaa tehdä asiakastyötä, vaikka heille on sitä kohdennettu. Henkilöstö ei puutteellisen kielitaidon vuoksi ymmärrä esimerkiksi hygieniaohjeita.

Yksikön palaverien pöytäkirjat ovat puutteelliset.”

Raportista ilmenee, että hoitoapulaiset eivät siis tienneet, että heille olisi kuulunut myös hoitotyötä sekä ikäihmisten viriketoimintaa ja ulkoiluttamista. Lisäksi heillä ei ole riittävää suomen kielen taitoa, että he kykenisivät vuorovaikutukseen huonokuntoisten ikäihmisten kanssa.

Aluehallintovirasto määräsi Attendon huolehtimaan, että välittömästä asiakastyöstä vastaavat pääosin
koulutetut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt. Lisäksi kaikilla välittömään asiakastyöhön luettavilla henkilöillä tulee olla riittävä osaaminen tehtävästään vastaamiseen.

Attendo sai samalla huomautuksen siitä, että yksikön välittömään asiakastyöhön on laskettu liikaa kouluttamattomia tai vähän koulutettuja henkilöitä.

Tämä on vaarantanut vakavasti asiakasturvallisuuden.

Mitoituksen vastattava palvelutarvetta

Usein tuntuu siltä, että voimassa oleva lainsäädäntö tulee monille palveluntuottajille yllätyksenä. Kuitenkin laki ikäntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista on ollut voimassa nykymuodossaan jo vuosikymmenen.

Lain mukaan toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän
toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut.

Tältä osin laki on hyvin yksiselitteinen: mitoituksen on vastattava asiakkaiden palvelutarvetta.

Ja jokainen tietää, että ikääntyneiden, erityisesti muistisairaiden palvelutarve lisääntyy sairauden edetessä.

Aluehallintoviraston mukaan Telkänhoiva Oy on ratkaissut tilanteen kohdentamalla hoitoapulaisten työajasta 50 % välittömään asiakastyöhön. Myös sairaanhoitajien ja lähihoitajien työaika on kokonaisuudessaan kohdennettu välittömään asiakastyöhön, vaikka se ei ole vastannut todellisuutta.

Telkänhoiva Oy ei ole toteuttanut myöskään omavalvontaa ja monet puutteet ovat vaarantaneet asiakasturvallisuutta. Silti yksikössä on ollut käytössä Attendon oma Attendo Quality (AQ)
laadunhallintajärjestelmä, jonne kirjataan poikkeamat, läheltä piti-tilanteet ja epäkohtailmoitukset.

Laadunhallintajärjestelmä ei ole ole kuitenkaan toiminut.

Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan

”Yksikössä ei poikkeamailmoituksia ole kirjattu juuri lainkaan, niitä ei ole käsitelty asianmukaisesti eikä niiden perusteella ole viipymättä arvioitu tarvittavia toimenpiteitä riskinhallinnan ja laadunvarmistuksen toteuttamiseksi.”

Ulkoilua, jos sää sallii

Aluehallintovirasto kiinnittää Attendo Telkänhoiva Oy:n huomioita siihen, että yksikössä tulee päivittäin toteuttaa elämänlaatua rikastavaa ja toimintakykyä ylläpitävää toimintaa asiakkaiden yksilöllisten toiveiden sekä tarpeiden mukaisesti.

Viriketoiminta ja ulkoilutus ovat kuitenkin olleet kokonaan keittiövuorossa olevan henkilöstön vastuulla.

Siis heidän, jotka eivät olleet asiasta edes tienneet.

Valvontakäynnillä paljastui, että

”…yhdessäkään ryhmäkodissa ei osattu kertoa, millaista toimintaa päivän aikana järjestetään… osassa ryhmäkodeista oli viikon virikeohjelma seinällä, joita ei hoitajien mukaan toteuteta… Yhdessä kerroksessa oli lauantaille kirjoitettu, että ulkoilua jos sää sallii. Hoitajat kuitenkin kertoivat, että asiakkaat eivät ole juuri lainkaan käyneet ulkona talvella.”

Valvontaraportin mukaan yksikön hoito toteutuu osalla asiakkaista täysin vapaasti ja ilman suunnitelmallisuutta ja osa hoitajista on kieltäytynyt laatimasta hoito- ja palvelusuunnitelmaa, koska heillä ei ole ollut tarpeeksi osaamista.

