On hienoa puhua viestinnästä ja brändistä tai kertoa olevansa sisällöntuotannon asiantuntija.
Luonteeltani olen yhä perustoimittaja, joka innostuu mielenkiintoisista aiheista. Pitkäaikaisena lehti- ja radiotoimittajana ja myöhemmin yrittäjänä olen tehnyt juttuja lähes kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.
Muutamassa vuosikymmenessä on mukaan tarttunut runsaasti osaamista ja verkostoja. Perusasiat eivät muutu, vaikka viestintä muuttuu.
Uutinen on aina uutinen, ja sen kyllä tunnistan.
Uutiskriteerit ovat noudatelleet vanhaa kaavaa siitä, mikä on uutinen eli sen pitää olla:
merkittävä
kiinnostava
yllättävä
ajankohtainen
läheinen
Nämä perusasiat eivät kuitenkaan enää ole niitä, joita uutistyössä kunnioitetaan: raflaavat otsikot eivät löydä vastinetta sisällöllisesti köyhästä jutusta. Skuuppi eli huippu-uutinen saa lukijan klikkaamaan uutisen, vaikkei sitä oikeasti olisikaan.
Ei ainakaan uutiskriteerit täyttävää.
Ja jokainen ammattilainen muistaa vanhan sanonnan, jonka mukaan hyvän skuupin voi pilata tarkistamalla faktat – tämä unohtuu kiireessä tai tarkoituksella turhan usein.
Jokainen media toki päättää itse, ylittääkö uutinen uutiskynnyksen eli julkaistaanko se, vaikka uutiskriteerit täyttyvät.
Ja jokainen ammattilainen tuntee median tarpeet ja sen, milloin uutista tai haastattelua on järkevää tarjota julkaistavaksi.
Viime vuonna kertasin Journalistin ohjeet useita kertoja, sillä jossakin vaiheessa epäilin jo, että ne ovat muuttuneet. Ettei alalla enää ole ammatillista itsesääntelyä ja halua välittää tietoja totuudenmukaisesti.
Journalistin ohjeet ovat kuitenkin voimassa. Ne voi jokainen kerrata ja verrata, pyrkiikö tiedonvälitys puolueettomaan aiheiden käsittelyyn.
Perusohjeet tuntuvat usein unohtuvan.
Parasta on kohtaaminen
Toimittajan työssä – kuten monessa muussakin – parasta on kohtaaminen. Harvassa ammatissa pääsee kuitenkaan kyselemään uteliaasti aiheesta kuin aiheesta, vierailemaan tuntemattomien ihmisten kodeissa, luomaan luottamuksellisen kontaktin haastateltavaan ja ylläpitämään luottamuksen myös jutun julkaisemisen jälkeen.
Loppuvuodesta pääsin tuottamaan sisältöä Kylien kehittämissäätiölle Kylien aika-julkaisuun. Uuden Rovaniemen (1989-1998) vuosina kylät tulivat kyllä tutuiksi, mutta oli yllättävääkin huomata, kuinka vireitä monet kylistä ovat yhä 2020-luvulla.
Oli yllättävää perehtyä siihenkin, kuinka iso merkitys kyläyhdistyksille, kylien yrittäjille ja asukkaille on kuntaliitoksen aikoihin perustetulla Kylien kehittämissäätiöllä – Rovaniemen uusi kaupunkihan aloitti vuoden 2006 alussa ja maalaiskunta säätiö osan varoistaan.
Säätiön tarkoituksena on edistää kylien elinvoimaa sijoitustensa tuotoilla. Säätiön toiminta vähentää samalla Rovaniemen kaupungin veroeurojen ohjaamista kyläalueille, sillä säätiö rahoittaa sääntöjensä mukaisesti ei-lakisääteisiä palveluja tuotoillaan.
Pääset lukemaan Kylien aika-lehden tästä.
Juttukeikat kylille olivat antoisia: mielenkiintoisia henkilöitä, hienoja paikkoja yrittää ja asua. Elämää on muuallakin kuin Rovaniemen ydinkeskustassa.
Ja korona-aika on saanut monet toteuttamaan haaveensa muuttaa maalle lähelle luontoa tai omia sukujuuria. Hyvät laajakaistayhteydet mahdollistavat etätyön useilla kyläalueilla.
Kohtaaminen tämäkin
Hieman sattumalta kuulin, että Anu Mäkinen oli perustanut Kuvaus ja suunnittelu Mainas -yrityksen. Yritys tarjoaa valokuvausta ja graafista suunnittelua.
Anu valikoitui juttukeikoille valokuvaajaksi ja toteutti lehden upean graafisen ilmeen.
Oli upeaa huomata, kuinka kaksi toisilleen lähes vierasta ihmistä löytää yhteisen sävelen: tästä on tarkoitus tehdä julkaisu, jossa on uskoa tulevaisuuteen ja kylien mahdollisuuksiin.
Ja sitten me teimme sellaisen.
Molemmat keskityimme siihen, minkä parhaiten osaamme: Anu kuvaamiseen ja myöhemmin lehden taittoon, minä ihmisten haastattelemiseen ja kirjoittamiseen.
Lopputulos on sen verran laadukas, että Kylien aika -julkaisun voisi liittää ansioluetteloon.
Ainakin se voittaa syksyn kokousuutisoinnit kuten tämän:
