Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 8

Mökkiprojekti Simojärvellä. Syyskuu.

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Sauna alkoi valmistua. Kun puoliso rakensi lauteita, sain istua painona, sillä niin en aiheuttaisi suurempia vahinkoja.

Terva ei ollut vielä kuivunut terassin tolpissa.

Mökkiprojekti Simojärvellä. Sauna valmistuu.

Saunatupakin valmistui.

Syyskuussa yövyimme ensimmäistä kertaa saunamökissä ja kokeilimme lempeitä löylyjä. Olin sitä ennen ollut moniin vuosiin hurjimmassa migreenissä, ja pehmeät löylyt tuntuivat monen päivän sairastamisen jälkeen virkistäviltä.

Mökkiprojekti Simojärvellä. Valmista alkaa tulla.

Kesäloma ja lähes kaikki viikonvaihteet olivat vierähtäneet Simojärvellä. Kun saunamökissä kaikki pakolliset työt olivat tehtyinä, kävimme hieman tutustumassa ympäristöön.

Lähiruokaa Nurmelalta.

Mökkiprojekti Simojärvellä. Putkivaara.

En vielä tässä vaiheessa uskaltanut kertoa miehille, että ehkä mahdollisesti olen hankkimassa meille kesäkeittiön, jota en todennäköisesti osaa itse kasata. Järveltä tuulee sen verran usein, ettei ruokailu ulkona ole aina kovin nautinnollista.

Miesten mielestä kaikki pitää suunnitella hyvin ja aikatauluttaa oikein. Miehet olivat sitä mieltä, että listoitukset tehdään heti, sillä muuten ne jäävät tekemättä. Ja mitään uutta ei aloiteta ennen kuin siitä on yhdessä sovittu.

Ulkohuussissa listoina ovat tervatut köydet. Köysien kuivumiseen kului kolme viikkoa.

Olin jo hankkinut facebookin roskalavalta hyvät 1950-lukulaiset tuolit, jotka kaipasivat pientä pintahiontaa ja maalia sekä tutulta puhelinkaapelikelan, josta saisin mainion apupöydän.

Hioin tuolit, mutta niiden maalaus saa jäädä seuraavaan kesään. Kaapelikelan käsittelin samalla saunavahalla kuin lauteiden rungot.

Samalla tuvan penkit taas saivat Osmo Colorin tumman sävyn.

Kesän 2022 viimeistelyjä Simojärven mökkiprojektissa.

Loppukesällä nettikaupat pursusivat tarjouksia. Hinnoissa on näköjään runsaasti ilmaa, sillä niistä kevenee helposti muutamassa kuukaudessa 40 prosenttia.

Ja monet lupaavat ilmaisen kotiin kuljetuksen.

Kun selvittelin, mitä eräänkin kesäkeittiön rahti Simojärvelle maksaisi, hinnaksi tuli rapsakka tuhat euroa. Minusta se on paljon, vaikka kuljetuskustannukset ovat kohonneet.

Taloon.com lupaili ilmaista toimitusta. Tiettyä keittiömallia oli vielä useita jäljellä, mutta kun yritin maksaa tuotteen ja sitä ennen kirjoittelin Simojärven osoitteen, tuote olikin loppunut. Sama tapahtui useissa muissakin nettikaupoissa, vaikka ilmaisen kuljetuksen aluetta ei missään oltu määritelty.

Jatkoin asian selvittämistä, sillä tulin hankkineeksi myös kesäkeittiön pöydän, sängyn, kaapiston ja tuvan keittiönurkkauksessa on runsaasti varusteita, jotka ovat menossa kesäkeittiöön.

Miesten mielestä olen toivoton.

Voit lukea aiemmat osat tästä:

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 7

Mökkiprojekti Simojärvellä. Kesämaisema järvelle.

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Rakastan venetervan tuoksua ja väriä. Saunamökin terassin tolppien tervaaminen kesken rakennusprojektin oli kuitenkin virhe, iso virhe.

Miehet käyttivät samaan aikaan sirkkeliä, höylää ja valitettavasti myös eristivät lattiaa ekovillalla. Kaikki mahdollinen tarttui tervaan kuten myös kymmenet ja kymmenet kärpäset ja ötökät.

Kun joku vahingossa nojasi tolppaan, tervaa oli myös vaatteissa.

Kuopus kysäisikin rauhalliseen tyyliinsä, mitäpä äiti ajattelit, kun tervasit tolpat tässä vaiheessa ja että nuo ekovillat ja ötökät voi joskus kyllä hioa pois…

Työvaiheita Simojärven mökkityömaalla.

Työt etenivät rivakkaan tahtiin. Ranuan rakennusvalvonta kävi tarkistamassa piipun läpiviennin ja muut seikat.

Tavoiteaikataulukin oli olemassa: kanalintujen pyynti alkaa 10. syyskuuta, ja  metsästys on esikoiselle lähes pyhä asia. Sen jälkeen ei rakenneta.

Mäkkiprojekti Simojärvellä. Työvaiheita.

Kävin hillastamassa ja eksyinkin kerran, sillä maasto on minulle outoa. Hillat olivat hyvälaatuisia, ja niitä oli runsaasti.

Mökkiprojekti Simojärvellä. Saunan rakentaminen.

Pieneläinverkot asennettiin yhtä tarkkaan kuin vanhassa mökissä. Siellä ei ole uuden lattian ja eristysten jälkeen vieraillut hiiriä tai muitakaan jyrsijöitä, ja sama tavoite on saunamökissäkin.

Siskolla oli jäänyt mustaa saunavahaa ja käsittelin sillä osan saunan kattolaudoituksesta. Teimme ns. porvarilaudoituksen osin kelolaudasta, jonka ostimme tori.fi:stä ranualaiselta yrittäjältä.

Vahasin mustalla myös lauteiden rungon, jolloin se uppoaa rakenteisiin siististi.

Esikoinen nikkaroi kelosta myös saunatuvan smyygilaudat.

Jälkikasvun kanssa oli hieman erilainen käsitys siitä, millä piippumuurin viereiset seinät paneloidaan. Minulle olisi riittänyt edullisin mahdollinen seinäpaneeli, mutta nuoret halusivat sormipaneelia, mikä oli mielestäni aivan liian kallista.

Pojat laskivat, että jos saunamökki on pystyssä seuraavat kolme vuosikymmentä, hinta on edullinen/vuosi.

Ja taas äiti ylipuhuttiin.

Voit lukea aiemmat mökkitarinat:

Mökkitarinan alkuun pääset tästä.

Tie ja ulkohuussi.

Jo appiukkolla samat suunnitelmat.

Autolla pihaan saakka.

Ulkohuussin sisustusta.

Ensimmäinen huijaus nettikaupassa.

 

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 6

Mökkiprojekti Simojärvellä. Poutapäivä.

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Minulla oli aikaa tehdä muutakin kuin keittää kahvia ja laittaa ruokaa, joten eksyin Huutokaupat.com-sivustolle. Vietin tuntikausia selaten kaikkea, mikä voisi olla ihan mukavaa mökille ja sitten kokeilin huutaa: voitin huutokaupan ja ajattelin, että 71 euron kamiina ei koskaan tule Rovaniemelle.

Olin väärässä. Kamiina saapui viikossa Rovaniemelle. Tosin rahtikulut olivat 50 euroa ja varsinainen säästö kuihtui muutamiin kymppeihin.

Olin suunnitellut sille paikan saunatupaan.

Taloon.comin kautta tilattua kiuasta sen sijaan saimme odottaa viikkoja, vaikka palvelulupaus oli aivan muuta.

Samalla hioin ja maalailin kaikkea vanhaa ja hyödynnettävää.

Mökkiprojekti Simojärvelle. Pientä puuhastelua.

Innoissani päätin kunnostaa myös vanhan mökin sivustavedettävän puusängyn, vaikka se tarkoitti sitä, että nukkuisin lähiajat patjalla lattialla. Samalla spraymaalasin kulahtaneen korituolin siistiksi.

Saunatupa ei ole iso, joten huonekalut voisivat olla vaaleita ja sellaisia, joihin ei tarvitsisi käyttää runsaasti rahaa.

Mäkkiprojekti Simojärvellä. Huonekalujen kunnostusta.

Kun olin aikani nukkunut vanhan mökin lattialla patjalla, lonkkiin saattui ja minun oli vaikea nousta ylös. En halunnut lähteä kesäpäivääni viettämään Ikeaan, joten aloin jälleen selailla erilaisia verkkokauppoja.

Halusin levitettävän sängyn, jota ei tarvitse kasata kuten Ikean sänkyjä, ja joka on oikeaa puuta.

Löysin sellaisen.

Tein samalla tämän verkkokaupan kanssa kaksi kauppaa: elämäni ensimmäisen ja viimeisen.

Kun kuljetusliikkeen mies soitti ja kysyi, mihin hän jättää paketin Rovaniemellä, kerroin, että se on sen verran iso ja neuvoin, mihin se on turvallista nostaa. Mies epäili, että laatikossa oli jotain leikkimökkiin sopivaa.

Mökkiprojekti Simojärvellä.

Kuva ja tuote eivät vastanneet toisiaan. Laatikossa ei ollut kahta samankokoista puupalikkaa, niiden laatu oli niin heikko, että Ikea olisi ollut 6-0 parempaa, puutapit katkeilivat, ruuveja ei voinut kiristää, sillä puu oli haprua ja murtui. Puu oli niin haurasta, että puuliima tuli puun läpi.

Tässä vaiheessa aloin ymmärtää myös Paavo Väyrystä ja hänen pohdintaansa, voiko harmistukseen kuolla.

Annoin palautetta. Truspilotin automaatti kertoi, että nettisivujen palautteeni on kerännyt runsaasti tykkäyksiä. Kun kävin katsomassa, palaute ei ollut siellä lainkaan.

Kun tähän lisää vielä sen, että vanhassa saunassa ollut vesisäiliö putosi ruostuneista kannakkeistaan kesken vedenlämmityksen ja sain kiehuvat vedet osin jaloilleni, lähdin ostamaan vesipataa oikeasta kaupasta:  Rovaniemen K-raudasta.

Mökkiprojekti Simojärvellä. Uusi vesipata.

Vanha kiuas ja vesisäiliö.

Vanha kiuas ja vesisäiliö lähtivät kierrätykseen facebookin roskalavan kautta. Uusi pata lämmittää veden yhdellä pesällisellä puuta, kun vanha vaati kolme pesällistä.

Voit lukea aiemmat tarinat tästä:

Mökkitarinan alkuun pääset tästä.

Tie ja ulkohuussi.

Jo appiukkolla samat suunnitelmat.

Autolla pihaan saakka.

Ulkohuussin sisustusta.

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 5

Poro joutui väistymään Simojärven mökkiprojektin tieltä.

