14.9.2024
Olen jo pidemmän aikaa pohtinut onnellisuutta ja myös sitä, onko sateenkaaren päässä aina aarre. Pohdiskelu liittyy omaan ikääntymiseeni ja siihen tosiasiaan, että elämää alkaa olla enemmän elettynä kuin edessä.
Oxfordin yliopisto nimesi Suomen jo seitsemännen kerran maailman onnellisimmaksi maaksi tutkimusraportissaan (2024). Sen perusteella voisi olettaa, että suomalaiset ovat löytäneet sateenkaaren päässä olevan aarteen.
Voit lukea raportista lisää tästä.
Suomalaisten onnellisuus rakentuu luottamukseen, vapauteen ja itsemääräämisoikeuden kokemukseen. Nämä kaikki liittyvät suomalaisen yhteiskunnan rakenteeseen ja kenties myös luontosuhteeseen.
Ovatko maallinen aarre ja onnellisuus sama asia? Etsimmekö onnea väärästä paikasta?
Suomalaisista joka kymmenes syö jonkinlaisia mielialalääkkeitä ja itsemurhaluvut ovat Pohjoismaiden korkeimmat.
Voit lukea Mieli ry:n tietoja itsemurhaluvuista tästä.
Jokin tässä yhtälössä menee pieleen: maailman onnellisin ja Pohjoismaiden pahoinvoivin kansa.
Hyvinvoinnin psykologian dosentti, filosofi Frank Martela tarkastelee useissa julkaisuissaan onnellisuutta ja hyvää elämää. Martela lainaa Edward Decin ja Richard Ryanin kehittämää itsemääräämisteoriaa, jonka mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta:
- omaehtoisuus
- kyvykkyys
- yhteisöllisyys
Omaehtoisuus tarkoittaa sitä, että jokainen voi itse valita ja tehdä asioita, joita kokee omikseen, ja joista nauttii eli kukaan ei pakota tekemään itselle vastenmielisiä asioita.
Kyvykkyys on osaamista, tunne siitä, että hallitsee jonkin asian ja voi viedä tekemisensä menestyksellisesti loppuun. Tekeminen tuo nautintoa: osaan tämän, olen tässä hyvä ja saan kenties myös myönteistä palautetta haasteiden ja tavoitteiden saavuttamisesta.
Omaehtoisuus ja kyvykkyys ovat syrjäyttäneet kolmannen eli yhteisöllisyyden. Me elämme vauraammassa maassa kuin koskaan aiemmin, mutta meiltä puuttuu yhteisöllisyys.
Elämme kaikki mulle heti -aikaa. Toteutamme itseämme piittaamatta muista, hamuamme varallisuutta ja menestystä, mutta me olemme yksinäisempiä kuin koskaan aiemmin. Me emme kiinnity perheisiin, sukuihin, erilaisiin ryhmiin, sillä itsekeskeisessä elämässä niille ei ole aikaa.
Ollaan ihmisiksi?
Mikä on se aarre, mitä me tavoittelemme sateenkaaren päästä? Onnellisuutta ja tasapainoista elämää?
Inhimilliseen elämään kuuluu myös välittäminen, toisista huolehtiminen. Meidän pitäisi olla ihmisiksi niin kuin jo aiemmat sukupolvet ovat meille lapsina opettaneet. Mielestäni se tarkoittaa välittämistä, huolehtimista, mutta myös liittymistä toisten seuraan, sillä yksinäisyys on kytköksissä mielenterveyden ongelmiin.
Jokainen tarvitsee juuret, mahdollisuuden kokea kuuluvansa johonkin heimoon, sukupolvien jatkumoon tai vaikka harrastusryhmään, sillä ihminen on sosiaalinen olento. Kasvamme ihmisiksi vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, hiomme särmiä, opimme toimimaan yhdessä.
Kun täytin kesällä 60 vuotta, ympärilläni olivat ikääntyvät vanhempani, sisarukseni ja tietenkin oma puolisoni ja jälkikasvumme. Pari viikkoa aiemmin olimme saaneet kuulla, että kahden lapsenlapsen sijaan pieniä ihmeitä olisikin piakkoin neljä.
Olen pohdiskellut onnellisuutta, joka ei ole jossain sateenkaaren päässä, vaan se on tässä ja nyt, sillä sitten kun -elämän eläminen on petollista. Sitten kun olen eläkkeellä, sitten kun olen säästänyt riittävästi rahaa ja matkustellut, sitten kun lista voisi olla loputon ja välttämättä sitten kun -aikaa ei tule.
Ikääntyminen tuo eteen sen tosiasian, että vauhti hidastuu, palautuminen erilaisista ponnisteluista vaatii aiempaa enemmän aikaa, erilaiset terveyshuolet täyttävät mielen ja lääkedosetti muistuttaa arkitodellisuudesta.
5-vuotias lapsenlapsi oli oppinut lukemaan ja kirjoittamaan ja esitteli ylpeänä taitojaan. 3-vuotias pikkuveli piirteli liidulla ympyröitä taululle ja kertoi, että siinä lukee mummu. Mummussa on hänen mielestään T-kirjain.
Kun lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tuli yli 70-vuotiaana isoisäksi, hän opasti, että isovanhempien tärkein tehtävä on katsoa pientä lasta lumoutuneesti.
Lue lisää mummujen ja ukkien tärkeimmästä tehtävästä.
Onnellisuutta ei tarvitse etsiä sateenkaaren päästä. Se on paljon lähempänä kuin luulemmekaan.
Kirjoitus on julkaistu myös Uuden Suomen puheenvuorona 16.9.2024