Lisäksi työvuoroissa on ollut lääkeluvattomia työntekijöitä, yksikköön on sijoitettu lisää asukkaita, vaikka henkilöstömitoitus ei ole ollut riittävä tai vastuujohtajaa ei ole ollut lainkaan.

Onko raha paras konsultti?

Me suomalaiset ikäännymme vauhdikkaasti. Kymmenen vuoden kuluttua yli neljäsosa on jo yli 65-vuotiaita ja yli 85-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu kahden vuosikymmenen aikana.

Meillä on erilaisia ikäohjelmia, hienoja sanoja ja huolipuhetta vanhusväestöstä, mutta teot ovat vähäisiä.

Onkin mielenkiintoista seurata, kuinka monet eri tahot ryhtyvät vaatimaan muutoksia hoitajamitoitukseen ja henkilöstön kelpoisuusvaatimuksiin. Pahimmillaan pikakoulutetuista hoitoapulaisista tulee lähihoitajien ja sairaanhoitajien sijaisia ja valvontaa kevennetään.

Ammattieettiset ohjeet unohtuvat, kun eurosta tulee paras konsultti ohjaamaan päätöksentekijöitä.

Useat palveluyksiköt ovat jo nyt siinä tilanteessa, ettei niillä pitäisi olla edes toimilupaa.

Ikääntyneiden hoivan ja hoidon nykytilanne on kansallinen häpeä.

Jokaisen kannattaisi kerrata Suomen sosiaalipolitiikan historiaa ja muistaa, että huutolaisajasta on vain sata vuotta. Samalla kannattaisi muistaa, ketkä ovat rakentaneet meille suomalaisen hyvinvoinnin ja miten me heitä siitä kiitämme.

Blogi on julkaistu Uuden Suomen puheenvuorona 2.6.2022.

26.5.202213.11.2022

Hyvä hallinto on perusoikeus

Hyvä hallinto on meidän kaikkien perusoikeus, mutta siihen on vielä matkaa.

Kuulen lähes päivittäin erityisesti muilta mummuikäisiltä kertomuksia uskomattoman huonoista viranomaiskokemuksista ja hallinnon toimimattomuudesta: määräaikoja ei noudateta, neuvontaa ei anneta tai neuvotaan väärin, palvelupäätöksiä ei tehdä tai jos tehdään, niitä ei perustella.

Se turhauttaa meitä hallintoalamaisia eli asukkaita, palvelunkäyttäjiä ja veronmaksajia.

Ilman meitä asukkaita ei tarvittaisi hallintoakaan, joka rahoitetaan meidän kaikkien veroeuroilla eli me maksamme kustannukset myös huonosta hallinnosta.

Mikä tässä yhtälössä voi olla niin vaikeaa, että jo vuonna 2003 voimaan tullutta hallintolakia ei viranomaistoiminnassa aina ymmärretä?

Kuitenkin olettaisin, että lähes kahdessa vuosikymmenessä sen perusajatukset olisi jo sisäistetty jokaisessa kunnassa, kaupungissa ja valtion virastossa.

Valitettavasti näin ei ole.

Hyvä hallinto ei ole mielivaltaa

Yleinen hallintomenettelylaki säädettiin 1980-luvulla, ja sen tarkoituksena oli koota hajanaiset hallintomenettelyn osa-alueet samaan lakiin. Teuvo Pohjolainen ja Teuvo Metsäpelto painottivat meille Lapin korkeakoulun julkisoikeuden opiskelijoille, että hallinto ei voi olla mielivaltaista.

Lain tavoitteena oli turvata kansalaisen asema ja oikeussuoja hallintomenettelyssä.

Hallintomenettelylaki korvattiin hieman selkeämmällä hallintolailla pari vuosikymmentä myöhemmin. Silloin toki arveltiin, että asennemuutos voi vaatii useilta viranomaisilta aikaa, sillä he kaikki eivät olleet oppineet palvelemaan kansalaisia vielä 1980-2000-luvuilla.

Asenne oli peritty todennäköisesti jo tsaarin ajalta: parhaimmat vallanpitäjien hännystelijät etenivät virkaurallaan ja kansa oli roskajoukkoa.

Hyvä hallinto on huolellisuutta

Jo mummukin sen ymmärtää, että hyvässä hallinnossa viranomaiset kohtelevat kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti ja ovat puolueettomia. Jo hallintomenettelylaissa opeteltiin, mitä tarkoittaa viranhaltijan esteellisyys eli puolueellisuus ja milloin viranhaltija ei saa olla itse osallisena hallintomenettelyssä.