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Laavuvaaran saunamökki saapui työmaalle heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Lähisuvussa ja tuttavapiirissä on ammattiautoilijoita, joten heidän verkostojensa kautta kuljetus järjestyi Humppilasta aluksi Rovaniemelle ja Rovaniemeltä Simojärvelle.

Mökkipaketti oli hyvin pakattu tehtaalla.

Ohjeiden mukaan mökkirunko on syytä kasata parissa päivässä, ettei mäntypuu väänny kieroon.

Saunatupaa on tarkoitus käyttää vain silloin, kun ulkolämpötila ei ole pakkasen puolella, joten seitsemän sentin hirsivahvuus riittäisi laskelmiemme mukaan siihen.

Mökin paikka ei miellyttänyt paliskunnan erästä poroa, joka oli tottunut nukkumaan tulevan mökin paikalla. Poro oli säännöllisesti työmaalla.

Poro seurasi tarkkaan, miten mökkiprojekti Simojärvelle eteni.

Hyvin pian huomasin, että minut ulkoistettiin työmaalta lähinnä ruuanlaittajan rooliin. Pitkäaikainen vaurio oikeassa olkapäässäni ei mahdollistanut hirsien nostelua kovin korkealle, joten luovuin suosiolla työnjohtotehtävistä.

Laavuvaaran ohjeet olivat selkeät ja materiaali laadukasta, kotimaista puuta. Varahirsiä ja muita ylimääräisiä puuosia oli runsaasti, mutta jotain kertonee toimitetun tavaran laadusta, ettei varahirsiä esimerkiksi tarvinnut käyttää lainkaan.

Yhtä hirttä piti hieman työstää, sillä oksakohta osui hankalaan paikkaan.

Nuoret osaavat.

Kun nuoret kasasivat kehikkoa, suunnittelin jo saunatuvan sisustusta. Sitä ennen oli ehtinyt käydä legendaarisen Väri-Laitisen poistomyynnissä. Menin sinne aluksi ostamaan muutaman euron maalipensseleitä, mutta poistuin mukanani muutamia kymmeniä litroja pinotexiä ja muutamia muita sävytettyjä kuullotteita.

Ajatuksena ehkä oli se, että joskus meillä on myös päärakennus, jonka sävy olisi sama kuin saunamökissä ja ulkohuussissa.

Järvellä oli yllättävän vähän sääskiä, joten maalaussäät olivat mainiot.

Käsittelin myös vanhan mökin seinät. Kukaan ei tosin tiedä, millä tämä mökki on aikanaan käsitelty, sillä punainen väri puskee läpi muutaman vuoden kuluttua olipa pintasävy kuinka tumma tahansa.

Nyt sävynä on Tikkurilan Kanto.

Vanha mökki sai uuden värin.

 

Mökkiprojekti Simojärvellä etenee.

Minulla oli varastossa myös muutamia litroja venetervaa. Aluksi tervaisin sillä kymmeniä metrejä narua, josta oli tarkoitus tehdä ulkohuussiin ”listat” nurkkiin. Vielä tuossa vaiheessa en käsittänyt, kuinka monta viikkoa terva vaatii kuivuakseen.

Vanhassa mökissä siirtelin tavaroiden ja kaappien paikkoja. Sisustin erämiehille omaa romunurkkaa, jossa kaikelle on omat paikkansa. Siitä toki keskustelimme toisinaan voimakkailla äänenpainoilla,  mutta lopputulos tyydytti miehiä.

Mökkiprojekti Simojärvellä. Eränurkka.

Kaupunkikodin parvekkeen tuuletusteline sai mustan metallimaalin pintaansa, vanhat liimapuulevyhyllyt käsittelin Osmo Colorilla. Lumipuku ja muut metsästysasut ovat nyt siististi piilossa nurkan takana, kuivuvat nopeasti kamiinan läheisyydessä ja varavaatteet mahtuvat hyllyille.

Jossakin vaiheessa vanha mökki jää lähinnä metsästäjien tukikohdaksi, mutta siihen vaiheeseen on vielä aikaa.

Kamiinapuhallin levittää lämpöä tasaisesti pieneen tupaan.

Aiemmat tarinat mökkiprojektista ovat tässä:

Mökkitarinan alkuun pääset tästä.

Tie ja ulkohuussi.

Jo appiukkolla samat suunnitelmat.

 

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 4

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Saunaprojekti Simojärvellä etenee. Pohjatyöt valmistuvat.

Miesten innostus alkoi tarttua.

Heillä oli nyt elämää suurempi projekti, jonka nimi oli Kesämökki Simojärvellä. Lähes jokailtainen keskustelu saunamökin piipun paikasta alkoi jossakin vaiheessa tuntua turhauttavalta, mutta kun kolme minulle tärkeää miestä pohdiskeli erilaisia vaihtoehtoja, tilanne hymyilytti.

Pitkässä parisuhteessa on joskus hyvä olla hiljaa ja jättää sanomatta, ettei kymmenellä sentillä suuntaan tai toiseen ole niin iso merkitys. Miehet keskustelivat keittiön pöydän ääressä, piirtelivät viivoja, siirtelivät väliseinän paikkaa.

Oli hienoa huomata myös se, kuinka paljon osaamista molemmilla pojilla on rakentamisesta ja kuinka he opettivat jo isälleen, miten asioita on järkevää tehdä.

Perille autolla

Juhannuksena ajoimme ensimmäistä kertaa vanhan mökin pihaan saakka.

Saunamökin paikka oli merkitty aiemmin ja puut kaadettu. Olin jo muutamia kertoja saanut kuulla, mihin saunamökin ikkunaan aamuaurinko paistaa tai mitä näkyy saunan tai tuvan ikkunallisesta ovesta.

Olin seisonut eri kantojen päällä ja kuvitellut näkeväni saman mitä miehetkin.

Juhannuksen vietimme vielä Simojokivarressa Simoskansuvannon rannassa.

Juhannustunnelma.

Simojärvellä yhteisiä juhannuksia meillä on ollut tasan yksi ja sekin vuonna 1988 nuorena kihlaparina.

Kun miehet keskittyivät mökin pohjatöihin, minä keskityin ulkohuussiin.

Olen luonteeltani kohtuullisen säästäväinen tai simolainen saattaisi sanoa, että visu. Huussin seinäväri on Osmo Colorin Lumi-sävyä, sillä sitä oli jäänyt jo edellisistä remonteista muutama desi, joka yhä suostui tulemaan purkista ulos.

Ikean äpplemust-pullojen hieman huterasti kasatun puulaatikon käsittelin samalla sävyllä. Olin toki mitannut aiemmin, että vessapaperirullat mahtuivat siihen.

Vanhat taulukehykset saivat uuden käyttötarkoituksen. Etsin Elokuva-Aitta-lehden ja Kotilieden 1950-luvun lehdistä filmitähtien kuvia ja aikakauden mainoksia.

Puolison Katajarannan alaluokilla tekemä jakkara ei kestänyt enää istumista, mutta huussiin se sopi hyvin. Lattian käsittelin pari kertaa sävytetyllä vesiohenteisella lakalla. Sitäkin oli jäänyt muista remonteista.

Biolanin kompostikäymälän tilasin verkkokaupasta, ja kun en nirsoillut värin suhteen, säästin parisataa euroa.

Vielä tuolloin en tiennyt, että viettäisin ulkohuussin parissa vielä runsaasti aikaa, sillä jostakin syystä minua ei huolittu työnjohtajaksi saunamökin rakentamiseen.

Aiemmat tarinat mökkiprojektista ovat tässä:

Mökkitarinan alkuun pääset tästä.

Tie ja ulkohuussi.

Jo appiukkolla samat suunnitelmat.

 

Merjan ja Jarin kulttuuriteko

Olen asunut Rovaniemellä nelisenkymmentä vuotta. Silti kotiseutu yllättää yhä, ja täällä on runsaasti mielenkiintoisia paikkoja, joissa en aiemmin ole vieraillut.

Yksi sellaisista on Saariniemen tila Vanttausjärvellä. Vanha pihapiiri järven rannalla henkii rauhaa, joka nykyajan kiireisessä elämänryhmissä on unohtunut.

Vanttausjärvestä ja Rovaniemen kylistä voit lukea lisää tästä.

Rovaniemellä on Lapin sodasta johtuen vain vähän vanhoja rakennuksia. Siksikin Saariniemen vuonna 1862 perustetun tilan kunnostus on kulttuuriteko, josta Merja ja Jari Paksuniemi ansaitsevat isot kiitokset.

Jari ja Merja Paksuniemi.

Pariskunta hankki autioituneen rappiotilan vuonna 2017. Vielä tuolloin he eivät tienneet, mikä työmäärä oli edessä: piiput olivat romahtaneet, vesi satanut sisälle vähintään kymmenen vuotta, päärakennuksen alahirret lahonneet, piha kasvanut umpeen…

Onneksi eivät tienneet.

Metsänvartijan virkatalo

Saariniemen tila on Vanttausjärven yksi vanhimmista pysyvistä asuinpaikoista. Alkuperäinen, metsänvartija Esaias Pekkalan virkatalo on tuhoutunut, mutta osa pihapiirin rakennuksista on 1800-luvulta kuten aitta ja pihasauna.

Saariniemen pihasauna sisältä.

Vuonna 1859 Keisarillinen Majesteetillinen julistus määräsi, että kruunun puistot oli jaettava hoitoalueisiin ja hoitoalueet vartioalueisiin. Metsänvartijan tehtävänä oli valvoa, että vartioalueen asukkaat noudattivat järjestyssääntöjä. Hänen tehtävänään oli myös toimia laillisten metsätöiden työnjohtajana.

Nykyinen päärakennus on rakennettu todennäköisesti  metsänvartija Matti Strandille 1900-luvun alussa. Metsänvartijan tilasta se muuttui kruununtorpaksi, joka 1930-luvulla jaettiin Strandin omalle pojalle ja vävylle (Aspegren) viljelystilaksi.

Merja Paksuniemi on samaa sukua kuin tuo vävypoika.

Saariniemen tilan pihapiiri.

Vanhat esineet ja talon historia tekevät vierailukohteesta ainutlaatuisen ja Paksuniemen pariskunnan tarinointi luo leppoisan ilmapiirin.

Myös vanhojen rakennusten hyödyntäminen esimerkiksi latokappelina on hieno idea.

Kappelin harras tunnelma on vaikuttava ja ehkä hieman yllätyskin ensikertalaiselle.

Saariniemen latokappeli. Jari Paksuniemi esittelee latokappelia.

Merja ja Jari Paksuniemi ovat halunneet kunnioittaa perinteitä myös kotieläinvalinnoillaan. Pihapiirissä on useita suomalaisiin alkuperäisrotuihin kuuluvia maatilaneläimiä kuten kanoja ja lampaita.

