fbpx

Suomeen ei kohdistu välitöntä uhkaa

Kuulun sukupolveen, jonka yhteinen nimittäjä, yhteinen avainkokemus ei ole sota. Me 1960-luvulla syntyneet emme ole kokeneet talvisotaa, jatkosotaa, Lapin sotaa, evakkoaikaa tai Lapin jälleenrakennusta.

Edelliset tai sitä edelliset sukupolvet ovat.

Olemme ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa sota tulee lähelle ja järkyttyneinä kuuntelemme vakavia puheenvuoroja siitä, että Suomeen ei kohdistu välitöntä uhkaa tai Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

Ukrainan taistelu Venäjän hyökkäyssotaa vastaan on kestänyt yli kuukauden. Miljoonat ukrainalaiset ovat paenneet naapurimaihin ja siviiliuhrien määrä kasvaa. Media päivittää sotatilannetta ja analysoi, mitä Vladimir Putin kenties tekee seuraavaksi.

Laitamme rahaa keräyksiin, osallistumme konsertteihin, keräämme vaatelahjoituksia ja mietimme, voisimmeko tarjota kodin jollekin, joka on joutunut jättämään kaiken.

Tästä linkistä löydät keskeisimmät avunantajat kriisitilanteessa.

Kuulun 1960-luvulla syntyneiden sukupolveen, jolla ei ole sotakokemuksia tätä ennen. Meidän yhteisiä avainkokemuksiamme ovat kenties peruskoulu, yhden asian liikkeet, rauhanmarssit, Altajoki, Tsernobyl, interrail, YYA-sopimus, Pelle Miljoona, Eppu Normaali ja tietenkin Kekkonen, jonka me luulimme olevan suomalaisten nimitys presidentille.

Näistä kokemuksista ei synny riittävästi kykyä ymmärtää, mitä tarkoittaa, ettei Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa tai ettei Suomeen kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

Meidän kaikkien turvallisuudentunne on kadonnut, vaikka pyrimme elämään arjessa ja tiedämme, ettei kaikkien sotauutisten seuraaminen ole järkevää. Silti aamulla varhain on avattava nettiuutiset ja illalla nukahdettava uusimpien tietojen ääreen.

Suomen ja Venäjän raja on ollut rauhan raja.

Tieto rauhoittaa, siis se, että rajallamme ei ole Venäjän sotatoimia. Suomen ja Venäjän raja on ollut kuten tässä Utsjoelta otetussa kuvassa – rauhan raja.

Ukrainassa näin ei ole, ja moni miettii, milloin näkee kotinsa. Hiljainen tienoo-laulu saa aivan uusia merkityksiä.

Ukrainalainen kansansävelmä Hiljainen tienoo.

Kun kirkossa rukoillaan itsenäisen Suomen puolesta, alan ihmetellä, onko näin rukoiltu aiemmin vai olenko ottanut tämänkin kohdan itsestäänselvyytenä.

Tai kun ministeri pohdiskelee Natoon liittymistä ja miettii, mikä tie todennäköisimmin takaa Suomen itsenäisyyden, turvallisuuden ja rauhan jatkumisen, se hätkähdyttää.

Lokakuussa 2018 olin toimittajana seuraamassa 31 maan yhteistä Nato-harjoitusta Rovaniemellä. Harjoituksen tavoitteena oli kehittää kaikkien osallistuvien valtioiden puolustuskykyä mitä tahansa uhkaa vastaan.

Venäjän helikopterit pyörivät Suomen ja Venäjän rajalla, sillä harjoitusta ei seurattu naapurissamme kovin suopeasti.

Suomi oli Nato-harjoitusten tukikohtana 2018.

Presidentti Sauli Niinistö on todennut, että naamiot on nyt riisuttu. Suomi joutuu miettimään, mikä on sellainen turva, että me kokisimme, ettei tässä ole hätää tai että hätää ei tule.

Kaikilla turvallisuuspolitiikkaan liittyvillä linjauksilla on seurauksensa, ja ne on pohdittava tarkoin.

Puolustusvoimat on joutunut vastaamaan reserviläisten ja monien muiden kysymyksiin, miten pääsee kertausharjoituksiin tai vapaaehtoiseen palvelukseen. Maanpuolustustahto on herännyt myös Suomessa kuten Ukrainassa.

Tästä linkistä löydät myös vastauksia moniin maanpuolustukseen liittyviin kysymyksiin.

Kuulun sukupolveen, jonka yhteinen nimittäjä, yhteinen avainkokemus ei ole sota. Me 1960-luvulla syntyneet emme ole kokeneet talvisotaa, jatkosotaa, Lapin sotaa, evakkoaikaa tai Lapin jälleenrakennusta.

Meillä monilla on jo aikuisia lapsia, kenties seuraavaakin sukupolvea.

Pieni vauva nukkuu.

Minutkin on koulutettu (viestinnän) kriisitilanteita varten. Kun yöllä uni ei tule, ajatukset karkaavat miettimään, että meillä on kaksi poikaa. Maanpuolustushenkisenä ajattelen Suomea ja isänmaata, mutta äitinä ajattelen, kuten Helena Anhava (1925-2018):

Ovat kasvaneet miehen kokoon

ja äkkiä näen heidän kulkevan ovissa.

Kaikenikäisinä:

ryömien, kontaten, pitkin hiuksin, haivenparroin,

eikä äiti minussa suostu uskomaan

että olisi mitään

minkä puolesta nuorten olisi kuoltava.

Joka kerta kun poika syntyi

minä ajattelin: sodalle en sitä anna,

minä vaikka piilotan sen.