Sanoilla on väliä – ikääntynyt 55-vuotias!

Olin tyytyväinen, kun Suomen hallitus päätti esittää eduskunnalle niin sanotun eläkeputken poistamista. Kertoohan se hallituksen kyvystä lunastaa lupauksiaan, työntekijöiden kokemuksen arvostamista ja siitä, että suomalainen yhteiskunta tarvitsee eri-ikäisiä toimijoita erilaisiin tehtäviin.

Lueskelin hallituksen esitystä ja tuli sellainen olo, että itsekin 56-vuotiaana olisin vielä aivan kelvollinen ja tarpeellinen yhteiskunnan jäsen.

Sanoilla on väliä, sillä niillä myydään ajatus meille kansalaisille.

Sitten tuli pettymys. Kun ammattitoimittajat ja pääosa päätöksentekijöistämme paketoivat saman asian meille, suomalaisten todelliset asenteet saavat ilmiasun ja kertovat koruttomasti ikärasismista.

Muun muassa Yle on uutisoinut eläkeputken poistosta.

55-vuotias on ikääntynyt eli käytännössä aivan liian vanha työmarkkinoille ja valmis siirtymään mummoiluun.

Ja oikeasti: yli 55-vuotiaat on totuttu yt-neuvotteluissa irtisanomaan, koska he kuitenkin pääsevät johonkin putkeen. Siinä ei ole mietitty, onko 55-vuotiaalla sellaista osaamista, jolle työelämässä olisi vielä käyttöä.

Vanhat pois nuorten tieltä

Olen itsekin ollut useissa yt-prosesseissa mukana palkkatyövuosinani.

Raaka tosiasia on se, että perheelliset ja perheettömätkin 40-vuotiaat ja nuoremmat alkavat kysellä yli 55-vuotiailta, eikö sinun olisi jo aika luovuttaa ja heittäytyä vapaalle, turvata nuorempien työpaikat. Kahvitauoilla mietitään toisten syntymävuosia ja ihmetellään, miten joku 1960-luvun alkuvuosina syntynyt vie työpaikan joltakin toiselta, jolla on tuoreempi koulutus, ict- ja some-osaamista.

Työyhteisö miettii. Työantaja miettii. Molemmat pohtivat samaa kysymystä: Mikä olisi riittävän painava syy syrjäyttää 55-vuotias?

Usein 55-vuotiaalle on ehtinyt kertyä erilaisia lisiä pitkästä työurasta ja hän on työnantajalle liian kallis. Tai sitten työura voi olla niin pätkissä ja tuleva eläkekertymä on niin kehno, ettei sillä voi elää, osaaminen ei vastaa enää työelämän tarpeita, mutta jotenkin pitäisi vielä sinnitellä.

On minullakin kokemuksia työelämästä ja hieman muustakin.

Kohti köyhyysloukkua?

Pahimmillaan uudistus tarkoittaa sitä, että eläkeikää lähestyvien työttömien toimeentulo heikkenee. Heidät ajetaan köyhyysloukkuun jo ennen varsinaista eläkettä ja sieltä ei nousta muuten kuin lottovoiton tai sivukylältä perittävän omakotitalon turvin (vitsi, vitsi).

Suomessa maksetaan takuueläkettä yli 110.000 henkilölle. Takuueläkkeen täysi määrä on 837 euroa kuukaudessa ja se täydentää työeläkettä.

Takuueläkettä maksetaan erityisesti naisille, jotka ovat olleet matalapalkkaisissa pätkätöissä ja työeläkettä ei ole kertynyt toimeentuloksi saakka.

Ei silti, ei se riitä takuueläkkeen jälkeenkään köyhyysrajan ylittävään tasoon.

Erilaisten tutkimusten mukaan eläkeläisköyhyys on yleisempää yksinelävillä eläkeläisillä kuin eläkeläispariskunnilla.