Saariniemen tilaa on restauroitu taloa kuunnellen ja arvostaen. Vanhaa on korjattu, kaikki mahdollinen on hyödynnetty tai kierrätetty toiseen käyttötarkoitukseen.

Saariniemen tila oli Rovaniemen Kalevalaisten retkikohteena kesäkuussa. Kalevalaisten tehtävänä on välittää sukupolvelta toiselle suomalaisen kulttuurin, kielen ja perinteen tuntemusta.

Rovaniemen Kalevalaisista voit lukea lisää tästä.

Saariniemen tila on osa kotiseutuhistoriaamme, kulttuuriamme ja perinnettämme.

Merjalla ja Jarilla riittää työsarkaa. Ulkopuoliset huomionosoitukset kertovat, että työtä arvostetaan, mutta ilman sisäistä paloa, innostusta perinnerakentamiseen ja kotiseutuun työ ei kantaisi eteenpäin.

Merja ja Jari Paksuniemelle on myönnetty Lapin rakennusperinneyhdistyksen Hurrikas-palkinto vuonna 2020 ja Talonpoikaskulttuurisäätiön kunniakilpi viime vuonna.

Saariniemen tilasta voit lukea lisää tästä.

Vaadi aina enin itseltäsi!

Osallistuin Lapin Lottaperinneyhdistyksen 20-vuotisjuhlaan kesäkuun alussa Rovaniemellä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut myös lottatyön sodassa ja rauhassa uudenlaiseen arvoon.

Lapin lotat ja pikkulotat ovat jo varsin iäkkäitä ja heitä on vähän. Osalla lähimuisti on heikentynyt, mutta sotavuodet ja evakkoajat palaavat mieleen päivittäin.

Vieruskaverini kysyikin, olimmeko samassa kuorma-autossa, kun tulimme Petsamosta Tervolaan ja oliko se minun vastasyntynyt, joka menehtyi evakkomatkalla.

Naiset kantavat lopun elämäänsä raskaita muistoja.

Suomen suurin naisjärjestö

Lotta Svärd-järjestö on ollut Suomen suurin naisjärjestö, jonka toimintaan osallistui parhaimmillaan yli 200 000 naista.

Lotta- ja pikkulottatoiminta oli suomalaisten naisten tapa tehdä työtä vapaan ja itsenäisen isänmaan hyväksi.

Sotavuosina isänmaallisuuden henki heijastui jäsenmäärän kasvuna.

Pohjolan Lotta-piiri perustettiin Kemissä maaliskuussa 1921. Jo vapaussodassa naiset olivat toimineet suojeluskuntien ja armeijan apuna. Naiset huolehtivat muonituksesta, vaatetuksesta ja majoituksesta. Lisäksi suosituissa ompeluseuroissa tehtiin sotilaille varusteita.

Lotat oppivat kultaiset säännöt, joissa yhtenä kohtana oli:

Vaadi aina enin itseltäsi!

Paikallisosastoihin hyväksyttiin uusia jäseniä jokaisessa kokouksessa. Maaseudulla lottajärjestö tarjosi monille ainoan harrastus- ja koulutusmahdollisuuden, jäsenistö oli piirin alueella laajasti talollisista torppareihin, maanomistajista maattomiin ja vähäosaisiin, kauppalan rouvista kotiapulaisiin.

Lähes kaikki jäseniksi haluavat pääsivät mukaan toimintaan. Vain muutamia erotettiin sopimattoman käytöksen kuten kansantalon tansseissa käymisen vuoksi.

Ensimmäiset paikallisosastot olivat Rovaniemi, Tervola, Kemin kunta, Karihaara, Kemin kaupunki, Ranua, Sodankylä, Kemijärvi, Ylitornio, Alatornio, Karunki, Simo ja Tornio.

Jäsenmäärä oli Lapissakin korkea, sillä esimerkiksi synnyinkunnassani Simossa oli vuonna 1941 yli 170 jäsentä, Tervolassa yli 200 ja Rovaniemellä 737.

Ensimäiset tyttöosastot perustettiin vuonna 1932. Omat osastot olivat ainakin Rovaniemellä, Kemijärvellä, Kittilässä ja Ounasjoella, ja jäseneksi hyväksyttiin 10 vuotta täyttäneet tytöt, osa tosin oli jopa 8-vuotiaita.

Pikkulotta sai pyrkiä lottiin 17-vuotiaana.

Neuvontapäivät antoivat perustietoa paikallisille toimijoille, mutta piirit ryhtyivät kouluttamaan eri alojen osaajia. Aluksi koulutusta annettiin muonitus- ja lääkintätyöhön, vuodesta 1927 kansliatyöhön ja hieman myöhemmin viestintään, kaasusuojeluun, väestönsuojeluun ja hevoshoitoon sekä saniteettiin.

Vakavien aiheiden lisäksi lotille suositeltiin henkistä ja ruumiillista kuntoa kohottavia urheilu- ja kulttuuriharrastuksia. Naisille sopiviksi urheilulajeiksi laskettiin tuolloin murtomaahiihto, pesäpallo, soutu, suunnistus ja voimistelu.

Sotavuosien 1939–1944 aikana lotat toimivat maanpuolustusta tukevissa toimissa ja vapauttivat noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin.

Lotat eivät osallistuneet aseelliseen toimintaan.

Sosiaalinen huoltotyö

Lottajärjestöllä on ollut merkittävä rooli myös sosiaalityössä. Järjestön paikallis- ja kylätoimintaverkosto oli oivallinen apu Suomen Punaiselle Ristille ja Sotainvalidien Veljesliitolle, kun sotainvalideille ja kaatuneiden omaisille tarvittiin apua.

Lotat keräsivät silmälaseja, kävelykeppejä, metalli- ja kumiromua sekä lumppuja uusiokäyttöön. Erilaisilla arpajais- ja keräystuotoilla annettiin rahallista perheille avustusta tai esimerkiksi sika.

Heinäpellolla tai perunannostossa oli usein lottia apuna, kaatuneiden omaiset saivat kriisiapua lotilta, lotat järjestivät sotaorvoille kummeja Ruotsista tai paikallisosastoista.

Sosiaalisen huoltotyön tunnetuin muoto olivat lahjapaketit. Lotat valmistivat paketteja kotiseudun sotilaille ja lotille sekä tuntemattomille sotilaille.

Ilman lottajärjestön ansiokasta toimintaa Suomen kotirintama ei olisi kestänyt talvi- ja jatkosotaa sekä Lapin sotaa ja evakkoaikoja.

Lapissa lotat huolehtivat, että Lapista evakkoon pikaisesti Ruotsiin tai Pohjanmaalle lähteneet 100.000 asukasta saivat jonkinlaista huoltoa ja sairaat ja vanhukset hoitoa matkan varrella.

Järjestö lakkautettiin jatkosodan jälkeen syksyllä 1944, sillä rauhanehdoissa sovittiin näin:

Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fassisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoinkuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa.

Lottapuvut ja merkit piti hävittää. Järjestön toiminta unohdettiin vuosikymmenien ajaksi. Naisten työ sai osakseen ilkeämielistä arvostelua.

Historia on hyvä tuntea

Lapin lottaperinneyhdistys on halunnut vaalia Lapin lottien ja pikkulottien työtä. 20 vuotta sitten perustettu yhdistys on kerännyt kattavan lottamatrikkelin, että me seuraavat sukupolvet emme unohtaisi omaa historiaamme ja naisten uhrautuvaa työtä itsenäisen Suomen hyväksi.

Pari vuotta sitten haastattelin kolmen sodan lottaa Alli Korvaa. Hän lausui juhlassa runoja ja vaalii isänmaallisuutta kaikin tavoin:

Alli Korvan haastattelu Simoskat-kanavalla.

Ja aina voi oppia uutta. Hanuristitaiteilija Kaisa Ristiluoma soitti juhlassa reippaan polkan. Vieruskaveri neuvoi pitämään käsiä siivosti pöydällä ja käyttäytymään asiallisesti, mutta pöydän alla voi heilutella jalkoja: pysyvät nilkat kauniina.

***

Lotta Svärd Säätiöstä voit lukea tästä linkistä.

Lähteet: Lapin lotat rauhan ja sodan töissä. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2005.

Kuvat: SA-kuva.

 

Hyvä hallinto on perusoikeus

Kuvituskuva saippuakuplat.

Hyvä hallinto on meidän kaikkien perusoikeus, mutta siihen on vielä matkaa.

Kuulen lähes päivittäin erityisesti muilta mummuikäisiltä kertomuksia uskomattoman huonoista viranomaiskokemuksista ja hallinnon toimimattomuudesta: määräaikoja ei noudateta, neuvontaa ei anneta tai neuvotaan väärin, palvelupäätöksiä ei tehdä tai jos tehdään, niitä ei perustella.

Se turhauttaa meitä hallintoalamaisia eli asukkaita, palvelunkäyttäjiä ja veronmaksajia.

Ilman meitä asukkaita ei tarvittaisi hallintoakaan, joka rahoitetaan meidän kaikkien veroeuroilla eli me maksamme kustannukset myös huonosta hallinnosta.

Mikä tässä yhtälössä voi olla niin vaikeaa, että jo vuonna 2003 voimaan tullutta hallintolakia ei viranomaistoiminnassa aina ymmärretä?

Kuitenkin olettaisin, että lähes kahdessa vuosikymmenessä sen perusajatukset olisi jo sisäistetty jokaisessa kunnassa, kaupungissa ja valtion virastossa.

Valitettavasti näin ei ole.

Hyvä hallinto ei ole mielivaltaa

Yleinen hallintomenettelylaki säädettiin 1980-luvulla, ja sen tarkoituksena oli koota hajanaiset hallintomenettelyn osa-alueet samaan lakiin. Teuvo Pohjolainen ja Teuvo Metsäpelto painottivat meille Lapin korkeakoulun julkisoikeuden opiskelijoille, että hallinto ei voi olla mielivaltaista.

Lain tavoitteena oli turvata kansalaisen asema ja oikeussuoja hallintomenettelyssä.

Hallintomenettelylaki korvattiin hieman selkeämmällä hallintolailla pari vuosikymmentä myöhemmin. Silloin toki arveltiin, että asennemuutos voi vaatii useilta viranomaisilta aikaa, sillä he kaikki eivät olleet oppineet palvelemaan kansalaisia vielä 1980-2000-luvuilla.

Asenne oli  peritty todennäköisesti jo tsaarin ajalta: parhaimmat vallanpitäjien hännystelijät etenivät virkaurallaan ja kansa oli roskajoukkoa.

Hyvä hallinto on huolellisuutta

Jo mummukin sen ymmärtää, että hyvässä hallinnossa viranomaiset kohtelevat kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti ja ovat puolueettomia. Jo hallintomenettelylaissa opeteltiin, mitä tarkoittaa viranhaltijan esteellisyys eli puolueellisuus ja milloin viranhaltija ei saa olla itse osallisena hallintomenettelyssä.

