fbpx

Vaadi aina enin itseltäsi!

Osallistuin Lapin Lottaperinneyhdistyksen 20-vuotisjuhlaan kesäkuun alussa Rovaniemellä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut myös lottatyön sodassa ja rauhassa uudenlaiseen arvoon.

Lapin lotat ja pikkulotat ovat jo varsin iäkkäitä ja heitä on vähän. Osalla lähimuisti on heikentynyt, mutta sotavuodet ja evakkoajat palaavat mieleen päivittäin.

Vieruskaverini kysyikin, olimmeko samassa kuorma-autossa, kun tulimme Petsamosta Tervolaan ja oliko se minun vastasyntynyt, joka menehtyi evakkomatkalla.

Naiset kantavat lopun elämäänsä raskaita muistoja.

Suomen suurin naisjärjestö

Lotta Svärd-järjestö on ollut Suomen suurin naisjärjestö, jonka toimintaan osallistui parhaimmillaan yli 200 000 naista.

Lotta- ja pikkulottatoiminta oli suomalaisten naisten tapa tehdä työtä vapaan ja itsenäisen isänmaan hyväksi.

Sotavuosina isänmaallisuuden henki heijastui jäsenmäärän kasvuna.

Pohjolan Lotta-piiri perustettiin Kemissä maaliskuussa 1921. Jo vapaussodassa naiset olivat toimineet suojeluskuntien ja armeijan apuna. Naiset huolehtivat muonituksesta, vaatetuksesta ja majoituksesta. Lisäksi suosituissa ompeluseuroissa tehtiin sotilaille varusteita.

Lotat oppivat kultaiset säännöt, joissa yhtenä kohtana oli:

Vaadi aina enin itseltäsi!

Paikallisosastoihin hyväksyttiin uusia jäseniä jokaisessa kokouksessa. Maaseudulla lottajärjestö tarjosi monille ainoan harrastus- ja koulutusmahdollisuuden, jäsenistö oli piirin alueella laajasti talollisista torppareihin, maanomistajista maattomiin ja vähäosaisiin, kauppalan rouvista kotiapulaisiin.

Lähes kaikki jäseniksi haluavat pääsivät mukaan toimintaan. Vain muutamia erotettiin sopimattoman käytöksen kuten kansantalon tansseissa käymisen vuoksi.

Ensimmäiset paikallisosastot olivat Rovaniemi, Tervola, Kemin kunta, Karihaara, Kemin kaupunki, Ranua, Sodankylä, Kemijärvi, Ylitornio, Alatornio, Karunki, Simo ja Tornio.

Jäsenmäärä oli Lapissakin korkea, sillä esimerkiksi synnyinkunnassani Simossa oli vuonna 1941 yli 170 jäsentä, Tervolassa yli 200 ja Rovaniemellä 737.

Ensimäiset tyttöosastot perustettiin vuonna 1932. Omat osastot olivat ainakin Rovaniemellä, Kemijärvellä, Kittilässä ja Ounasjoella, ja jäseneksi hyväksyttiin 10 vuotta täyttäneet tytöt, osa tosin oli jopa 8-vuotiaita.

Pikkulotta sai pyrkiä lottiin 17-vuotiaana.

Neuvontapäivät antoivat perustietoa paikallisille toimijoille, mutta piirit ryhtyivät kouluttamaan eri alojen osaajia. Aluksi koulutusta annettiin muonitus- ja lääkintätyöhön, vuodesta 1927 kansliatyöhön ja hieman myöhemmin viestintään, kaasusuojeluun, väestönsuojeluun ja hevoshoitoon sekä saniteettiin.

Vakavien aiheiden lisäksi lotille suositeltiin henkistä ja ruumiillista kuntoa kohottavia urheilu- ja kulttuuriharrastuksia. Naisille sopiviksi urheilulajeiksi laskettiin tuolloin murtomaahiihto, pesäpallo, soutu, suunnistus ja voimistelu.

Sotavuosien 1939–1944 aikana lotat toimivat maanpuolustusta tukevissa toimissa ja vapauttivat noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin.

Lotat eivät osallistuneet aseelliseen toimintaan.

