fbpx

Langat käsissä – tilaa itsellesi tai lahjaksi

Langat käsissä on kunnianosoitus Rovaniemen vahvoille naisille, jotka lähes sata vuotta sitten uskalsivat perustaa oman käsityökoulun. Se on erityinen kunnianosoitus Hilda Lukkariselle, joka saapui Savosta vuonna 1924 koulun johtajattareksi ja teki mittavan elämäntyön kauppalassa.

Muistelukset, puutteelliset asiakirjat ja lehtikirjoitukset piirtävät kuvaa Hildasta, joka todellakin on pitänyt langat käsissään.

Hilda oli kovin edistyksellinen.

Kun Armi ja Gil tulivat Rovaniemen asemalle,

nuorempi opettaja lähti meille oppaaksi ja

kävelimme asemalle katsomaan kuuluisuuksia.

Hilda on ollut tärkeä minulle.

Tässä kirjassa on vain pieni osa niistä haastatteluista ja kohtaamisista, jotka jollakin tavalla liittyivät aineiston keräämiseen. Olen kiitollinen jokaiselle, joka antoi aikaansa, kertoi tarinaansa, lahjoitti valokuvia, todistuksia ja muuta aineistoa toimitustyöhön.

Monet haastatelluista eivät ehtineet nähdä kirjan valmistumista.

Kirjan lukujen otsikoinnit ovat Sofia Kallioniemen, Hildan hyvän ystävän ja kouluyhdistyksen tomeran toimijan. Hän esitti koulun vihkiäisjuhlassa vuonna 1949 koulun historiikin kalevalaisena runotervehdyksenä.

Leea Wasenius on ammattilaisena vastannut kirjan kauniista ulkoasusta.

Valokuvaaja Eeva-Maija Pietilä on kuvannut ikääntyneet oppilaat, kulkenut rinnalla koko aineiston keräämisen ajan, kommentoinut ja miettinyt, miten Hilda olisi asioihin suhtautunut.

 

Käsityökoulun oppilaita luokkakuvassa keväällä 1957.

Neiti Lukkarinen saapui Savosta Rovaniemelle tammikuussa 1924 ja kysyi rautatieasemalta tietä käsityökoululle, jonka johtajattareksi hänet oli valittu. Vastaantulijat eivät osanneet neuvoa, sillä kukaan ei ollut kuullutkaan käsityökoulusta.

Lopulta hänet ohjattiin Kutilan pirttiin, jossa nuorta johtajatarta odottivat alkeelliset olosuhteet: pöytä ja penkit.

Langat käsissä kertoo Hilda Lukkarisen elämäntyöstä Rovaniemen käsityökoulun ensimmäisenä johtajana. Se kertoo Hildan ja Rovaniemen vahvojen naisten pyrkimyksistä lisätä maaseudun naisten osaamista ja mahdollisuuksia lisäansioihin.

”Kulunut vuosi oli kohtalokas vuosi koulun toiminnassa. Tuntuu sille kuin 20 vuoden työ olisi mennyt hukkaan, sillä saksalaisten aiheuttamat sotatoimet hävittivät ja tuhosivat kaiken koulun omaisuuden. Ei jäänyt pienintäkään työvälinettä edes. Jatkaakseen toimintaansa on koulun lähdettävä alusta, kuten 20 vuotta takaperin. Se on hankalaa, kun nykyisin ei ole saatavissa mitään eikä ainakaan kunnollista, vaan kaikki korviketta.

Kumminkin vahvassa uskossa luottaen parempaan tulevaisuuteen on koulun toimintaa yritettävä jatkaa, sillä tänä aikana jos joskaan ennen on kotiteollisuustyöllä merkitystä, kun pitää kotoisilla raaka-aineilla ja valmisteilla tulla melkein yksin-omaan toimeen.

Härmässä joulukuun 31 p:nä 1944

Kirja avaa näkökulmia myös siihen, miltä tuntui siirtää vähäinen omaisuus omaan hirsikouluun Lähteentielle vuonna 1949.

Hilda Lukkarisen lähes neljän vuosikymmenen työrupeama on jättänyt pysyvän jäljen maaseudun ja kauppalan tyttöjen elämään sekä pohjoisen käsityöperinteeseen.

Tilaa kirja tästä.

**

Maarit Simoska on työskennellyt kaksi vuosikymmentä Pohjolan Sanomissa, Uusi Rovaniemi -kaupunkilehdessä ja Ylen Lapin radiossa sekä vuodesta 2009 alkaen vapaana toimittajana.

Hän harrastaa kotiseutuhistoriaa sekä tuottaa omalla YouTube-kanavallaan (Simoskat) pitkiä haastatteluja kiinnostavista henkilöistä ja lähihistorian tapahtumista.

Sukan kantapää häneltä jää yhä kutomatta.

Langat käsissä kertoo Rovaniemen käsityökoulun alkuvuosikymmenistä.

Vihdoinkin painossa – pian varattavissa!

Langat käsissä kertoo Rovaniemen käsityökoulun alkuvuosikymmenistä.

Vihdoinkin kirjani Langat käsissä – Hilda Lukkarinen Rovaniemen käsityökoulun johtajattarena 1924-1961 on painossa.

Tätä olen odottanut pitkään. Esipuheessa olen kertonut, miksi minun oli kirjoitettava tämä kirja.

Hilda Lukkarinen on kulkenut ajatuksissani reilun kymmenen vuoden ajan. Loimilangat tähän kirjaan solmittiin jo vuonna 2009, kun aloitin Lähteentien Pirtillä yrittäjänä, mutta vielä silloin en tiennyt, kuinka vahvoilla väreillä ja kirjavilla kuteilla tämä matto lopulta kudottaisiin.