Hallintolaki tarkoittaa yksinkertaistaen myös sitä, että viranomaisen on tehtävä työnsä huolellisesti ja oikein ja työhön ei saa kulua liikaa aikaa.

Eli hallinnon pitäisi olla asianmukaista ja tehokasta.

Hallinnon periaatteissa korostuvat palvelu ja neuvonta eli jokaisen viranhaltijan pitäisi ajatella asiaa niin, että hän on veronmaksajien palvelija, jonka tarkoituksena on auttaa asiakasta ratkaisemaan tämän mahdollinen ongelma.

Hyvän hallinnon periaatteet.

Kuntaliiton sivuilta voi jokainen käydä kertaamassa hallinnon oikeusperiaatteet, jotka ovat:

  • yhdenvertaisuusperiaate, joka velvoittaa tasapuoliseen kohteluun, johdonmukaisuuteen ja syrjimättömyyteen
  • tarkoitussidonnaisuuden periaate, jonka mukaan viranomaisella ei saa olla toiminnassaan vääriä vaikuttimia eikä harkintavaltaa saa käyttää väärin
  • objektiviteettiperiaate, joka edellyttää viranomaisilta asiallista ja puolueetonta toimintaa
  • suhteellisuusperiaate, joka velvoittaa esimerkiksi terveysvalvonnassa mitoittamaan keinot niin, ettei kenenkään oikeuksia tai etuja rajoiteta enempää kuin haitan tai vaaran poistaminen edellyttää
  • luottamuksensuojaperiaate, joka on ennen muuta yksilön suojaa julkista valtaa vastaan ja antaa yksityiselle oikeuden luottaa viranomaisen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen.

Nämä olisi suotavaa hallita myös kunnallisessa päätöksenteossa.

Saavatko mummut palveluja?

Kyllä ja ei. Liian monet meistä saavat kielteisen päätöksen jostakin etuudesta puhelimitse, päätöstä ei perustella, jolloin emme tiedä, mitkä seikat ovat johtaneet ratkaisun tekemiseen.

Kun päätöstä ei anneta kirjallisena tai perustelut puuttuvat, siihen on vaikea hakea muutosta.

Ja tämä lienee huonon hallinnon tavoitteenakin: kun kukaan ei kyseenalaista päätöstä, perustelematonkin päätös jää voimaan ja huonosta menettelystä tulee vallitseva tapa.

Muun muassa sosiaalihuoltolaki ja vanhuspalvelulaki takaavat periaatteessa meille mummoille oikeuden moniin palveluihin, mutta vain periaatteessa.

Otetaanpas esimerkki: laissa on säädetty kolmen kuukauden enimmäismääräaika palvelun järjestämiseen siitä hetkestä alkaen, kun asia on laitettu vireille. Lain mukaan palvelut tulee järjestää ilman aiheetonta viivytystä eli tarvittaessa nopeammin kuin kolmessa kuukaudessa.

Käytännössä viranomaiset saattavat kuitenkin keksiä syitä, miksi asiaa ei laiteta vireille.

Tästäkin olen kuullut ikäviä tarinoita.

Jos joku meistä mummuista on sairaalassa, asiaa ei laiteta vireille ennen kuin olemme jälleen kotona tai asiakirjoihin kirjataan, että kokeilemme asua kotona tuetusti ja asia laitetaan vireille vasta sen jälkeen.

Viranomaisten konsteilla siirretään päätöksentekoa, ettei meille tarvitse myöntää palvelua, johon olisimme olleet oikeutettuja jo ajat sitten.

Tämä kaikki on huonoa hallintoa, jossa lainsäädännön hienot periaatteet palveluhenkisyydestä, asiakkaan tarpeiden huomioon ottamisesta tai menettelytavoista ovat vain sananhelinää.

Ja kaikki tämä on ristiriidassa meidän mummujen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kanssa.

Kuka valvoo hallintoa?

Entä jos viranomainen käyttäytyy asiattomasti, ei vastaa kyselyihin tai neuvoo aivan pieleen, valvooko hallintoa kukaan? Pitääkö aina kannella ja valittaa, että hallintolaki otettaisiin tosissaan?

Kyllä pitää. Meillä mummoillakin on siihen oikeus, ja jos me emme käytä tuota oikeutta, huonot viranomaiskäytännöt pysyvät huonoina.

Lapin aluehallintovirasto käsittelee ne kantelut, jotka koskevat meidän mummujen peruspalveluja ja kuntien viranomaistoimintaa. Päätökset kanteluihin lähetetään kuntien kirjaamoihin, mutta käsitykseni mukaan ne eivät etene sieltä esimerkiksi lautakuntien tai kaupunginhallitusten käsittelyyn tai niitä ei tuoda edes tiedoksi.

Kun päätöksentekijä ei edes tiedä, että jostakin asiasta on tehty kantelu, kanteluilla ei ole sitä ohjaavaa vaikutusta viranomaisten toimintaan, mitä niillä pitäisi olla.

Kotikunnassani viranomainen kieltäytyi pari vuotta sitten asiallisesta asiakirjapyynnöstä ja ilmoitti pyytäjälle, ettei häneltä toivota enää yhteydenottoja ja ettei viestihin enää vastata.

Viranomainen sai huomautuksen lain ja hyvän hallintotavan vastaisesta menettelystä.

Se on hallintokantelussa vakavin aluehallintoviraston antama seuraamus, joka ei näytä hyvältä ansioluettelossa tai siinä tilanteessa, kun työantaja ryhtyy anomaan ansiomerkkejä moitteettoman työuran palkitsemiseksi.

Aluehallintovirasto kertaa päätöksessään (LAAVI/359/2018) ne lainkohdat, joita viranomaisen on syytä noudattaa työssään myös Rovaniemellä. Ja jälleen ne ovat perustuslaki, hallintolaki ja julkisuuslaki ja erityisesti taito perustella päätös.

Hyvä hallinto on meidän kaikkien perusoikeus, mutta siihen on vielä matkaa.

Joskus toivoisin, että tämä mummu olisi edes tässä asiassa väärässä ja meillä olisi jo myös hyvää hallintoa ja palveluhenkisyyttä.

Yleensä en ole ymmärtänyt asioita pieleen.

 

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 3

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.

Vanha asemapiirustus kertoi, että jo appiukko oli 1980-luvulla suunnitellut useampia rakennuksia tontille, mutta veneelle järven yli kulkeminen oli hillinnyt innostusta. Toisinaan hän oli kulkenut Ranualle linja-autolla mukanaan perämoottori, bensatankki ja airot ja todennut matkan turhan vaivalloiseksi ja paikan syrjäiseksi.

Ja sinne seuraavat sukupolvet minutkin halusivat: lähes erämaan rauhaan.

Mökkiprojekti Simojärvellä oli siis aluksi miesteni ja ehkä myös tyttäreni perheen toive. Jossakin vaiheessa aloin itsekin pohdiskella, ettei ajatus uudesta mökistä ehkä sittenkään ollut aivan mahdoton ja lupasin harkita asiaa.

Joskus miehille ei kannattaisi näyttää vihreää valoa liian aikaisin, sillä suunnitelmia ja piirustuksia alkoi ilmaantua tiuhaan tahtiin ja aina hieman erilaisia: isoja ja pieniä mökkejä, parvella ja ilman.

Minulla oli ehtoja:

  • sinne ei vedetä vesijohtoa
  • sinne ei vedetä sähköjohtoa
  • sinne tulee aurinkopaneelit
  • miehet eivät sisusta ulkohuussia

Ilman muuta, miehet totesivat ja heidän mökkikuumeensa nousi useilla asteilla.

Taloudellisina he olivat ryhtyneet suunnittelemaan viime syksynä uutta mökkiä lähes vanhan pistotien päätekohtaan. Sehän ei minulle sopinut, sillä tontin komein kohta oli niemen kärjessä.

Jos rakennamme, rakennamme parhaimmalle paikalle. Kokonaisbudjetissa muutamalla tuhannella eurolla tien rakentamisessa ei ole suurta merkitystä.

Se oli aika reippaasti sanottu, mutta minut kutsuttiin pian paikan päälle, sillä miehet olivat hieman hahmotelleet…

Jos tähän tulisi takaseinä?
Tämän lähemmäksi rantaa ei saa rakentaa.

Syksyllä 2021 emme tienneet Ukrainan sodasta, rakennustarvikkeiden hintojen hurjasta noususta ja siitä, että välttämättä emme edes saisi tarjousta mökkipaketista.

Niin siinä vain kävi.

Aiemmat tarinat mökkiprojektista ovat tässä:

Mökkitarinan alkuun pääset tästä.

Tie ja ulkohuussi.

 

 

 

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 2

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien mökille eivät olleet suotuisat.

Mökkitarinan alkuun pääset tästä.

Vanha mökki sai siis vähitellen uuden elämän. Se oli siisti, uusi Harvian liesikamiina (Harvia 10) lämmitti pienen mökin nopeasti talvellakin. Harvia 10:ssä tosin on suunnitteluvirhe, sillä metallisessa kahvassa polttaa kätensä, aiemmassa mallissa kahva oli puinen.

Tällaisen hankimme mökille.

Kaupunkikotiimme alkoi ilmestyä erilaisia mökkiesitteitä, perheen WhatsAppiin tuttavien mukavia mökkikuvia järvimaisemissa, erilaisia vaihtoehtoja isommallekin kokoontumiselle, sillä Simojärven mökki oli pieni.

Vanha mökki talvella.

Alkoi tuntua, että perheen miehillä oli suunnitelma.

Ennen kuin uutta mökkiä ryhdyttiin markkinoimaan minulle miehet vaihtoivat mökin ovet.

Pojat vaihtavat mökin ovet.
Vanhat ovet olivat lahot.
Molemmat pojat ovat ammattilaisia.
Molemmat pojat ovat rakennusalan ammattilaisia.

Itse hankin facebookin roskalavalta keittiönurkkaukseen kaappeja, joista osa oli mitoiltaan aivan vääränlaisia. Ne lähtivät uudelleen kierrätykseen.

Löysin netistä ihastuttavia saarekkeita mökkiolosuhteisiin, selvittelin hintatason ja ilmoitin rovaniemeläiselle toimijalle mitä haluan ja mitä olen valmis maksamaan.

Täältä sain hyvää palvelua.

Yläkaapit olivat aivan liian korkeat matalaan mökkiin. Yleisilme oli hieman levoton.
Pieni keittiösaareke suojaa astiat pölyltä ja kaikki ruokatarvikkeet ovat saatavilla lieden läheisyydessä. Saarekkeen alla on kalustepyörät, joten se on helposti siirrettävissä. Työtasot ovat entisestä omakotitalostamme.

Mutta se huussi!!

