Sisällöntuotantoa

Mediaosaaja Lapista – selkeää viestintää, vahvaa kokemusta

Olen mediaosaaja Lapista, freelancetoimittaja ja viestinnän kouluttaja. Minulla on useiden vuosikymmenien kokemus uutistyöstä, henkilöhaastatteluista, sisällöntuotannosta ja viestinnän sparrauksesta.

Teen edelleen valikoituja toimeksiantoja – silloin, kun aihe on kiinnostava ja minulla on aikaa on tehdä työ riittävän hyvin.

Sisällöntuottaja Lapista – selkeää tekstiä ilman jargonia

Olen kirjoittanut tuhansia juttuja eri medioille, erityisesti Lapissa ja Lapista. Nykyisin teen sisällöntuotantoa myös järjestöille ja yrityksille. Kirjoitan esimerkiksi:

  • verkkosivutekstejä
  • blogikirjoituksia
  • tiedotteita
  • esitteitä
  • teemajulkaisujen sisältöjä

Työskentelen sujuvasti niin viestintävastaavien kuin asiantuntijoiden kanssa ja muokkaan kielen kohderyhmälle sopivaksi.

Juttukeikat – kun tarinassa on sydän tai särmä

Teen hieman valikoiden juttukeikkoja eri medioille. Onnettomuusuutiset olen jättänyt nuoremmille, mutta:

  • henkilöhaastattelut
  • kiinnostavat elämäntarinat
  • yhteiskunnalliset erikoisuudet

saavat kokeneenkin toimittajan innostumaan.

Tarvittaessa kuvaan myös itse.

Viestinnän sparraus – ymmärrä mediaa, vaikuta viisaasti

Toimittaja soittaa – ja mietit, mitä saa sanoa tai voiko haastattelusta kieltäytyä?

Sparraan ehdokkaita, järjestöjä ja asiantuntijoita median kohtaamiseen. Käsittelemme esimerkiksi:

  • mitä tarkoittaa uutiskynnys
  • saako omaa lausuntoa tarkistaa
  • oikaisu, vastine ja kriisiviestintä – mitä ne ovat
  • milloin on parempi olla hiljaa

Sparraus perustuu käytännön esimerkkeihin ja ajankohtaisiin tilanteisiin.

Jos tarvitset apua, ota yhteyttä!





    Tietoa evästeistä
    Simoskat  - Viestintäpalvelut

    Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste tallentuu tilapäisesti käyttäjän selaimeen. Sivustot eivät välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

    Välttämättömät evästeet

    Välttämättömät evästeet tulisi sallia, jotta sivusto toimii normaalisti. Halutessasi voit estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

    Analytiikka: kiitos, että autat minua ymmärtämään sivuni vieraita

    Kiitos! Hyväksymällä evästeet autat minua ymmärtämään paremmin sivuni vieraita ja sivustoni toimivuutta. En koskaan voi tunnistaa sinua datan perusteella – kaikki data on anonyymia.

    Käytän Googlen ja Facebookin työkaluja tutkiakseni kävijädataa ja parantaakseni sivuston toimivuutta. Nämä työkalut myös auttavat minua kohdentamaan sinulle sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa sinua.