fbpx

Merjan ja Jarin kulttuuriteko

Olen asunut Rovaniemellä nelisenkymmentä vuotta. Silti kotiseutu yllättää yhä, ja täällä on runsaasti mielenkiintoisia paikkoja, joissa en aiemmin ole vieraillut.

Yksi sellaisista on Saariniemen tila Vanttausjärvellä. Vanha pihapiiri järven rannalla henkii rauhaa, joka nykyajan kiireisessä elämänryhmissä on unohtunut.

Vanttausjärvestä ja Rovaniemen kylistä voit lukea lisää tästä.

Rovaniemellä on Lapin sodasta johtuen vain vähän vanhoja rakennuksia. Siksikin Saariniemen vuonna 1862 perustetun tilan kunnostus on kulttuuriteko, josta Merja ja Jari Paksuniemi ansaitsevat isot kiitokset.

Jari ja Merja Paksuniemi.

Pariskunta hankki autioituneen rappiotilan vuonna 2017. Vielä tuolloin he eivät tienneet, mikä työmäärä oli edessä: piiput olivat romahtaneet, vesi satanut sisälle vähintään kymmenen vuotta, päärakennuksen alahirret lahonneet, piha kasvanut umpeen…

Onneksi eivät tienneet.

Metsänvartijan virkatalo

Saariniemen tila on Vanttausjärven yksi vanhimmista pysyvistä asuinpaikoista. Alkuperäinen, metsänvartija Esaias Pekkalan virkatalo on tuhoutunut, mutta osa pihapiirin rakennuksista on 1800-luvulta kuten aitta ja pihasauna.

Saariniemen pihasauna sisältä.

Vuonna 1859 Keisarillinen Majesteetillinen julistus määräsi, että kruunun puistot oli jaettava hoitoalueisiin ja hoitoalueet vartioalueisiin. Metsänvartijan tehtävänä oli valvoa, että vartioalueen asukkaat noudattivat järjestyssääntöjä. Hänen tehtävänään oli myös toimia laillisten metsätöiden työnjohtajana.

Nykyinen päärakennus on rakennettu todennäköisesti  metsänvartija Matti Strandille 1900-luvun alussa. Metsänvartijan tilasta se muuttui kruununtorpaksi, joka 1930-luvulla jaettiin Strandin omalle pojalle ja vävylle (Aspegren) viljelystilaksi.

Merja Paksuniemi on samaa sukua kuin tuo vävypoika.

Saariniemen tilan pihapiiri.

Vanhat esineet ja talon historia tekevät vierailukohteesta ainutlaatuisen ja Paksuniemen pariskunnan tarinointi luo leppoisan ilmapiirin.

Myös vanhojen rakennusten hyödyntäminen esimerkiksi latokappelina on hieno idea.

Kappelin harras tunnelma on vaikuttava ja ehkä hieman yllätyskin ensikertalaiselle.

Saariniemen latokappeli. Jari Paksuniemi esittelee latokappelia.

Merja ja Jari Paksuniemi ovat halunneet kunnioittaa perinteitä myös kotieläinvalinnoillaan. Pihapiirissä on useita suomalaisiin alkuperäisrotuihin kuuluvia maatilaneläimiä kuten kanoja ja lampaita.

Saariniemen tilaa on restauroitu taloa kuunnellen ja arvostaen. Vanhaa on korjattu, kaikki mahdollinen on hyödynnetty tai kierrätetty toiseen käyttötarkoitukseen.

Saariniemen tila oli Rovaniemen Kalevalaisten retkikohteena kesäkuussa. Kalevalaisten tehtävänä on välittää sukupolvelta toiselle suomalaisen kulttuurin, kielen ja perinteen tuntemusta.

Rovaniemen Kalevalaisista voit lukea lisää tästä.

Saariniemen tila on osa kotiseutuhistoriaamme, kulttuuriamme ja perinnettämme.

Merjalla ja Jarilla riittää työsarkaa. Ulkopuoliset huomionosoitukset kertovat, että työtä arvostetaan, mutta ilman sisäistä paloa, innostusta perinnerakentamiseen ja kotiseutuun työ ei kantaisi eteenpäin.

Merja ja Jari Paksuniemelle on myönnetty Lapin rakennusperinneyhdistyksen Hurrikas-palkinto vuonna 2020 ja Talonpoikaskulttuurisäätiön kunniakilpi viime vuonna.

Saariniemen tilasta voit lukea lisää tästä.