Erä- ja kalamiehille on yhdentekevää, minkälainen ulkohuussi mökin läheisyydessä on. Siksi se on ollut perinteinen ja haiseva, jota kukaan ei halua tyhjentää, ja jossa naisväki ei suostu käymään.

En minäkään.

Perinteinen puucee.
Tästä ei heti arvaisi, että täällä on ulkohuussi.
Haiseva ulkohuussi.
Ovi on 1950-luvun komeron ovi ja muutenkin…

Oli aika helppoa saada miesväki ymmärtämään, että mökkiprojekti Simojärvellä keskeytyy, ellei meille hankita uutta ulkohuussia.

Oli se keskeytyä myös siksi, että emme saaneetkaan tarjousta haluamastamme mökistä. Erityisesti puutavaran hinnat nousivat Ukrainan sodan vuoksi kymmenillä prosenteilla ja joillakin toimijoilla oli vaikeuksia määritellä hintojaan uudessa tilanteessa.

Tai sitten olimme liian pieni asiakas joillekin toimijoille.

Meillä oli siis periaatteessa mökkiprojekti, mutta ei tietoakaan uudesta mökistä.

Miehet olivat harmissaan ja pettyneitä.

Ehdotin puolisolle, että voisimme rakentaa pienen saunamökin, jossa olisi hyvä sauna ja kamari ja purkaisimme myöhemmin vanhan mökin saunan. Hän innostui, mutta pojat epäilivät aluksi, etten ollut tosissani.

Pari päivää myöhemmin he olivat käyneet läpi ilmeisesti kaikki Suomessa tarjolla olevat saunapaketit omatoimirakentajille. WhatsApp täyttyi jälleen erilaisista vaihtoehdoista ja pojat päätyivät Laavuvaara Oy:n mallistoon.

Laavuvaaran saunamökki tuntui sopivalta.

Lähetin sähköpostitiedustelun ja yrityksestä soitettiin jo ennen yrityksen avaamisaikaa eräänä maanantaina. Yritys lupasi sitoutua kahdeksan viikon toimitusaikaan. Se mietitytti, sillä saunan rakentaminen venähtäisi pitkälle kesään.

Laavuvaaralla on erinomainen asiakaspalvelu. Kaikkiin kysymyksiin sai vastaukset ja monenlaisia ohjeita ja neuvoja. Siksi valinta oli helppo.

Maksoin tilauksen eräänä sunnuntaina. Olimme hämmästyneitä, kun torstaina meille ilmoitettiin, että mökki olisi valmis kuljetettavaksi Ranualle. Siis kahdeksan viikkoa etuajassa!

Meille tuli kiire.

Ennen kuljetusta piti saada vireille myös tiepohjan raivaaminen ja rakentaminen, sillä aiemmin Salmenkarintie päättyi turhan kauas mökistämme.

Paikallinen maansiirtoyrittäjä teki tien perille saakka.

Pienellä paikkakunnalla on etunsa. Osaajat sitoutuvat siihen, mitä lupaavat.

Nurmelan Teemu oli jo aiemmin tullut tutuksi miesväelle, sillä hän oli jo aurannut traktorillaan talvisin tien siihen saakka, mihin sitä aikanaan oli tehty. Hän raivasi motollaan toukokuussa ylimääräiset puut sekä saunamökin että tielinjan kohdalta.

Paikallinen toimija toteutti toiveet.

Kun tietä oli riittävästi, pojat hakivat itse Ylitornion Pekanpäästä Kannalan Huviloiden pulpettikattoisen puuceen.

Mallistoihin voit tutustua tästä.

Mökkiprojekti Simojärvelle. Huussin paikka.

Huussi oli nopeaa koota ohjeiden mukaan.

Huussista tulikin niin nätti, että miehet päättivät olla purkamatta vanhaa ja haisevaa vessaa.

Ettei mene erä- ja kalamiehillä hienosteluksi…

 

Mökkiprojekti Simojärvellä, osa 1

Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.

Ensin mies halusi lunastaa vanhan ja vaatimattoman mökin perikunnalta, sillä hän oli itse ollut rakentamassa mökkiä 1970-luvulla isänsä kanssa.

Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien mökille eivät olleet suotuisat.

Mökin tunkkainen tuoksu tarttui vaatteisiin ja mielestäni mökki kaipasi purkamista, puskutraktoria. Haju ei ollut kosteuden aiheuttamaa, vaan lähinnä hiirien ja muiden jyrsijöiden pissan hajua, joka oli pinttynyt lattian eristeisiin.

Miesten mielestä mökissä ei ollut hajuhaittoja.

Mökki oli painunut ja kattokin hieman vuotanut piipun juuresta.

En suostunut yöpymään mökissä. Ulkohuussi oli tyrmäävä, ja sen haistoi jo kaukaa metsän reunasta. Vessareissuilla isot rupisammakot jäivät saappaan alle. Pieni sauna oli toteutettu hieman pieleen ja pesumahdollisuudet olivat puutteelliset.

Seurusteluaikana joskus 1980-luvulla kaikki oli toisin. Kontiotuotteen mökki palveli sen ajan tarpeita hyvin.

Aika kultaa muistot. Kirjaimellisesti.

Ja ehkä vielä 1990-luvun alkupuolella, kun meillä oli kaksi pientä lasta, mökin puutteet eivät haitanneet. Tietä ei ollut, joten kuljimme mökille moottoriveneellä. Lasten kanssa yövyimme Simojärvellä harvoin.

Ensimmäisiä hillareissuja tällä kokoonpanolla.

Myöhemmin mökkeilimme vuosikausia Simojokivarressa sukuni omistamassa paikassa.

Iltatähtemme syntyi 2001. Kolmen lapsen kanssa Simojoki oli meille helpompi vaihtoehto kuin Simojärvi, mutta nyt lapset ovat maailmalla ja eläkevuodet lähestyvät.

Erityisesti perheen miesten mielestä Simojärvi olisi loistava ratkaisu koko perheen tulevaisuuden kesäpaikaksi.

Vanha mökki ennen pientä pintaremonttia.

Kaikki lapset viihtyvät luonnon rauhassa: marjastavat, kalastavat ja osa metsästää. Simojärven maastossa on erityisesti kanalintuja, järvessä kalaa ja hilla- ja karpalosuot sekä mustikka- ja puolukkamaat mökin vieressä.

Simojärvi on upea luontokohde. Voit lukea lisää tästä linkistä.

Ja rauhaa Salmenkarin rannassa on riittämiin, sillä kaavan mukaan alueelle ei myönnetä lisää rakennusoikeuksia. Naapurissa on vanha rintamamiestalo, mutta ei asukkaita.

Onko Simojärvellä liikaakin rauhaa, sillä sinne ei kukaan pistäydy päiväkahveille kuten Simojoen mökille? Jouduin pohdiskelemaan, viihdynkö minä itse täällä metsäautotien päässä lähitulevaisuudessa?

Jos ensin se vanha mökki…?

Pari vuotta sitten pojat ja mies alkoivat suunnitella vanhan mökin kunnostamista: nurkkien nostamista, sisäseinien ilmeen raikastamista, katon korjaamista ja vaatimuksestani myös lattian avaamista.

Miehille tuli hieman yllätyksenä, että lattialautojen alapuoli ja eristeet tuoksuivat vahvasti, vaikka ne olivat täysin kuivat.

Olin siis ollut oikeassa kuten myös poikien tyttöystävät – mökillä haisee pahalle.

Mökkiprojekti Simojärvellä alkoi vanhan mökin suoristamisella.

Mökkiprojektissa on hyvä huolehtia myös suojaimista.

Koko lattia purettiin.

Tuvan lattia sai uudet niskat, tuulensuojan, pieneläinverkot ja ekovillat.

Ekovillaa eristeeksi.

Vanhat patjat saivat tuomion ja ne hävitettiin. Verhot ja peitot raikastuivat muutaman pesukerran ja etikkahuuhtelun avulla.

1960-luvun villapeitoista emme luopuneet.

Kaikki muu, johon ikävä tuoksu oli tarttunut, poltettiin tai toimitettiin jätteiden kierrätyspisteelle.

Tontin koko oli kasvanut kahteen hehtaariin.

Voitin Lotossa 1,20 euroa. Lupasin laittaa sen uuden mökin pohjakassaan.

Ja tässä muut julkaistut mökkitarinat:

Huonot naiset vai huonot miehet?

Huonot naiset -elokuvan kuvituskuva.

Pitihän sitä käydä elokuvissa, sillä Huonot naiset on kuvattu synnyinseuduillani Simossa. Komediaelokuvan hääpari vihitään samassa kirkossa kuin minut ja mieheni vihittiin reilut kolme vuosikymmentä sitten.

Huonot naiset virallinen elokuvaesittely eli traileri.

Elokuvan tarinassa seurakuntatalon emäntä Johanna (Leea Klemola) valmistelee häitä Simon pirtillä. Perinteinen nuorisoseuran talo on elokuvassa seurakuntatalo, jossa sattuu ja tapahtuu.

Simon pirtin sivuille pääset tästä.

Karoliina ja Niklas Lindgrenin käsikirjoittama ja Niklas Lindgrenin ohjaama elokuva on osin hillittömän hauska, osin surullinen.

Elokuvassa venäläisiä seksityöläisiä kuljettava huonokuntoinen pienoisbussi hajoaa seurakuntatalon lähistöllä ja Johanna-emäntä joutuu majoittamaan naiset seurakuntatalolle.  Johanna on odottanut oman pestinsä vakinaistamista, mutta kirkkoneuvosto ei ole vuosien harkinnan jälkeen asialle lämmennyt.

Osasyynä päättäjien nihkeyteen on Johannan avioton Siiri-tytär, jota näyttelee mainiosti Emma Kilpimaa sekä nahjusmainen kirkkoherra (Kari Ketonen).

Huonot naiset on komediaa, mutta muistellaanpas hieman.

Ei ole olemassa huonoja naisia ilman huonoja miehiä tai huonoja elinolosuhteita.

Keminmaan Kapernaumin Lomakylä tuli tunnetuksi 2000-luvun alkupuolella ns. ilotyttörallista. Lomakylässä kävi pääasiassa Murmanskista tulleita venäläisnaisia. Viranomaistietojen mukaan yhdellä kertaa paikalla oli 60- 70 naista.

Seksiä myytiin ja ostettiin lomakylässä. Asiakkaat olivat pääosin Kemi-Tornion alueella asuvia miehiä, mutta osa ajoi palvelujen piiriin satojen kilometrien päästä Ruotsista.

Monet asiakkaista olivat perheenisiä ja aviomiehiä.

Ensimmäiset naiset käännytettiin prostituution perusteella 2003. Myöhemmin Kemi-Tornion käräjäoikeus tuomitsi neljä miestä parituksista ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

1990-luvun puolivälissä Utsjoen ja Nuorgamin alueella venäläisten ilotyttöjen toiminta herätti myös runsaasti keskustelua julkisuudessa. Naiset majoittuivat Norjan puolelle leirintäalueille ja myivät palveluja suomalaisille ja norjalaisille miehille.

