fbpx

Kategoria: Yrittäjä

Julkaistu

Kuka huijaa ja ketä?

Hyvätuloiset suhtautuvat veronkiertoon ja harmaaseen talouteen myönteisemmin kuin sosiaaliturvan väärinkäyttöön.

Kelan tutkimustietojen lukeminen on avartavaa. Kela jakoi erilaisia tukia viime vuonna noin 15,5 miljardilla eurolla. Summa on niin suuri, että sitä on vaikea tavallisen kansalaisen hahmottaa.

Tukimuodot kattavat koko elämänkulun eli kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Meistä harva edes tietää, kuinka monipuolisia etuuksia Kela ja yhteiskunta meille tarjoavat.

Silti meillä monilla on vahva käsitys siitä, että kansalaiset käyttävät erityisesti tarveharkintaisia etuuksia väärin ja huijaavat järjestelmää.

Viime vuonna väärinkäytösepäilyjä eli sellaisia, joissa asiakasta on kuultu ja Kela on ryhtynyt toimenpiteisiin oli 1894. Epäillyille maksettu summa oli alle promille kaikista Kelan maksamista etuuksista.

Eniten epäilyjä oli työttömyysturvassa, yleisessä asumistuessa ja perustoimeentulotuessa.

Ilman perusteita tai liikaa?

Väärinkäytösepäilyssä kyse on siitä, että etuuteen oikeutettu on pyrkinyt saamaan esimerkiksi työttömyysturvaa ilman perusteita tai euromääräisesti liian paljon.

Tietojen salaaminen, väärien tietojen antaminen tai asiakirjojen väärentäminen lasketaan myös väärinkäytökseksi.

Kelan mukaan hakijalla on velvollisuus itse ottaa selvää, mitä asiat vaikuttavat hänen etuuksiinsa ja mahdollisista muutoksista elämäntilanteessa on ilmoitettava Kelalle.

Kela teki vuonna 2021 väärinkäytösepäilyistä poliisille 831 tutkintapyyntöä. Se on 224 vähemmän kuin vuonna 2018.

Syyttäjä ja tuomioistuin päättävät, onko kyseessä petos vai väärennös.

Sekä epäilyjen että tutkintapyyntöjen määrä on vähentynyt merkittävästi viime vuosina. Yksi selittävä tekijä on tulorekisteri, joka mahdollistaa työtulojen vertaamisen hakijan ilmoittamiin tietoihin.

Sosiaaliturvan tilkkutäkki

Suomalainen sosiaalilainsäädäntö on tilkkutäkki, jonka etuusviidako on joskus asiantuntijoillekin monimutkaista. Etuuksien hakeminen on hankalaa, ja moni jättää etuuden hakematta.

Kaikilla ei ole edes tietoa siitä, mihin etuuksiin he olisivat oikeutettuja.

Toistaiseksi meillä ei ole tutkimustietoa sosiaalietuuksien alikäytöstä. Erityisesti ikääntyneet eivät mielellään hakea etuutta, mikäli heidän pitää tehdä selvitys omaisuudestaan ja tuloistaan.

Osa on tottunut tulemaan toimeen omillaan, ja yhteiskunnalta rahan hakeminen voi tuntua nöyryyttävältä.

Ja kaikki, joita epäillään väärinkäytöksistä eivät välttämättä ole edes ymmärtäneet, mitä liitteitä ja tietoja hakemuksiin olisi pitänyt liittää.

Silti me nimitämme heitä usein huijareiksi, vaikka ammattimaisia järjestelmän väärinkäyttäjiä on vähän. Kansalaiskeskustelussa osaamme kyllä neuvoa työttömiä menemään töihin ja lopettamaan yhteiskunnan elättinä elämisen.

Väärinkäytökset ja veronkierto

Kelan tutkimusinfo kertoo, että suurin osa kansalaisista ja lähes puolet Kelan etuuskäsittelijöistä epäilee väärinkäytösten olevan yleisiä.

Henkilöiltä, jotka saavat tarveharkintaisia tulonsiirtoja, edellytetään korkeaa moraalia ja vahvempaa käsitystä siitä, mikä on sosiaaliturvan ja verojen maksamisen yhteys.

Kansalaisille tehtyjen kyselyjen perusteella sosiaaliturvan väärinkäyttö on tuomittavampaa kuin veronkierto. Tämä on yleinen käsitys Pohjoismaissa ja Uudessa- Seelannissa.

Suomalaiset tekevät mielellään ilmiantoja naapureista, ex-puolisoista ja hankalista ihmisistä sekä Kelalle että verottajalle.

Verottajalle on voinut vinkata nimettömästi epäilemästään verovilpistä vuodesta 2015 alkaen. Ilmiantoja tulee vuosittain 8000-9000, joista pieni osuus etenee rikostutkintaan saakka.

Esimerkiksi viime syyskuussa verottaja tehotarkasti riskiarvionsa perusteella 850 taksiyritystä. Yrityksillä oli kirjanpidon ulkopuolelle unohtuneita kirjauksia 8,7 miljoonaa, kirjaamattomia ajoja ja pimeitä palkkoja useilla miljoonilla.

Ilmiannot ovat yleisiä erityisesti rakennus- ja ravintola-alalla.

Tulotaso vaikuttaa kansalaisten asenteisiin: mitä parempituloinen olet, sitä kielteisemmin suhtaudut sosiaaliturvan väärinkäytöksiin, mutta sitä myönteisemmin veronkiertoon.

Kela on tehnyt viime vuodelta tutkintapyynnön 831 etuudensaajasta. Jos keskiarvo väärinkäytösepäilyn euromäärästä on 5603 e, väärinkäytösten taloudellinen arvo on noin 4,6 miljoonaa euroa.

Veropetoksissa, kirjanpitorikoksissa, törkeissä veropetoksissa ja törkeissä kirjanpitorikoksissa on suuremmat summat.

Verottajan huijaaminen kertoo, että me emme ole vielä ymmärtäneet, mikä on sosiaaliturvan ja verojen maksamisen yhteys.

Lähde: Kelan etuuksien väärinkäytön vuosiraportti 2021.

Blogi on julkaistu Uuden Suomen puheenvuorona 1.1.2023

Julkaistu

Jos siirrettäisiin henkilöstömitoituksen voimaantuloa…!

Se tuli taas yllätyksenä päätöksentekijöille, että Suomen väestö ikääntyy. Vuoteen 2040 mennessä yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa noin 55 prosentilla.

Ikääntyminen taas aiheuttaa erilaisia palvelutarpeita, joista yksi on hoivan ja hoidon tarve.

Hoiva ja hoito vaativat rahaa

Suurin osa yli 80-vuotiaista ja jopa yli 90-vuotiaista asuu omissa kodeissaan ja saa kotihoidosta tukea tai tulee toimeen ilman minkäänlaisia tukipalveluja. Siis valtaosa.

Pieni osa ikääntyneistä tarvitsee enemmän hoivaa ja hoitoa, palveluasumista tai ympärivuorokautista asumispalvelua. Siitä pienestä osasta emme kuitenkaan ole valmiita huolehtimaan.

Eduskunta päätti kaksi vuotta sitten 0,7 työntekijän mitoituksesta asiakasta kohden ympärivuorokautisessa vanhustenhoivassa. Sen oli tarkoitus astua voimaan porrastetusti vuoden 2023 huhtikuuhun mennessä.

Miksi mitoitus on tärkeää?

Nyt useat kansanedustajat ovat alkaneet kannattaa mitoituksen siirtämistä johonkin tulevaan.

Isot palvelutuottajat ja jopa kunnat vetoavat päätöksentekijöihin, että mitoituksen noudattaminen on mahdotonta lähivuosina: henkilöstöä ei ole riittävästi.

Kerrataanpas hieman, miksi henkilöstömitoitus oli säädettävä.

Kolmisen vuotta sitten Valvira ja aluehallintoviranomaiset alkoivat saada aiempaa enemmän kanteluita erityisesti yksityisen palvelutuotannon ongelmista. Toimintayksiköissä oli huonokuntoisia ikäihmisiä, joiden palvelutarve oli huomattavasti suurempi kuin mihin henkilöstö kykeni vastaamaan.

Henkilöstöllä ei ollut riittävästi osaamista tai edes kielitaitoa. Lisäksi lähiesihenkilöiden osaaminen ja ohjeistukset olivat puutteellisia, epäkohtailmoituksiin ei osattu reagoida ja työvuorolistoilla oli haamuhoitajia.

Pääsyy mitoituksen säätämiseen olivat siis räikeät epäkohdat erityisesti yksityisessä palvelutuotannossa, mutta ongelmia on ollut myös julkisilla toimijoilla: hoivan ja hoidon laatu ei ole ollut keskeinen tavoite vuosikausiin.

Palveluja lähimmäisenrakkaudesta?

Konsulttien muotoilemat laatulupaukset ovat hyytyneet idea-asteelle, sillä yksityisten toimijoiden katetavoitteet ja laatu eivät kuulu samaan yhtälöön.

