Aivoviikkoa vietetään parhaillaan ympäri Suomea. Kirjoitin työroolissani muistiasiantuntijana blogin siitä, miksi aivoista kannattaa pitää huolta läpi elämän.
Itse huomaan Simojärven mökillä, kuinka paljon aivot lepäävät, kun ympärillä on hiljaisuutta ja tekeminen on konkreettista: halkojen kantamista, saunan lämmittämistä, kirjoittamista. Voit tutustua Simojärven mökkiprojektiimme tästä.
Ehkä siksi monet parhaat ideat syntyvät juuri siellä.
***
Blogi on julkaistu Lounais-Lappi-lehdessä 4.3. ja eri verkkoversioissa 9.3.
Vietämme viikolla 11 valtakunnallista aivoviikkoa. Syksyisen muistiviikon ohella se on Muistiliiton ja kaikkien muistiyhdistysten teemaviikko – myös Lapin Muistiyhdistyksen.
Aivoviikon teemana on Pääsi parhaaksi – aivoterveyttä pienillä teoilla.
Tutkimusten mukaan jopa 40 prosenttia muistisairauksista olisi ennaltaehkäistävissä tai ainakin niiden puhkeamista voitaisiin siirtää tulevaisuuteen aivoterveellisillä elintavoilla.
Lapin Muistiyhdistyksen vapaaehtoinen, afgaanilääkäri Hakim Abdul ryhtyi pari vuotta sitten muokkaamaan suomalaisten kehittämää viiden sormen FINGER-elintapaohjausmallia Hakimin sormimalliksi.
Virallisessa FINGER-mallissa opastetaan, että terveellinen ruoka, liikkuminen, aivojumppa, sosiaalinen aktiivisuus sekä sydän- ja verisuoniterveys ovat keskeisiä tekijöitä ikääntyvien muisti- ja aivoterveyden ylläpitämisessä.
Hakimin mielestä suomalaisten pitäisi käyttää suomea ja kertoa sormimallista. SORMET-sana tarkoittaa hänelle Sosiaalista, Oppimista, Ruokaa, Muistiyhdistyksen tukea, Ennaltaehkäisyä ja Toimintaa.
Kun Hakim kertoo, mitä sosiaalinen tarkoittaa, hän kannustaa ihmisiä kertomaan vitsejä ja nauramaan, kertomaan tarinoita, esittämään runoja, laulamaan ja tanssimaan.
Sanoilla ja numeroilla leikittelyä
Oppiminen on hänen mielestään lukemista, kirjoittamista, sanoilla leikittelyä, numeroilla leikittelyä tai palapelin kokoamista.
Ruuassa on tärkeää, että siinä on riittävästi proteiineja ja vitamiineja. Vihannekset, hedelmät, maitotuotteet, palkokasvit sekä liha ja kala ovat Hakimin mukaan parasta ravintoa myös aivoille.
Muistisairauksien ennaltaehkäisyssä Hakim korostaa tupakoinnin ja ylipainon välittämistä sekä korkean verenpaineen, verensokerin ja kolesterolin hoitamista.
Toiminta ja urheilu ovat hänelle esimerkiksi kävelyä, uimista, joogaa, tennistä ja pyöräilyä.
Ja jos kuitenkin lappilaiset kokevat, että heillä on muistihäiriöitä, silloin on hyvä tulla mukaan Lapin Muistiyhdistyksen toimintaan.
Hakimon tehnyt myös mainion muisti/mielenterveyden tarkistuslistan. Sinunkin kannattaa kysyä itseltäsi, kuinka moneen kohtaan vastaat kyllä. Jos ei vastauksia on aivan liikaa, voit pienillä teoilla huolehtia tärkeimmästä pääomastasi – aivoista.
• olenko syönyt säännöllisesti?
• olenko juonut paljon vettä?
• olenko liikuttanut vartaloani tänään?
• nukunko tarpeeksi?
• olenko ajatellut itselleni hyviä ajatuksia?
• teinkö jotain hyvää toiselle?
• olenko viettänyt aikaa ulkona raikkaassa ilmassa?
• olenko jostain kiitollinen tänään?
• olenko pitänyt taukoa sosiaalisesta mediasta?
• olenko käynyt suihkussa/saunassa?
Lisätietoja muistityöstä voit lukea:

