Se tuli taas yllätyksenä päätöksentekijöille, että Suomen väestö ikääntyy. Vuoteen 2040 mennessä yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa noin 55 prosentilla.
Ikääntyminen taas aiheuttaa erilaisia palvelutarpeita, joista yksi on hoivan ja hoidon tarve.
Hoiva ja hoito vaativat rahaa
Suurin osa yli 80-vuotiaista ja jopa yli 90-vuotiaista asuu omissa kodeissaan ja saa kotihoidosta tukea tai tulee toimeen ilman minkäänlaisia tukipalveluja. Siis valtaosa.
Pieni osa ikääntyneistä tarvitsee enemmän hoivaa ja hoitoa, palveluasumista tai ympärivuorokautista asumispalvelua. Siitä pienestä osasta emme kuitenkaan ole valmiita huolehtimaan.
Eduskunta päätti kaksi vuotta sitten 0,7 työntekijän mitoituksesta asiakasta kohden ympärivuorokautisessa vanhustenhoivassa. Sen oli tarkoitus astua voimaan porrastetusti vuoden 2023 huhtikuuhun mennessä.
Miksi mitoitus on tärkeää?
Nyt useat kansanedustajat ovat alkaneet kannattaa mitoituksen siirtämistä johonkin tulevaan.
Isot palvelutuottajat ja jopa kunnat vetoavat päätöksentekijöihin, että mitoituksen noudattaminen on mahdotonta lähivuosina: henkilöstöä ei ole riittävästi.
Kerrataanpas hieman, miksi henkilöstömitoitus oli säädettävä.
Kolmisen vuotta sitten Valvira ja aluehallintoviranomaiset alkoivat saada aiempaa enemmän kanteluita erityisesti yksityisen palvelutuotannon ongelmista. Toimintayksiköissä oli huonokuntoisia ikäihmisiä, joiden palvelutarve oli huomattavasti suurempi kuin mihin henkilöstö kykeni vastaamaan.
Henkilöstöllä ei ollut riittävästi osaamista tai edes kielitaitoa. Lisäksi lähiesihenkilöiden osaaminen ja ohjeistukset olivat puutteellisia, epäkohtailmoituksiin ei osattu reagoida ja työvuorolistoilla oli haamuhoitajia.
Pääsyy mitoituksen säätämiseen olivat siis räikeät epäkohdat erityisesti yksityisessä palvelutuotannossa, mutta ongelmia on ollut myös julkisilla toimijoilla: hoivan ja hoidon laatu ei ole ollut keskeinen tavoite vuosikausiin.
Palveluja lähimmäisenrakkaudesta?
Konsulttien muotoilemat laatulupaukset ovat hyytyneet idea-asteelle, sillä yksityisten toimijoiden katetavoitteet ja laatu eivät kuulu samaan yhtälöön.
Suomessa 20 suurinta hoiva- ja terveysyritystä ylitti vuonna 2021 ensimmäistä kertaa kuuden miljardin euron liikevaihdon ja niiden liiketuloskin tuplautui edellisvuodesta.
Nämä toimijat eivät tuota palveluja vain lähimmäisenrakkaudesta.
Kunnissa taas on säästetty ikäihmisten palveluista miljoonia ja miljoonia, sillä veroeuroja on tarvittu aina johonkin tärkeämpään kuin ikääntyneisiin. Leikkauksia on perusteltu jopa sillä, että ikääntyneet ovat tottuneet ylipalveluun.
Useat selvitykset ja tutkimukset kertovat koruttomasti, miksi monet vaihtavat sote-alalla työskentelyn muihin ammatteihin. Hoiva- ja hoitoyksiköissä työtahtia on kiristetty, uupuneet työntekijät yrittävät selvitä työvuorosta toiseen tai jopa tuplavuoroon, lähiesihenkilöiden työnjohtotaidot ovat liian usein olemattomat, kiitosta tulee lähinnä juhlapuheissa.
Siis aivan samat asiat, joista kolmisen vuotta sitten kanneltiin Valviralle ja aluehallintovirastoille.
Mikään ei ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan.
Julkinen keskustelu on palkkakeskustelua
Nyt tuli hätä siitä, mistä saadaan riittäväst hoitajia vanhustenhuoltoon. Mitoitus tosin koskee myös muitakin kuin hoitajia.
Julkista keskustelua hallitsevat Tehy ja Super, jolloin painotukset lipsahtavat hoitajamitoitukseksi ja palkankorotusvaatimuksiksi.
Myös Hyvinvointiala HALI ry, joka edustaa yksityistä sosiaali- ja terveysalaa sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavia yrityksiä ja järjestöjä tuo omat mausteensa keskusteluun ja vaatii väljennyksiä henkilöstömitoitukseen.
Yhdessä hyväksyttyjen laatusuositusten mukaan haluaisimme olla ikäystävällinen Suomi jo lähivuosina.
Lokakuussa 2020 voimaan tulleen vanhuspalvelulain yksi keskeisin tavoite on ollut parantaa asiakas- ja potilasturvallisuutta varmistamalla, että hoidosta ja huolenpidosta vastaavaa koulutettua ja osaavaa henkilöstöä on riittävästi.
Henkilöstön määrän, rakenteen ja osaamisen täytyy vastata asiakkaiden palvelujen tarvetta.