Suomessa 20 suurinta hoiva- ja terveysyritystä ylitti vuonna 2021 ensimmäistä kertaa kuuden miljardin euron liikevaihdon ja niiden liiketuloskin tuplautui edellisvuodesta.

Nämä toimijat eivät tuota palveluja vain lähimmäisenrakkaudesta.

Kunnissa taas on säästetty ikäihmisten palveluista miljoonia ja miljoonia, sillä veroeuroja on tarvittu aina johonkin tärkeämpään kuin ikääntyneisiin. Leikkauksia on perusteltu jopa sillä, että ikääntyneet ovat tottuneet ylipalveluun.

Useat selvitykset ja tutkimukset kertovat koruttomasti, miksi monet vaihtavat sote-alalla työskentelyn muihin ammatteihin. Hoiva- ja hoitoyksiköissä työtahtia on kiristetty, uupuneet työntekijät yrittävät selvitä työvuorosta toiseen tai jopa tuplavuoroon, lähiesihenkilöiden työnjohtotaidot ovat liian usein olemattomat, kiitosta tulee lähinnä juhlapuheissa.

Siis aivan samat asiat, joista kolmisen vuotta sitten kanneltiin Valviralle ja aluehallintovirastoille.

Mikään ei ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan.

Julkinen keskustelu on palkkakeskustelua

Nyt tuli hätä siitä, mistä saadaan riittäväst hoitajia vanhustenhuoltoon. Mitoitus tosin koskee myös muitakin kuin hoitajia.

Julkista keskustelua hallitsevat Tehy ja Super, jolloin painotukset lipsahtavat hoitajamitoitukseksi ja palkankorotusvaatimuksiksi.

Myös Hyvinvointiala HALI ry, joka edustaa yksityistä sosiaali- ja terveysalaa sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavia yrityksiä ja järjestöjä tuo omat mausteensa keskusteluun ja vaatii väljennyksiä henkilöstömitoitukseen.

Yhdessä hyväksyttyjen laatusuositusten mukaan haluaisimme olla ikäystävällinen Suomi jo lähivuosina.

Lokakuussa 2020 voimaan tulleen vanhuspalvelulain yksi keskeisin tavoite on ollut parantaa asiakas- ja potilasturvallisuutta varmistamalla, että hoidosta ja huolenpidosta vastaavaa koulutettua ja osaavaa henkilöstöä on riittävästi.

Henkilöstön määrän, rakenteen ja osaamisen täytyy vastata asiakkaiden palvelujen tarvetta.

Vanhuspalvelulain sisällön ymmärtää jokainen, joka haluaa ymmärtää, että vain riittävä ja koulutettu henkilöstö voi kohentaa asiakas- ja potilasturvallisuutta.

Silti hoivayksiköissä on yhä enemmän työkielitaidottomia ja lääkeluvattomia työntekijöitä tai tekijät puuttuvat työvuoroista kuten Yrjö ja Hanna Oy:n Tammistokodissa.

Avi keskeytti Tammistokodin toiminnan Tampereella 22.9.2022

Kuka voi hoitaa ja hoivata?

Henkilöstömitoituksella on tarkoitus hakea yhteisiä pelisääntöjä sille, kuka voi hoitaa ja hoivata ikääntyneitä. Ammattien kirjo on on laissa (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) laaja, sillä sen mukaan välitöntä asiakastyötä voivat tehdä:

sairaan- ja terveydenhoitajat, lähi- ja perushoitajat, geronomit, kodinhoitajat, sosiaalialan ohjaajat ja kasvattajat, sosionomi AMK -tutkinnon suorittaneet, soveltuvan ammatti- tai erikoisammattitutkinnon suorittaneet, soveltuvan opistoasteisen tutkinnon suorittaneet, fysio- ja toimintaterapeutit, kuntoutuksen ohjaajat, kotiavustajat, hoitoapulaiset ja hoiva-avustajat, viriketoiminnan ohjaajat ja muut vastaavat asiakkaan sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitoon osallistuvat työntekijät, toimintayksiköiden johtajat ja vastuuhenkilöt.

Jokainen palveluntuottaja on voinut itse vahvistaa ja monipuolistaa henkilöstörakennetta useiden vuosien ajan, mutta näin ei ole tapahtunut. Edelleenkin hyvin harvoin niin yksityisiin kuin julkisiin palveluyksikköihin etsitään muita kuin sairaan- tai lähihoitajia.

Miksi esimerkiksi geronomit, fysioterapeutit tai toimintaterapeutit eivät kelpaa ikääntyneiden hoivan toteuttajiksi?