Hallintolaki tarkoittaa yksinkertaistaen myös sitä, että viranomaisen on tehtävä työnsä huolellisesti ja oikein ja työhön ei saa kulua liikaa aikaa.

Eli hallinnon pitäisi olla asianmukaista ja tehokasta.

Hallinnon periaatteissa korostuvat palvelu ja neuvonta eli jokaisen viranhaltijan pitäisi ajatella asiaa niin, että hän on veronmaksajien palvelija, jonka tarkoituksena on auttaa asiakasta ratkaisemaan tämän mahdollinen ongelma.

Kuntaliiton sivuilta voi jokainen käydä kertaamassa hallinnon oikeusperiaatteet, jotka ovat:

yhdenvertaisuusperiaate, joka velvoittaa tasapuoliseen kohteluun, johdonmukaisuuteen ja syrjimättömyyteen
tarkoitussidonnaisuuden periaate, jonka mukaan viranomaisella ei saa olla toiminnassaan vääriä vaikuttimia eikä harkintavaltaa saa käyttää väärin
objektiviteettiperiaate, joka edellyttää viranomaisilta asiallista ja puolueetonta toimintaa
suhteellisuusperiaate, joka velvoittaa esimerkiksi terveysvalvonnassa mitoittamaan keinot niin, ettei kenenkään oikeuksia tai etuja rajoiteta enempää kuin haitan tai vaaran poistaminen edellyttää
luottamuksensuojaperiaate, joka on ennen muuta yksilön suojaa julkista valtaa vastaan ja antaa yksityiselle oikeuden luottaa viranomaisen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen.

Nämä olisi suotavaa hallita myös kunnallisessa päätöksenteossa.

Saavatko mummut palveluja?

Kyllä ja ei. Liian monet meistä saavat kielteisen päätöksen jostakin etuudesta puhelimitse, päätöstä ei perustella, jolloin emme tiedä, mitkä seikat ovat johtaneet ratkaisun tekemiseen.

Kun päätöstä ei anneta kirjallisena tai perustelut puuttuvat, siihen on vaikea hakea muutosta.

Ja tämä lienee huonon hallinnon tavoitteenakin: kun kukaan ei kyseenalaista päätöstä, perustelematonkin päätös jää voimaan ja huonosta menettelystä tulee vallitseva tapa.

Muun muassa sosiaalihuoltolaki ja vanhuspalvelulaki takaavat periaatteessa meille mummoille oikeuden moniin palveluihin, mutta vain periaatteessa.

Otetaanpas esimerkki: laissa on säädetty kolmen kuukauden enimmäismääräaika palvelun järjestämiseen siitä hetkestä alkaen, kun asia on laitettu vireille. Lain mukaan palvelut tulee järjestää ilman aiheetonta viivytystä eli tarvittaessa nopeammin kuin kolmessa kuukaudessa.

Käytännössä viranomaiset saattavat kuitenkin keksiä syitä, miksi asiaa ei laiteta vireille.

Tästäkin olen kuullut ikäviä tarinoita.

Jos joku meistä mummuista on sairaalassa, asiaa ei laiteta vireille ennen kuin olemme jälleen kotona tai asiakirjoihin kirjataan, että kokeilemme asua kotona tuetusti ja asia laitetaan vireille vasta sen jälkeen.

Viranomaisten konsteilla siirretään päätöksentekoa, ettei meille tarvitse myöntää palvelua, johon olisimme olleet oikeutettuja jo ajat sitten.

Tämä kaikki on huonoa hallintoa, jossa lainsäädännön hienot periaatteet palveluhenkisyydestä, asiakkaan tarpeiden huomioon ottamisesta tai menettelytavoista ovat vain sananhelinää.

Ja kaikki tämä on ristiriidassa meidän mummujen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kanssa.

Kuka valvoo hallintoa?

Entä jos viranomainen käyttäytyy asiattomasti, ei vastaa kyselyihin tai neuvoo aivan pieleen, valvooko hallintoa kukaan? Pitääkö aina kannella ja valittaa, että hallintolaki otettaisiin tosissaan?

Kyllä pitää. Meillä mummoillakin on siihen oikeus, ja jos me emme käytä tuota oikeutta, huonot viranomaiskäytännöt pysyvät huonoina.