Huonot naiset vai huonot miehet?

Eräästä televisiokeskustelusta muistan paikallisen luokanopettajan avuttomuuden vastata lasten kysymyksiin, miksi isät käyvät ilotyttöjen luona vierailuilla.

Osin tähän kysymykseen haettiin vastausta yhteispohjoismaisella naiskaupan vastaisella hankkeella. Se toteutettiin Pohjois-Ruotsin, Pohjois-Norjan ja Pohjois-Suomen sekä Luoteis-Venäjän alueilla vuosina 2003–2005.

Lapin prostituution näkyvin muoto oli tuolloin Murmanskin alueelta tuleva prostituutio, mutta oli täällä toimijoita muualtakin. Myös paikallisia naisia ja miehiä.

Pia Skaffari on tehnyt väitöstutkimuksen aiheesta.

Pia Skaffari etsi tutkimuksessaan vastausta kysymykseen, onko itäprostituutiossa kyseessä naiskauppa vai naisten oma valinta.

Kun Murmanskin alueella monien naisten ansiotaso on niin matala, ettei sillä elä, prostituutio antaa mahdollisuuden lisäansioihin. Tutkimusjoukon naiset olivat eri-ikäisiä, erilaisessa elämäntilanteessa eläviä, osin hyvin koulutettujakin, naimattomia, äitejä, yksinhuoltajia, jotka eivät tulleet toimeen muulla tavoin.

Äidit ja jopa isoäidit tai virkanaiset valitsivat prostituution antaakseen lapsilleen tai lapsenlapsilleen paremman elämän.

Niin myös Huonot naiset -elokuvassa venäläisnainen, joka odotti lasta.

Sellaiset naiset eivät ole huonoja.

Lujaa tahtoa on vaadittu ennenkin

Langat käsissä -kirjassa on useita oppilasmuisteluksia, joista ilmenee kotiseutumme historia monin eri tavoin. Neiti Kauhanen (Maire Savela) oli käsityökoulun oppilaana vuosina 1946-47 eli heti Lapin sodan jälkeen.

Lujaa tahtoa on vaadittu jälleenrakennusaikana niin koulun johtaja Hilda Lukkariselta kuin oppilailtakin.

”Sinetän koulun opettajat (Lauri Koski ja Toini Mattila) kehottivat minua lähtemään opettajaseminaariin Kemijärvelle. Meitä oli perheessä kymmenen lasta, olin toiseksi vanhin. Olin musikaalinen ja karkasin usein soittamaan harmonia. En ollut mikään esiintyjä tai erikoisen rohkea.

Siihen aikaan kotikasvatus oli sellaista, että pitää olla kaikille kiltti ja jos riitaa meinaa tulla, silloin on hyvä lähteä pois paikalta.

Maalaiskodissa meitä opetettiin heti työntekoon. Ei se ollut vaikeaa, sillä meitä osattiin kehua sen verran, että teimme töitä mielellämme.

Äiti sanoi, että olisi hyvä, jos lähtisin käsityökouluun tai kansanopistoon. Laitoin kuitenkin opettajien kanssa hakemuksen myös Kemijärven seminaariin. Käsityökouluun tuli kuitenkin kutsu opiskelemaan viikkoa aiemmin kuin Kemijärveltä kutsu pääsykokeisiin, ja Hildalle piti vastata heti, ottaako koulupaikan vastaan.

Sota-ajan jälkeen meitä oli paljon, jotka odottivat koulupaikkaa johonkin. Ilmoitimme käsityökouluun naapurin tyttären Rahkon Eevan kanssa, että me tullaan ja päätimme, että asumme yhdessä.

Eevan kanssa saimme asua herroiksi kaksi kuukautta Valtakatu 2:ssa. Siinä oli lääninhallituksen vieressä lennättimen insinöörien asunto. Eevan siskon mies Halminen oli insinööri ja heillä oli oikein hieno kaksi huonetta ja keittiö parakkiasunto. Halminen oli koulutuksessa Mikkelissä ja me saimme asua siinä. Eeva jäi siskonsa luo asumaan ja minä muutin koululle.

Koulu oli Ruokasenkadulla Rauhanyhdistyksen talossa. Siinä oli myös Niskan kauppa.

Minulla oli sänky, aukaistava heteka. Kinisjärven Seija nukkui siinä myös. Seija meni usein lauantaina kotiinsa Kittilään. Sänky erotettiin Niskan kaupan puolelta viltillä.

Lämmitin huoneet ja hain vedet. Minun ei tarvinnut maksaa vuokraa, kun tein töitä.

Siellä oli valmiit honkapuut pölkkyinä. Nehän olivat kuin unelma, mutta ne piti halkoa. Seurakuntasalissa oli kaksi korkeaa pönttöuunia. Keitimme siinä kahvit, jos jollakin oli kahvia ja lämmitimme hiilloksella ruokaa. Kirkolla asuvatkin lämmittivät ruokansa, joten kyllä siinä oli tungosta kumpaankin uuniin.

Tietenkin me kävimme tansseissa, kun asuimme keskellä kauppalaa.

Koulu oli puolivälissä, se oli 12.2.1947, kun tapasin Armaan (Savela). Poliisien ja VR-ruokalan yhteistanssit olivat keskustan parakissa, meidät molemmat oli kutsuttu sinne.

Kun Armas haki minua tanssimaan, se oli menoa ja illalla olin jo Armaan kainalossa.

Armas alkoi kulkea iltasella seuraamassa koululla, kun yritin kutoa mahdollisimman paljon. Kun tutustuimme, minulla oli menossa tyynynpäälliset, johon tehtiin Karjalan pelekkakuvio niin kuin pitsiksi.

Tein niitä kymmenen ja Armas kutoi oikein nätisti. Hän oli Nivalasta ja oppinut kotona kutomaan kankaita, vaikka körttialueella vaatteet olivat aika yksivärisiä, mutta perusasiat olivat vahvoina.

Armas oli niisinyt, osasi tehdä polkusilla kuvioita.

Hildalle oli juoruttu, että Armas kävi luonani iltaisin ja viikonloppuisin. Hilda tuli käymään eräänä iltana, Armas oli niisimässä, sillalankoja oli mennyt loimesta poikki ja Hilda tuli kysymään, onko ongelmia. Armas esittäytyi poikakaverina, ja Hilda sanoi, ettei meillä ole vierastunteja.

Hilda ei ollut poikakaverista erityisen iloinen, mutta ei kovin paheksuvakaan. Hilda totesi, että Kauhanen on niin ahkera ihminen ja saa paljon aikaan, mutta se ei ole ihme, kun on tuollainen kaveri.

Armas oli päivät töissä postilla, mutta iltaisin hän auttoi minua puhdistamalla portaat jäästä ja lumesta tai muuten. Armas oli aiemmin lentomekaanikkona ilmavoimissa ja hän olisi saanut jäädä sodan jälkeen siviilipuolelle, mutta hän halusi tehdä muuta.

Melkein kaikilla oli poikakaverit kouluaikana.

Kotonahan oli kaikki palanut

Teimme kapiot talven aikana. Olin kuitenkin niin kotihenkinen, että jos tein pöytäliinan, halusin tehdä kaksi, koska äitille kanssa. Kotonahan oli kaikki palanut.

Valmistelimme pikkujouluun ohjelmaa ja meillä oli harjoitukset koululla. Pesosen Elma oli hyvä pitämään puheita, kirjoitti kronikan meistä kaikista ja Partasen Tuulikki soitti haitaria. Elma tuli sanomaan, että Vanhamaan rouva ja Lukkarinen tulevat, pelästyimme ja Tuulikki yritti piilottaa haitarin. Äänihän oli kuulunut kauas.

Hildan mielestä hanuri oli synnillinen ja mehän olimme rauhanyhdistyksen vuokralaisina. Ei se ollut sopivaa, mutta kyllä meitä toisinaan tanssitutti ja Tuulikki säesti.

Ei meitä häädetty niistä tiloista, ei ainakaan silloin, kun olin koulussa.

Kevätjuhlassa Vanhamaan rouva, joka oli Hildan hyvä ystävä, piti puheen ja kehui meidän pieniä töitä. Olihan niitä aika paljon, Hilda oli hankkinut lankoja Ruotsista ja Etelä-Suomesta, vaikka oli pula-aika.

Kun koulu loppui, menimme Armaan kanssa heinäkuussa kihloihin ja joulukuussa Saraste vihki meidät parakkikirkossa.

Koulussa oli kolme öljylamppua, Hilda hankki niitä Muhokselta.

Armas sai siirron postin esimieheksi Muonioon syksyllä 1950. Sehän houkutteli, sillä asuimme täällä parakissa ja Muoniossa oli tarjolla uusi postitalo ja kaikki mukavuudet, lämmin vesikin.

Aloin talonmieheksi, vaikka olin valmistunut alistajaksi (kirjapainotyöntekijä) Rovaniemellä.

Perustimme Muonioon marttayhdistyksen, se sai hyvän lähdön, koska naisille ei ollut paljon harrastuksia. Kitkiöjoella oli iso pirtti ja siellä oli aivan niin kuin käsityökoulussa, ompelu- ja kutomapuoli. Meillä oli ompelukoneita ja kolmet kangaspuut, ja minä mukamasten vedin tätä toimintaa.

Jokainen teki itselleen marttapuvun.

Hilda sanoi, että koulun tulevaisuus on taattu, kun on niin paljon ahkeria ihmisiä ja pyrkijöitä on paljon.

Hilda oli tyytyväinen, jos oppilas osasi jonkin taidon. Singer-ompelukoneita oli kaksi ja hän kysyi, kuka osaa langattaa. Sanoin osaavani. Osasin myös keritä, karstata, kehrätä. Siitä on kronikassakin maininta.

Eila-siskoni meni käsityökouluun muutamia vuosia myöhemmin ja hänelle Hilda oli sanonut, että olin ahkera ja osaava, mutta kielsi Eilaa tekemästä töitä koulun ohella. Minähän olin yöt töissä kirjapainossa ja lämmitin koulun ja kannoin vedet.

Sain 3500 markkaa siitä, kun kävin yöllä kahdesta kuuteen viikkaamassa ja pinkkaamassa lehtiä.

Minulle annettiin kotoa 500 markkaa, silloin kun lähdin kouluun ja sain sen antaa kotiin kokonaan takaisin.

Meillä oli kotona niin paljon lapsia, että ajattelin vanhempia, kuinka he ovat tiukilla taloudellisesti. Meillähän paloi kaikki Lapin sodassa.

Joskus Vanhamaan rouva puhui yleistaloudellisesti asioita, mutta muuten Hilda opetti kaikki asiat täikammoista alkaen. Pääsin joskus tekemään suursiivousta Vanhamaan kotiin, saimme siellä hyvää ruokaa.