Mitä tapahtuu meidän matalapalkka-alojen sinkkunaisillemme tulevaisuudessa? He ostavat edelleen tarjousmaksalaatikkoa, vaatteensa kierrätyskeskuksista ja haaveilevat voivansa joskus osallistua jollekin maksulliselle kansalaisopiston kurssille tai eläkeläisryhmän retkelle.

Sanoilla on todellakin väliä

Ikääntynyt 55-vuotias – määrittelyä ei löydy mistään asiallisista lähteistä, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa se on arkista puhetta. Ikääntyneille on tarjolla monenlaisia palveluja, ohjeita ja suosituksia, mutta en vielä löydä itseäni tästä ryhmästä:

Ravitsemus- ja ruokasuosituksia meille ikääntyneille.

Tilastokeskuksen mukaan ikääntynyt on 70-vuotias. Jossakin muussa luokittelussa ikääntynyt on henkilö, joka on saavuttanut vanhuuseläkkeen alaikärajan eli 65 vuotta.

Me elämme aiempaa vanhemmiksi. Tilastollinen elinajanodote tyttövauvoille oli toissa vuonna 84,5 vuotta, mutta siinä vaiheessa, kun vuonna 2019 syntyneet tytöt ovat 84,5-vuotiaita, heistä suurin osa elää vanhemmaksi.

Jos olen ikääntynyt 55-vuotiaana, mikä olen kolmen tai neljän vuosikymmenen kuluttua? Enemmän ikääntynyt kuin nyt, ikäihminen, vanhus?

Maailman vanhin yleinen eläkejärjestelmä on kehitetty Saksassa  vuonna 1889. Rautakansleri Otto von Bismarck määritteli yleiseksi eläkeiäksi 70 vuotta. Todennäköisesti hän nappasi vuoden aivan umpimähkään, sillä tuohon aikaan harva saksalainen eli yli 40-vuotiaaksi.

Ehkä siinä onkin se idea yleisestä eläkejärjestelmästä: eläkeikä asetetaan niin ylös, ettei sitä kukaan saavuta ja eläkkeitä ei tarvitse maksaa.

Ainutlaatuinen eläkejärjestelmä

Suomalaisen eläkejärjestelmän pääajatuksena on turvata vanhuusajan toimeentulo. Kansainvälisesti vertailtuna järjestelmämme on ainutlaatuinen, sillä meillä jokaisella on oikeus kansaneläkkeeseen. Tavoitteena on pitää meistä jokaisesta huolta.

Pääasiallinen eläkkeiden rahoitus perustuu lakisääteiseen ja pakolliseen työeläkejärjestelmään, jota tarvittaessa täydennetään kansaneläkkeellä, mikäli työeläkekertymä jää vähäiseksi. Lisäksi ne, joilla on mahdollisuuksia ja varaa maksavat yksityisesti lisää eläketurvaa itselleen.

Tässä mallissa on paljon hyvää. Silti ne, jotka eivät ole missään työuransa vaiheessa päässeet nauttimaan pitkistä työsuhteista ja sen suomista eläkekertymistä, putoavat eläkevuosinaan entistä vaikeampaan taloudelliseen tilanteeseen.

Nuoruuden sosiaalipolitiikan luennoiltani muistan, kuinka eläkejärjestelmän yhtenä tavoitteena Suomessakin oli aikanaan turvata aktiiviaikainen kulutustaso myös eläkkeellä. Kansaneläkkeellä tai takuueläkkeellä siihen ei kukaan yllä, mutta ehkä se ei ole oikeasti tarkoituskaan: elintasoerot pysyvät ja syvenevät.

Sanoilla on väliä

On kuitenkin lohdullista, että tutkijat ovat pohdiskelleet asioita myös toisin. Jopa väitöskirjatasolla on määritelty, että

ikääntyvä työväestö käsittää 40-vuotiaat ja sitä vanhemmat työntekijät.

Se on kuitenkin aivan eri asia, onko työntekijä ikääntyvä – kuten kaikki ovat, sillä vuosia kertyy jokaiselle – vai ikääntynyt.

Sanoilla voi kertoa niin paljon asenteista. Ja kyllä niistä ikärasismin tunnistaa.

Valitettavasti.