Vanhuspalvelulain sisällön ymmärtää jokainen, joka haluaa ymmärtää, että vain riittävä ja koulutettu henkilöstö voi kohentaa asiakas- ja potilasturvallisuutta.
Silti hoivayksiköissä on yhä enemmän työkielitaidottomia ja lääkeluvattomia työntekijöitä tai tekijät puuttuvat työvuoroista kuten Yrjö ja Hanna Oy:n Tammistokodissa.
Avi keskeytti Tammistokodin toiminnan Tampereella 22.9.2022
Kuka voi hoitaa ja hoivata?
Henkilöstömitoituksella on tarkoitus hakea yhteisiä pelisääntöjä sille, kuka voi hoitaa ja hoivata ikääntyneitä. Ammattien kirjo on on laissa (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) laaja, sillä sen mukaan välitöntä asiakastyötä voivat tehdä:
sairaan- ja terveydenhoitajat, lähi- ja perushoitajat, geronomit, kodinhoitajat, sosiaalialan ohjaajat ja kasvattajat, sosionomi AMK -tutkinnon suorittaneet, soveltuvan ammatti- tai erikoisammattitutkinnon suorittaneet, soveltuvan opistoasteisen tutkinnon suorittaneet, fysio- ja toimintaterapeutit, kuntoutuksen ohjaajat, kotiavustajat, hoitoapulaiset ja hoiva-avustajat, viriketoiminnan ohjaajat ja muut vastaavat asiakkaan sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitoon osallistuvat työntekijät, toimintayksiköiden johtajat ja vastuuhenkilöt.
Jokainen palveluntuottaja on voinut itse vahvistaa ja monipuolistaa henkilöstörakennetta useiden vuosien ajan, mutta näin ei ole tapahtunut. Edelleenkin hyvin harvoin niin yksityisiin kuin julkisiin palveluyksikköihin etsitään muita kuin sairaan- tai lähihoitajia.
Miksi esimerkiksi geronomit, fysioterapeutit tai toimintaterapeutit eivät kelpaa ikääntyneiden hoivan toteuttajiksi?
Ehkä siksi, että me emme edellenkään ymmärrä, milloin kysymys on sosiaalipalveluista ja milloin terveydenhuollosta. Jopa ammattiliittojen edustajat sekoittavat asiat keskenään.
Hoiva-avustajat pelastajiksi?
Muun muassa HALI ry on sitä mieltä, että hoiva-avustajien määrää pitäisi lisätä merkittävästi. HALI edustaa rahaa, ja hoiva-avustaja on edullisempi kuin sairaanhoitaja tai muu lain mukaan välittömään asiakastyöhön soveltua ammattihenkilö.
Valvova viranomainen eli Valvira linjasi jo aiemmin, että hoivakodin työvuorossa voi työskennellä yksi hoiva-avustaja kahta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä kohden.
Hoiva-avustaja tosin ei ole sote-ammattihenkilö, joten valvontaviranomaiset eivät voi häntä ammattihenkilönä valvoa. Hoiva-avustajan koulutus ei ole ammatillinen tutkinto, vaan hoiva-avustajan tehtävissä voi toimia, kun on suorittanut hyväksytysti kaksi lähihoitajan tutkinnon osaa.
Hoiva-avustajat voidaan laskea henkilöstömitoitukseen, kun he avustavat asukkaita esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa eli välittömässä asiakastyössä.
THL:n syyskuussa julkaiseman seurannan mukaan vanhuspalveluissa työskentelee 3260 hoiva-avustajaa, joista valtaosa toimii ympärivuorokautisessa hoidossa (tehostetussa palveluasumisessa). Vuodessa hoiva-avustajien määrä on noussut vanhuspalveluissa noin 900:lla.
Seurannan mukaan hoiva-avustajien työajasta 81 prosenttia kohdentuu välittömään hoitotyöhön. Eli noin viidennes työajasta on kärjistäen pyykinpesua ja siivousta.
Miksi yksityiset palveluntuottajat eivät jo nyt hyödynnä hoiva-avustajia enemmän asiakastyöhön, jolloin sairaanhoitajien ja lähihoitajien voimavaroja kohdentuisi nykyistä enemmän asukkaiden vaativampaan hoivaan ja hoitoon?
Vai onko kenties sittenkin niin, että pikakoulutetut hoiva-avustajat eivät hallitse lähihoitajan tutkinnon osia, eivät osaa suomea tai eivät sovellu lainkaan alalle? Jos lähiesihenkilöiden osaamisessa on puutteita, kuka perehdyttää ja ohjaa hoiva-avustajia toimimaan ammattieettisesti oikein?
Hoiva-avustajat olisivat kuitenkin parhaimmillaan iso voimavara myös välittömässä asiakastyössä, luomassa turvallista ilmapiiriä, seurustelemassa ja kohtaamassa ikääntyneitä tasavertaisina aikuisina ihmisinä. Tekemässä sitä, mihin sairaahoitajilla ja lähihoitajilla ei ole aikaa.
Lähes 20 prosenttia 3260 hoiva-avustajan työtunneista menee tehtäviin, joista myös osatyökykyiset voisivat suoriutua mallikkaasti.
Jokin tässä yhtälössä ei nyt täsmää.
Blogi on julkaistu myös Uuden Suomen puheenvuorona 24.9.2022.