Kun palasimme Muoniosta Rovaniemelle, olin ammattikoululla yli kaksi vuosikymmentä kanslia-apulaisena.”

Voit tilata kirjan esimerkiksi tästä.

 

Suomeen ei kohdistu välitöntä uhkaa

Kuulun sukupolveen, jonka yhteinen nimittäjä, yhteinen avainkokemus ei ole sota. Me 1960-luvulla syntyneet emme ole kokeneet talvisotaa, jatkosotaa, Lapin sotaa, evakkoaikaa tai Lapin jälleenrakennusta.

Edelliset tai sitä edelliset sukupolvet ovat.

Olemme ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa sota tulee lähelle ja järkyttyneinä kuuntelemme vakavia puheenvuoroja siitä, että Suomeen ei kohdistu välitöntä uhkaa tai Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

Ukrainan taistelu Venäjän hyökkäyssotaa vastaan on kestänyt yli kuukauden. Miljoonat ukrainalaiset ovat paenneet naapurimaihin ja siviiliuhrien määrä kasvaa. Media päivittää sotatilannetta ja analysoi, mitä Vladimir Putin kenties tekee seuraavaksi.

Laitamme rahaa keräyksiin, osallistumme konsertteihin, keräämme vaatelahjoituksia ja mietimme, voisimmeko tarjota kodin jollekin, joka on joutunut jättämään kaiken.

Tästä linkistä löydät keskeisimmät avunantajat kriisitilanteessa.

Kuulun 1960-luvulla syntyneiden sukupolveen, jolla ei ole sotakokemuksia tätä ennen. Meidän yhteisiä avainkokemuksiamme ovat kenties peruskoulu, yhden asian liikkeet, rauhanmarssit, Altajoki, Tsernobyl, interrail, YYA-sopimus, Pelle Miljoona, Eppu Normaali ja tietenkin Kekkonen, jonka me luulimme olevan suomalaisten nimitys presidentille.

Näistä kokemuksista ei synny riittävästi kykyä ymmärtää, mitä tarkoittaa, ettei Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa tai ettei Suomeen kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

Meidän kaikkien turvallisuudentunne on kadonnut, vaikka pyrimme elämään arjessa ja tiedämme, ettei kaikkien sotauutisten seuraaminen ole järkevää. Silti aamulla varhain on avattava nettiuutiset ja illalla nukahdettava uusimpien tietojen ääreen.

Suomen ja Venäjän raja on ollut rauhan raja.

Tieto rauhoittaa, siis se, että rajallamme ei ole Venäjän sotatoimia. Suomen ja Venäjän raja on ollut kuten tässä Utsjoelta otetussa kuvassa – rauhan raja.

Ukrainassa näin ei ole, ja moni miettii, milloin näkee kotinsa. Hiljainen tienoo-laulu saa aivan uusia merkityksiä.

Ukrainalainen kansansävelmä Hiljainen tienoo.

Kun kirkossa rukoillaan itsenäisen Suomen puolesta, alan ihmetellä, onko näin rukoiltu aiemmin vai olenko ottanut tämänkin kohdan itsestäänselvyytenä.

Tai kun ministeri pohdiskelee Natoon liittymistä ja miettii, mikä tie todennäköisimmin takaa Suomen itsenäisyyden, turvallisuuden ja rauhan jatkumisen, se hätkähdyttää.

Lokakuussa 2018 olin toimittajana seuraamassa 31 maan yhteistä Nato-harjoitusta Rovaniemellä. Harjoituksen tavoitteena oli kehittää kaikkien osallistuvien valtioiden puolustuskykyä mitä tahansa uhkaa vastaan.

Venäjän helikopterit pyörivät Suomen ja Venäjän rajalla, sillä harjoitusta ei seurattu naapurissamme kovin suopeasti.

Suomi oli Nato-harjoitusten tukikohtana 2018.

Presidentti Sauli Niinistö on todennut, että naamiot on nyt riisuttu. Suomi joutuu miettimään, mikä on sellainen turva, että me kokisimme, ettei tässä ole hätää tai että hätää ei tule.

Kaikilla turvallisuuspolitiikkaan liittyvillä linjauksilla on seurauksensa, ja ne on pohdittava tarkoin.

Puolustusvoimat on joutunut vastaamaan reserviläisten ja monien muiden kysymyksiin, miten pääsee kertausharjoituksiin tai vapaaehtoiseen palvelukseen. Maanpuolustustahto on herännyt myös Suomessa kuten Ukrainassa.

Tästä linkistä löydät myös vastauksia moniin maanpuolustukseen liittyviin kysymyksiin.

Kuulun sukupolveen, jonka yhteinen nimittäjä, yhteinen avainkokemus ei ole sota. Me 1960-luvulla syntyneet emme ole kokeneet talvisotaa, jatkosotaa, Lapin sotaa, evakkoaikaa tai Lapin jälleenrakennusta.

Meillä monilla on jo aikuisia lapsia, kenties seuraavaakin sukupolvea.

Pieni vauva nukkuu.

Minutkin on koulutettu (viestinnän) kriisitilanteita varten. Kun yöllä uni ei tule, ajatukset karkaavat miettimään, että meillä on kaksi poikaa. Maanpuolustushenkisenä ajattelen Suomea ja isänmaata, mutta äitinä ajattelen, kuten Helena Anhava (1925-2018):

Ovat kasvaneet miehen kokoon

ja äkkiä näen heidän kulkevan ovissa.

Kaikenikäisinä:

ryömien, kontaten, pitkin hiuksin, haivenparroin,

eikä äiti minussa suostu uskomaan

että olisi mitään

minkä puolesta nuorten olisi kuoltava.

Joka kerta kun poika syntyi

minä ajattelin: sodalle en sitä anna,

minä vaikka piilotan sen.

Sanat satuttavat

Jätkänkynttilä sumuisena talvipäivänä.

Luin hiljattain emeritapiispa Irja Askolan elämäkerran. Tai oikeastaan luin sen kahdesti, sillä moniin kohtiin piti palata ja miettiä, kuinka paljon sanat satuttavat, missä sananvapaudet rajat kulkevat ja liittyykö vapauteen myös vastuuta.

Irja Askola toimi Helsingin hiippakunnan piispana 2010-2017 ja teki ennen piispavuosiaan merkittävän kansainvälisen uran Euroopan kirkkojen konferenssissa Genevessä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa on tullut tunnetuksi myös runoteoksistaan sekä vahvoista kannanotoistaan yhdenvertaisuuden, monikulttuurisuuden ja tasa-arvon puolesta.

Irja Askola on kirkkososiologi ja runoilijapappi, joka ei kuulunut kirkon sisäpiiriin. Silti tai ehkä juuri siksi hän tuli valituksi merkittäväksi johtajaksi. Monet pahoittelivat valintaa, ja Askola muotoili itsekin olevansa erityisesti vanhoillisille piireille kävelevä ekumeeninen ongelma.

Kun Askola vihki miesparin lähetystyöhön, vihapalautteen määrä oli kohtuuton. Samanlaista postia hän sai myös osallistuessaan vuonna 2015 rasisminvastaiseen mielenosoitukseen.

Monille oli liikaa, että piispa oli  puolustamassa moniarvoista Suomea, ja hän sai jopa tappouhkauksia.

Silti Irja Askola koki, että hän oli menetellyt niin kuin koki oikeaksi.

Sananvapaus on turvattu vahvasti

Sananvapaus on turvattu Suomessa vahvasti perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

Perustuslaki 12 pykälä:

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Jokainen saa siis ottaa kantaa, olla niin oikessa kuin haluaa, erotella meidät niistä, luoda enemmistö-vähemmistö-asetelmia sinnekin, mihin ne eivät kuulu. Kukaan ei voi arvioida, että sinun mielipiteesi olisi arvokkaampi kuin minun, vaikka näkökulmani voisi olla vinoutunut, faktat hatarat ja sävy aggressiivinen.

Aki Kekkonen on tehnyt opinnäytetyönsä Vihapostilla (Helsingin yliopisto, 2015) Irja Askolan piispana saamasta vihapalautteesta. Raaistunutta keskustelukulttuuria kärjistäen voisi ajatella, että Askolalle ei arvostelijoiden mielestä olisi kuulunut sananvapautta.

Nainen, joka puolustaa yhdenvertaisuutta, moniarvoisuutta ja tasa-arvoa on kelvoton ihmisenä, mutta erityisesti kirkon viranhaltijana – piispana.

Sananvapaus ja julkinen keskustelu kuuluvat demokratiaan. Ja julkisissa viroissa olevat joutuvat kohtaamaan entistä enemmän erityisesti sosiaalisen median nimettömien ja huonotapaisten henkilöiden epäasiallista kommentointia.

Mitä ilkeämmin sivallat, sitä paremmin saat äänesi kuuluviin erityisesti erilaisilla keskustelupalstoilla, joissa ylläpitäjä ei jaksa valvoa, kunnioitetaanko sananvapautta vai ei.

Ei tarvitse olla aivan naispiispa tai Irja Askola, kun huomaa, ettei sananvapauden katsota kuuluvan kaikille.

Evankelis-luterilainen kirkko perusti kirkon tasa-arvopalkinnon Irja Askolan ehdotuksesta vuonna 2017. Palkinnon nimi muutettiin alkuvuodesta tasa-arvo ja yhdenvertaisuuspalkinnoksi. Kirkkohallitus halusi, että palkinto voitaisiin myöntää myös yhdenvertaisuuden, ei vain sukupuolten tasa-arvon edistämisestä.

Kirkkohallituksen täysistunnossa oli esillä myös toinen versio palkinnon nimeksi. Kirkkoneuvos Petri Määttä esitti, että palkinto nimettäisiin Irja Askolan mukaan ja samalla se muistuttaisi Askolan yhdenvertaisuutta korostavasta toimintatavasta. Esitys hävisi äänin 7-5.

Toistaiseksi evankelis-luterilainen kirkko ei ole valmis tunnustamaan Irja Askolan merkittävää työtä yhdenvertaisuuden edistämisessä.

Rajoittamispyrkimyksiä myös kuntapolitiikassa

Sanavapauden rajoittamispyrkimyksiä on nähtävissä jopa kuntapolitiikassa, jossa erimieliset haluataan vaientaa.

Yksi esimerkki on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallituksesta vuodelta 2017, jossa kahdelta hallituksen jäseneltä estettiin osallistuminen päätöksentekoon. Perusteena oli se, että he olivat allekirjoittaneet kunnallisvalituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Valituksessa kritisoitiin Kemin valtuuston päätöstä lähteä mukaan sote-yhteisyritykseen eli Mehiläinen Länsi-Pohjaan.