Tästä voit tutustua yrittäjyyteni alkuvaiheisiin Pirtillä.

Pirtillä vierailevat naiset alkoivat muistella Hildaa ja Hildan koulua. Tiesin, että hirsitalo oli rakennettu naisten käsityökouluksi vuonna 1949, mutta Hildasta tiesin vain etunimen.

Muistelukset olivat niin vaikuttavia, että Hilda alkoi kiinnostaa.

Käsityökoulu ei ollut vain koulu

Niinpä kutsuin vanhoja oppilaita ensimmäisen kerran tarinoimaan kouluajoista maaliskuussa 2012. Osallistujia saapui eri puolilta Lappia useita kymmeniä, ja heistä vanhimmat olivat käyneet koulun 1930-luvulla.

Naiset toivat mukanaan valokuvia ja todistuksia, mutta he esittelivät erityisen ylpeinä ja hellyydellä myös koulussa tekemiään käsitöitä. Osa verhoista, pöytäliinoista, pyyheliinoista tai lastenvaatteista oli ollut liinavaatekaapeissa vuosikymmeniä.

Niitä oli ehkä käytetty lapsen kastejuhlassa tai läheisen syntymäpäivillä, mutta Hildan ohjauksessa valmistuneet työt olivat enemmän kuin käsitöitä tai suorituksia.

Niihin kankaisiin oli kudottu aikuistumassa olevien nuorten unelmat, joita kuvaa 1950-oppilaan Pirkon muistokirjan sanat:

Kerran kukkii kesässä tuomi, kerran on ihminen elämässä nuori.

Vahvoja naisia on tarvittu

Naisten tarinoidessa ymmärsin Hilda Lukkarisen arvon maakunnan naisten kouluttajana ja käsityöperinteen vaalijana. Ymmärsin myös, kuinka paljon vahvoja naisia oli tarvittu satakunta vuotta sitten, että Rovaniemelle oli saatu perustettua käsityökoulu maaseudun naisille.

Siksi minun piti kirjoittaa tämä kirja, ja nyt se on vihdoinkin painossa.

Työ ei ole ollut helppoa, sillä Lapin sota on tuhonnut merkittävän osan vanhoista asiakirjoista, lehtiarkistoista ja valokuvista. Olen kutonut hajanaisista lehtileikkeistä vahvan raidan, joka kertoo minkälainen toimintaympäristö Rovaniemi oli Hildan vuosikymmeninä. Arkistosta löytyneistä lehtileikkeistä on puuttunut milloin vuosiluku ja päivämäärä, milloin lehden nimi, mutta valtaosan olen todennäköisesti osannut sijoittaa ajallisesti oikein.

Kansallisarkiston toimintakertomukset ja oppilasluettelot ovat myös vahvasti mukana, vaikka Hildan käsiala on paikoitellen hyvin vaikealukuista ja esimerkiksi sama sukunimi on kirjoitettu vaihtelevasti. Jos oppilasluetteloa ei ole ollut, olen pyrkinyt etsimään puuttuvat oppilaiden nimet lehtitiedoista.

Kymmenen yrittäjävuoden aikana kutsuin vanhoja oppilaita useita kertoja muistelemaan. Rajasin lopulta aineiston vuosiin 1924-1961, vaikka materiaalia olisi ollut vielä koulun seuraavan johtajan Annikki Tenkaman vuosistakin.

Varsinaiseen kirjoitustyöhön ryhdyin koronakeväänä.

Ja vasta Pirtin jälkeen ehdin syventyä materiaaliini.

Käsityökoulun oppilaat muistelevat Lähteentien Pirtillä.

Kiitollinen kaikille teille

Tässä kirjassa on vain pieni osa niistä haastatteluista ja kohtaamisista, jotka jollakin tavalla liittyivät aineiston keräämiseen. Olen kiitollinen jokaiselle, joka antoi aikaansa, kertoi tarinaansa, lahjoitti valokuvia, todistuksia ja muuta aineistoa toimitustyöhön. Monet haastatelluista eivät ehtineet nähdä kirjan valmistumista.

Kirjan lukujen otsikoinnit ovat Sofia Kallioniemen, Hildan hyvän ystävän ja kouluyhdistyksen tomeran toimijan. Hän esitti koulun vihkiäisjuhlassa koulun historiikin kalevalaisena runotervehdyksenä.

Leea Wasenius on ammattilaisena vastannut kirjan kauniista ulkoasusta.

Ystäväni Eeva-Maija Pietilä on kuvannut ikääntyneet oppilaat, kulkenut rinnalla koko aineiston keräämisen ajan, kommentoinut ja miettinyt, miten Hilda olisi asioihin suhtautunut.

Hilda, joka sota-aikana kutoi pimennetyssä junavaunussa sukkia tuliaisiksi Savon sukulaislapsille tai Hilda, joka kasvatti pellavaa ja hamppua Suonenjoella oppilaidensa raaka-aineeksi Rovaniemelle.

Kutoi sokeana viimeiset mattonsa

Hilda on muuttunut läheiseksi näiden vuosien aikana. Kun Savon sukulaiset kertoivat, että diabetes vei Hildalta näön ja silti hän kutoi sokeana mattoja, se tuntui niin hildamaiselta.

Viimeisten mattojen kuteet ovat varmaankin olleet vahvoja värejä kuten Hildan elämä muutenkin.

Solmin loppusolmut 28.8.2020

71 vuotta Hildan koulun vihkiäisjuhlan jälkeen