Sosiaalinen huoltotyö

Lottajärjestöllä on ollut merkittävä rooli myös sosiaalityössä. Järjestön paikallis- ja kylätoimintaverkosto oli oivallinen apu Suomen Punaiselle Ristille ja Sotainvalidien Veljesliitolle, kun sotainvalideille ja kaatuneiden omaisille tarvittiin apua.

Lotat keräsivät silmälaseja, kävelykeppejä, metalli- ja kumiromua sekä lumppuja uusiokäyttöön. Erilaisilla arpajais- ja keräystuotoilla annettiin rahallista perheille avustusta tai esimerkiksi sika.

Heinäpellolla tai perunannostossa oli usein lottia apuna, kaatuneiden omaiset saivat kriisiapua lotilta, lotat järjestivät sotaorvoille kummeja Ruotsista tai paikallisosastoista.

Sosiaalisen huoltotyön tunnetuin muoto olivat lahjapaketit. Lotat valmistivat paketteja kotiseudun sotilaille ja lotille sekä tuntemattomille sotilaille.

Ilman lottajärjestön ansiokasta toimintaa Suomen kotirintama ei olisi kestänyt talvi- ja jatkosotaa sekä Lapin sotaa ja evakkoaikoja.

Lapissa lotat huolehtivat, että Lapista evakkoon pikaisesti Ruotsiin tai Pohjanmaalle lähteneet 100.000 asukasta saivat jonkinlaista huoltoa ja sairaat ja vanhukset hoitoa matkan varrella.

Järjestö lakkautettiin jatkosodan jälkeen syksyllä 1944, sillä rauhanehdoissa sovittiin näin:

Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fassisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoinkuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa.

Lottapuvut ja merkit piti hävittää. Järjestön toiminta unohdettiin vuosikymmenien ajaksi. Naisten työ sai osakseen ilkeämielistä arvostelua.

Historia on hyvä tuntea

Lapin lottaperinneyhdistys on halunnut vaalia Lapin lottien ja pikkulottien työtä. 20 vuotta sitten perustettu yhdistys on kerännyt kattavan lottamatrikkelin, että me seuraavat sukupolvet emme unohtaisi omaa historiaamme ja naisten uhrautuvaa työtä itsenäisen Suomen hyväksi.

Pari vuotta sitten haastattelin kolmen sodan lottaa Alli Korvaa. Hän lausui juhlassa runoja ja vaalii isänmaallisuutta kaikin tavoin:

Alli Korvan haastattelu Simoskat-kanavalla.

Ja aina voi oppia uutta. Hanuristitaiteilija Kaisa Ristiluoma soitti juhlassa reippaan polkan. Vieruskaveri neuvoi pitämään käsiä siivosti pöydällä ja käyttäytymään asiallisesti, mutta pöydän alla voi heilutella jalkoja: pysyvät nilkat kauniina.

***

Lotta Svärd Säätiöstä voit lukea tästä linkistä.

Lähteet: Lapin lotat rauhan ja sodan töissä. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2005.

Kuvat: SA-kuva.

 

Suomeen ei kohdistu välitöntä uhkaa

Kuulun sukupolveen, jonka yhteinen nimittäjä, yhteinen avainkokemus ei ole sota. Me 1960-luvulla syntyneet emme ole kokeneet talvisotaa, jatkosotaa, Lapin sotaa, evakkoaikaa tai Lapin jälleenrakennusta.

Edelliset tai sitä edelliset sukupolvet ovat.

Olemme ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa sota tulee lähelle ja järkyttyneinä kuuntelemme vakavia puheenvuoroja siitä, että Suomeen ei kohdistu välitöntä uhkaa tai Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

Ukrainan taistelu Venäjän hyökkäyssotaa vastaan on kestänyt yli kuukauden. Miljoonat ukrainalaiset ovat paenneet naapurimaihin ja siviiliuhrien määrä kasvaa. Media päivittää sotatilannetta ja analysoi, mitä Vladimir Putin kenties tekee seuraavaksi.

Laitamme rahaa keräyksiin, osallistumme konsertteihin, keräämme vaatelahjoituksia ja mietimme, voisimmeko tarjota kodin jollekin, joka on joutunut jättämään kaiken.

Tästä linkistä löydät keskeisimmät avunantajat kriisitilanteessa.