Ennen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallituksen kokousta he olivat kuitenkin poistaneet nimensä valituksesta. Tämä oli hallituksen tiedossa, mutta äänestäen se päätti, että kahden jäsenen puoluettomuus oli vaarantunut, koska heillä oli ollut julkinen mielipide asiasta ja heistä tehtiin esteellisiä.

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan luottamushenkilöillä on kuitenkin sananvapaus, ja sen käyttäminen ei tee luottamushenkilöistä esteellisiä käsittelemään asioita.

Eduskunnan oikeusasiamies otti siis kantaa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallituksen menettelyyn.

Perustuslaki koskee  myös luottamushenkilöitä ja kertauksena:

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Toisessa kiistanalaisessa kuntapolitiikan kantelussa eduskunnan oikeusasiamies muistuttaa, että sananvapaus on erityisen merkityksellinen henkilöille, jotka kuntalaiset ovat vaaleissa valinneet edustajikseen.

Ja perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava myös sananvapauden toteutuminen.

Eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen voi kääntyä kun epäilee, että viranomainen tai virkamies ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos kantelija epäilee, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet asianmukaisesti.

Eduskunnan oikeusasiamiehelle (OA) saapui vuonna 2021 ennätykselliset 7732 kantelua.  Viimeisen kolmen vuoden aikana kanteluiden määrä on noussut lähes 40 prosentilla.

Osa kanteluista liittyy sananvapauteen.

 

Joskus luottamushenkilön mielipidettä voidaan tulkita hyvin erikoisella tavalla. Jos esimerkiksi luottamushenkilö on vahvasti sitä mieltä, että perustettavaan virkaan pitäisi olla selkeä tehtävänkuvaus ja kelpoisuusehdot, ja se pitäisi laittaa julkiseen hakuun, kannanotto nähdään tarkoitushakuiseksi ohjailuksi, ja luottamushenkilöä ryhdytään pitämään julkisena vihamiehenä/naisena.

Kunnallinen viranhaltijalaki lähtee siitä, että viran täyttäminen edellyttää pääsääntöisesti julkista hakua. Virkasuhteeseen voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja täyttää hakuajan päättymiseen mennessä kelpoisuusvaatimukset.

Pahimmillaan sosiaalisessa mediassa esitetty vaatimus julkisesta hausta ja asianmukaisista kelpoisuusehdoista saattaa päätyä esityslistan esittelytekstiksi, jonka perusteella luottamushenkilö halutaan tehdä esteelliseksi osallistumaan päätöksentekoon.

Mielipide on joiden mielestä ollut kenties väärä, ja sen oletetaan johdattelevan päätöksentekoa virheelliseen suuntaan.

Kuitenkin poliittiset mielipiteet kuuluvat sananvapauden sellaiselle  ydinalueelle, johon eduskunnan oikeusasiamiehen linjauksen mukaan on vain harvoin mahdollista puuttua hyväksyttävästi. Rajoitukselle on oltava täsmällinen ja suhteellisuusvaatimukset täyttävä määrittely.

Tykillä ei siis kannata apua kärpästä.

Joskus saattaa käydä niinkin, että virkavalintaa valmistellaan ei-julkisena asiana, palautetaan useita kertoja uuteen valmisteluun, sillä tehtävänkuva, kelpoisuusehdot ja vaativuuden määrittely tai palkan perusteet ovat voineet jäädä hahmottelematta ikään kuin virka olisi jo luvattu jollekin.

Näin olen kuullut meneteltävän.

Aluevaltuusto ”paljon vartijana”

Maaliskuussa aloittava aluevaltuusto on vanhan sanonnan mukaan paljon vartijana, sillä sille on uskottu runsaasti valtaa. Sen päätösvallassa on luoda Lappiin sellainen hyvinvointialue, jossa kansalaiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut oikea-aikaisesti ja palvelutarpeensa mukaisesti.

Sekä kansalaisten että päätöksentekijöiden olisi hyvä käydä vilkasta ja moniäänistä julkista keskustelua siitä,  minkälainen palveluverkko Lappiin toteutetaan, miten palvelut järjestetään.

Joskus nuorempana olin innostunut rakenteellisesta sosiaalityöstä, jonka perimmäisenä tarkoituksena on paljastaa tai muuttaa ihmisten arkeen vaikuttavia syrjiviä rakenteita.

Se edellyttäisi kuitenkin sananvapauden kunnioittamista, reilua keskustelua.

Hyvinvointialueen synnyttämisessä rakenteellisen sosiaalityön näkökulmat olisi myös hyvä ottaa tarkasteluun. Vammaisten, lasten, nuorten, vanhusten, mielenterveys- ja päihdeongelmaisten tai köyhien palvelujen rakenteelliset epäkohdat on oltava tiedossa ennen päätöksentekoa.

Epäkohtien esilletuominen on erityisesti alan ammattilaisten eettinen velvollisuus, sillä monilla sosiaalihuollon asiakkaalla ei ole osaamista tai kykyä kertoa, miten pielessä jokin asia mahdollisesti on.

Vaientamisen kultturi vai sananvapaus?

Laura Tiitinen on tutkinut väitöskirjassaan (2019) sosiaalialan ammattilaisten toimintaa ja valtasuhteista mediavaikuttamisen kentällä.

Tutkimus on surullista luettavaa.

Kunnallinen toimintaympäristö pyrkii rajoittamaan sosiaalialan työntekijöiden julkista keskustelua kriittisiksi koetuista aiheista.

Tutkimustulosten perusteella työntekijöiden sananvapautta rikotaan epävirallisilla tavoilla. Ne voivat olla esimerkiksi organisaation esimiehen uhkailua työpaikan menettämisestä, painostamista, viestintäkieltoja, palveluviestinnän sensurointia (työntekjä ei saa päivittää tietoja palvelusta kunnan nettisivuille), viestinnän mitätöintiä.

Myös poliittiset päätöksentekijät painostavat sosiaalialan viranhaltijoita. Epäkohtia ei korjata tai toimia viivytellään tai epäkohtien paljastaja häpäistään.

Toki joskus saattaa olla myös niin, että viranhaltijat painostavat ja uhkailevat sekä alaisiaan että päätöksentekijöitä.

Pelolla johtaminen tuottaa vain kehnoja lopputuloksia.

Hyvinvointialueen päätöksentekijät voisivat pyrkiä rohkaisemaan erityisesti sosiaalialan osaajia tuomaan ratkaisuehdotuksia palvelujen uudistamiseksi, kertomaan, mihin voimavaroja tarvitaan, miten arjen sujuvuutta voitaisiin tukea.

Voit lukea Kamppailu sananvapaudesta väitöstutkimuksen tästä.

Hyvinvointijohtajalle kelpoisuusehdot

Tuleva hyvinvointialue perustaa merkittäviä uusia virkoja. Aluevaltuusto määrittelee esimerkiksi hyvinvointialueen johtajan viran kelpoisuusehdot ja valitsee johtajan.

Olisi upeaa, jos se ottaisi huomioon esimerkiksi ammattijärjestö Talentia näkemykset:

Asiantuntijat johtoon: sosiaallihuollon johtaminen kuuluu vain sosiaalialan korkeakoulutetuille.

Talentian työelämätoimikunnan jäsen Tuula Saarinen pohdiskelee blogissaan hyvinvointialueen johtajuutta. Hänen mielestään johtajalta vaaditaan

kokonaisvaltaisuutta

inhimillisyyttä

laajaa ymmärrystä ja osaamista

ihmisten kohtaamista ja huomioon ottamista

Saarisen mukaan johtajalta edellytetään myös rohkeutta, virheiden tunnistamista ja tunnustamista sekä niistä oppimista, yhdessä tekemisen otetta ja käytäntöjä, oikeudenmukaisuutta, armollisuutta ja ennen kaikkea jatkuvaa keskeneräisyyden sietämistä.

Voit lukea Tuula Saarisen blogitekstin tästä.

Olen itsekin nykyisin Talentian jäsen. Olen erityisen kiinnostunut sananvapauteen liittyvistä asioista, sillä perustuslain suoma oikeus ei toteudu läheskään aina. Vaientamisen kulttuuri kohdistuu laajasti muihinkin kuin sosiaalialan ammattilaisiin.

Sanat satuttavat. Uhkailut, painostukset, nimettömät viestit ovat tulleet tutuiksi.

Ja joskus väärän henkilön sosiaalisen median kirjoituksen peukuttaminen voi johtaa ikävyyksiin.

Ne mustelmat eivät ole vain sanallisia.

 

 

 

 

Karin, Fredrika ja Runebergin torttu

Jokaisena Runebergin päivänä muistelen kesätyötäni Helsingissä vuonna 1986.

Olin tutustunut erääseen leskirouvaan ja haastattelin häntä muutamia kertoja. Hän oli kirjallisuushistorioitsija Karin Allardt-Ekelund (1895-1990), joka oli  asunut lapsuutensa Runebergin isossa talossa Porvoossa.

Hänen isoäitinsä oli Porvoon ensimmäinen kirjastonhoitaja. Yleinen kirjasto perustettiin Fredrika Runebergin ja Karin Allardt-Ekelundin isoisän aloitteesta.

Allardt-Ekelund taas oli ensimmäisiä naistohtoreita Suomessa, sillä hän väitteli tohtoriksi Fredrika Runebergistä vuonna 1943.

Allardt-Ekelund oli tuottelias tutkija ja ehti toimia myös Töölön ruotsalaisen yhteiskoulun ja yksityisen ruotsalaisen tyttökoulun rehtorina 1930-1940-luvulla.

Vuonna 1952 Karin Allardt-Ekelund siirtyi Runebergin kodin sekä J.L. ja Fredrika Runebergin pojan Walter Runebergin veistoskokoelman intendentiksi.

Voit tutustua Runebergin kotimuseoon tästä.

Karin Allardt-Ekelund oli naisasianainen kuten Fredrika Runebergkin. Fredrika Runeberg oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka pohdiskeli naisen asemaa yhteiskunnassa ja vaimona.

Kansallisrunoilijan puoliso, kahdeksan lapsen äiti teki uranuurtavaa työtä nostaakseen tyttöjen koulutustasoa. Hän oli perustamassa koulua Porvoon vähävaraisille tytöille, naisyhdistys edisti tyttöjen kotiteollisuustaitoja (käsityötaitoja) ja toimi sanomalehden toimittajana ja paljon muuta.

Allardt-Ekelund perusti vuonna 1986 Fredrika Runebergin stipendin, joka jaetaan vuosittain yhteiskunnallisesta äidillisyydestä Fredrika Runebergin syntymäpäivänä 2.9.

Karin Allardt-Ekelundin mielestä Fredrika Runeberg oli merkittävä naisten oikeuksien puolestapuhuja.

On harmillista, että hänet muistetaan lähinnä kansallisrunoilijan vaimona ja vieraanvaraisena emäntänä, joka hemmotteli vieraitaan muun muassa leivoksillaan – niillä Runebergin tortuilla.