20.3.2023
Ensimmäinen talvinen mökkiviikonloppu antoi esimakua siitä, mitä tarkoittaa, kun Simojärveltä tuulee. Puhalteli kylmästi ainakin rapsakat kymmenen metriä sekunnissa, räntää lenteli vaakatasossa ja mökki huokui kylmyyttä.
Siinä ei heti tullut mieleen mitään myönteistä. Saappaanvarret eivät riittäneet upottavassa kinoksessa ja sukat kastuivat. Harmitti, että tulikin lähdettyä puolison ja esikoisen kanssa kosteaan ja pieneen tilaan.
Miesväki luottaa norjalaisten sääennusteisiin, itse seurailen Ilmatieteen laitoksen ja Forecan käppyröitä. Kaikki asiantuntijat olivat sitä mieltä, että lauantaina tulisi todella tympeä sää.
Päätimme jääräpäisesti lähteä, sillä säähän voi kirkastua, kun ajelee Rovaniemeltä Ranualle. No, ei voi.
Olisiko pitänyt luottaa sääennustuksiin?
Vanha mökki lämpenee kuitenkin nopeasti, sillä lämmitettäviä kuutioita on vähän. Kun sisälämpötila kipuaa yli kymmeneen asteeseen, toisen villapaidan voi jo riisua ja pannukahvin tuoksu leijailee nenään, mielialakin piristyy. Ulos ei ole asiaa.
Emme lämmittäneet uutta saunaa, sillä kenelläkään ei ollut suurta innostusta lähteä kairaamaan reikää järveen vedenhakua varten. Myös lyhyt matka vanhalta mökiltä saunamökille tuntui tuiskussa pitkältä, ja kukaan ei ollut halukas kaivamaan polkua mökkien välille. Ei silti, ei se olisi pysynyt auki.
Ilta kuluikin visusti sisätiloissa.
Ja vanhan totuuden mukaan yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa: voiko tämän tunnelmallisempaa olla?
Yöllä oli pakko pyörähtää pari kertaa ulkohuussissa. Revontulet yrittivät pilkistää jostain pilvien takaa, mutta kuvaan ne eivät suostuneet ikuistumaan.
Jo appiukolla samat suunnitelmat.