Kuulun 1960-luvulla syntyneiden sukupolveen, jolla ei ole sotakokemuksia tätä ennen. Meidän yhteisiä avainkokemuksiamme ovat kenties peruskoulu, yhden asian liikkeet, rauhanmarssit, Altajoki, Tsernobyl, interrail, YYA-sopimus, Pelle Miljoona, Eppu Normaali ja tietenkin Kekkonen, jonka me luulimme olevan suomalaisten nimitys presidentille.

Näistä kokemuksista ei synny riittävästi kykyä ymmärtää, mitä tarkoittaa, ettei Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa tai ettei Suomeen kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

Meidän kaikkien turvallisuudentunne on kadonnut, vaikka pyrimme elämään arjessa ja tiedämme, ettei kaikkien sotauutisten seuraaminen ole järkevää. Silti aamulla varhain on avattava nettiuutiset ja illalla nukahdettava uusimpien tietojen ääreen.

Suomen ja Venäjän raja on ollut rauhan raja.

Tieto rauhoittaa, siis se, että rajallamme ei ole Venäjän sotatoimia. Suomen ja Venäjän raja on ollut kuten tässä Utsjoelta otetussa kuvassa – rauhan raja.

Ukrainassa näin ei ole, ja moni miettii, milloin näkee kotinsa. Hiljainen tienoo-laulu saa aivan uusia merkityksiä.

Ukrainalainen kansansävelmä Hiljainen tienoo.

Kun kirkossa rukoillaan itsenäisen Suomen puolesta, alan ihmetellä, onko näin rukoiltu aiemmin vai olenko ottanut tämänkin kohdan itsestäänselvyytenä.

Tai kun ministeri pohdiskelee Natoon liittymistä ja miettii, mikä tie todennäköisimmin takaa Suomen itsenäisyyden, turvallisuuden ja rauhan jatkumisen, se hätkähdyttää.

Lokakuussa 2018 olin toimittajana seuraamassa 31 maan yhteistä Nato-harjoitusta Rovaniemellä. Harjoituksen tavoitteena oli kehittää kaikkien osallistuvien valtioiden puolustuskykyä mitä tahansa uhkaa vastaan.

Venäjän helikopterit pyörivät Suomen ja Venäjän rajalla, sillä harjoitusta ei seurattu naapurissamme kovin suopeasti.

Suomi oli Nato-harjoitusten tukikohtana 2018.

Presidentti Sauli Niinistö on todennut, että naamiot on nyt riisuttu. Suomi joutuu miettimään, mikä on sellainen turva, että me kokisimme, ettei tässä ole hätää tai että hätää ei tule.

Kaikilla turvallisuuspolitiikkaan liittyvillä linjauksilla on seurauksensa, ja ne on pohdittava tarkoin.

Puolustusvoimat on joutunut vastaamaan reserviläisten ja monien muiden kysymyksiin, miten pääsee kertausharjoituksiin tai vapaaehtoiseen palvelukseen. Maanpuolustustahto on herännyt myös Suomessa kuten Ukrainassa.

Tästä linkistä löydät myös vastauksia moniin maanpuolustukseen liittyviin kysymyksiin.

Kuulun sukupolveen, jonka yhteinen nimittäjä, yhteinen avainkokemus ei ole sota. Me 1960-luvulla syntyneet emme ole kokeneet talvisotaa, jatkosotaa, Lapin sotaa, evakkoaikaa tai Lapin jälleenrakennusta.

Meillä monilla on jo aikuisia lapsia, kenties seuraavaakin sukupolvea.

Pieni vauva nukkuu.

Minutkin on koulutettu (viestinnän) kriisitilanteita varten. Kun yöllä uni ei tule, ajatukset karkaavat miettimään, että meillä on kaksi poikaa. Maanpuolustushenkisenä ajattelen Suomea ja isänmaata, mutta äitinä ajattelen, kuten Helena Anhava (1925-2018):

Ovat kasvaneet miehen kokoon

ja äkkiä näen heidän kulkevan ovissa.

Kaikenikäisinä:

ryömien, kontaten, pitkin hiuksin, haivenparroin,

eikä äiti minussa suostu uskomaan

että olisi mitään

minkä puolesta nuorten olisi kuoltava.

Joka kerta kun poika syntyi

minä ajattelin: sodalle en sitä anna,

minä vaikka piilotan sen.