Lapin aluehallintovirasto käsittelee ne kantelut, jotka koskevat meidän mummujen peruspalveluja ja kuntien viranomaistoimintaa. Päätökset kanteluihin lähetetään kuntien kirjaamoihin, mutta käsitykseni mukaan ne eivät etene sieltä esimerkiksi lautakuntien tai kaupunginhallitusten käsittelyyn tai niitä ei tuoda edes tiedoksi.

Kun päätöksentekijä ei edes tiedä, että jostakin asiasta on tehty kantelu, kanteluilla ei ole sitä ohjaavaa vaikutusta viranomaisten toimintaan, mitä niillä pitäisi olla.

Kotikunnassani viranomainen kieltäytyi pari vuotta sitten asiallisesta asiakirjapyynnöstä ja ilmoitti pyytäjälle, ettei häneltä toivota enää yhteydenottoja ja ettei viestihin enää vastata.

Viranomainen sai huomautuksen lain ja hyvän hallintotavan vastaisesta menettelystä.

Se on hallintokantelussa vakavin aluehallintoviraston antama seuraamus, joka ei näytä hyvältä ansioluettelossa tai siinä tilanteessa, kun työantaja ryhtyy anomaan ansiomerkkejä moitteettoman työuran palkitsemiseksi.

Aluehallintovirasto kertaa päätöksessään (LAAVI/359/2018) ne lainkohdat, joita viranomaisen on syytä noudattaa työssään myös Rovaniemellä. Ja jälleen ne ovat perustuslaki, hallintolaki ja julkisuuslaki ja erityisesti taito perustella päätös.

Hyvä hallinto on meidän kaikkien perusoikeus, mutta siihen on vielä matkaa.

Joskus toivoisin, että tämä mummu olisi edes tässä asiassa väärässä ja meillä olisi jo myös hyvää hallintoa ja palveluhenkisyyttä.

Yleensä en ole ymmärtänyt asioita pieleen.

20.5.202220.11.2022

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 3

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Vanha asemapiirustus kertoi, että jo appiukko oli 1980-luvulla suunnitellut useampia rakennuksia tontille, mutta veneelle järven yli kulkeminen oli hillinnyt innostusta. Toisinaan hän oli kulkenut Ranualle linja-autolla mukanaan perämoottori, bensatankki ja airot ja todennut matkan turhan vaivalloiseksi ja paikan syrjäiseksi.

Ja sinne seuraavat sukupolvet minutkin halusivat: lähes erämaan rauhaan.

Mökkiprojekti Simojärvellä oli siis aluksi miesteni ja ehkä myös tyttäreni perheen toive. Jossakin vaiheessa aloin itsekin pohdiskella, ettei ajatus uudesta mökistä ehkä sittenkään ollut aivan mahdoton ja lupasin harkita asiaa.

Joskus miehille ei kannattaisi näyttää vihreää valoa liian aikaisin, sillä suunnitelmia ja piirustuksia alkoi ilmaantua tiuhaan tahtiin ja aina hieman erilaisia: isoja ja pieniä mökkejä, parvella ja ilman.

Minulla oli ehtoja:

sinne ei vedetä vesijohtoa
sinne ei vedetä sähköjohtoa
sinne tulee aurinkopaneelit
miehet eivät sisusta ulkohuussia

Ilman muuta, miehet totesivat ja heidän mökkikuumeensa nousi useilla asteilla.

Taloudellisina he olivat ryhtyneet suunnittelemaan viime syksynä uutta mökkiä lähes vanhan pistotien päätekohtaan. Sehän ei minulle sopinut, sillä tontin komein kohta oli niemen kärjessä.

Jos rakennamme, rakennamme parhaimmalle paikalle. Kokonaisbudjetissa muutamalla tuhannella eurolla tien rakentamisessa ei ole suurta merkitystä.

Se oli aika reippaasti sanottu, mutta minut kutsuttiin pian paikan päälle, sillä miehet olivat hieman hahmotelleet…

Tämän lähemmäksi rantaa ei saa rakentaa.

Syksyllä 2021 emme tienneet Ukrainan sodasta, rakennustarvikkeiden hintojen hurjasta noususta ja siitä, että välttämättä emme edes saisi tarjousta mökkipaketista.

Niin siinä vain kävi.

Aiemmat tarinat mökkiprojektista ovat tässä:

13.5.202220.11.2022

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 2

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien mökille eivät olleet suotuisat.