Ehkä siksi, että me emme edellenkään ymmärrä, milloin kysymys on sosiaalipalveluista ja milloin terveydenhuollosta. Jopa ammattiliittojen edustajat sekoittavat asiat keskenään.

Hoiva-avustajat pelastajiksi?

Muun muassa HALI ry on sitä mieltä, että hoiva-avustajien määrää pitäisi lisätä merkittävästi. HALI edustaa rahaa, ja hoiva-avustaja on edullisempi kuin sairaanhoitaja tai muu lain mukaan välittömään asiakastyöhön soveltua ammattihenkilö.

Valvova viranomainen eli Valvira linjasi jo aiemmin, että hoivakodin työvuorossa voi työskennellä yksi hoiva-avustaja kahta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä kohden.

Hoiva-avustaja tosin ei ole sote-ammattihenkilö, joten valvontaviranomaiset eivät voi häntä ammattihenkilönä valvoa. Hoiva-avustajan koulutus ei ole ammatillinen tutkinto, vaan hoiva-avustajan tehtävissä voi toimia, kun on suorittanut hyväksytysti kaksi lähihoitajan tutkinnon osaa.

Hoiva-avustajat voidaan laskea henkilöstömitoitukseen, kun he avustavat asukkaita esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa ja ruokailussa eli välittömässä asiakastyössä.

THL:n syyskuussa julkaiseman seurannan mukaan vanhuspalveluissa työskentelee 3260 hoiva-avustajaa, joista valtaosa toimii ympärivuorokautisessa hoidossa (tehostetussa palveluasumisessa). Vuodessa hoiva-avustajien määrä on noussut vanhuspalveluissa noin 900:lla.

Seurannan mukaan hoiva-avustajien työajasta 81 prosenttia kohdentuu välittömään hoitotyöhön. Eli noin viidennes työajasta on kärjistäen pyykinpesua ja siivousta.

Miksi yksityiset palveluntuottajat eivät jo nyt hyödynnä hoiva-avustajia enemmän asiakastyöhön, jolloin sairaanhoitajien ja lähihoitajien voimavaroja kohdentuisi nykyistä enemmän asukkaiden vaativampaan hoivaan ja hoitoon?

Vai onko kenties sittenkin niin, että pikakoulutetut hoiva-avustajat eivät hallitse lähihoitajan tutkinnon osia, eivät osaa suomea tai eivät sovellu lainkaan alalle? Jos lähiesihenkilöiden osaamisessa on puutteita, kuka perehdyttää ja ohjaa hoiva-avustajia toimimaan ammattieettisesti oikein?

Hoiva-avustajat olisivat kuitenkin parhaimmillaan iso voimavara myös välittömässä asiakastyössä,  luomassa turvallista ilmapiiriä, seurustelemassa ja kohtaamassa ikääntyneitä tasavertaisina aikuisina ihmisinä. Tekemässä sitä, mihin sairaahoitajilla ja lähihoitajilla ei ole aikaa.

Lähes 20 prosenttia 3260 hoiva-avustajan työtunneista menee tehtäviin, joista myös osatyökykyiset voisivat suoriutua mallikkaasti.

Jokin tässä yhtälössä ei nyt täsmää.

Blogi on julkaistu myös Uuden Suomen puheenvuorona 24.9.2022.

Julkaistu

Ikääntyneiden hoivan ja hoivan hätätilanne

Hyvinvointialueiden rakennustyö etenee eri puolilla Suomea hyvin eritahtisesti. Pääajatuksena uudistuksella on turvata esimerkiksi ikäihmisille heidän tarvitsemansa hoivan ja hoidon palvelut oikea-aikaisesti.

Tämä olisi ollut toki mahdollista jo ennen sote-uudistusta, sillä kansainväliset sopimukset, perustuslakimme sekä yleis- ja erityislakimme ovat taanneet ikääntyneille ihmisarvoisen elämän edellytykset ja sujuvan arjen.

Lakeja ei vain ole haluttu noudattaa, ja ikääntyneet tai heidän läheisensä eivät aina jaksa valittaa ja kannella kuntien lainvastaisista ohjeistuksista ja menettelytavoista, palveluyksiköiden henkilöstömitoituksista tai palvelun laadusta.

Räikeitä laiminlyöntejä on sekä yksityisten että kuntien omassa palvelutuotannossa.

Tilanne on kansallinen häpeä.

Valvonta paljastaa epäkohtia

Ihannehan olisi, että jokaisella sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöllä ja johtajalla olisi säädösten mukainen koulutus ja vahva ammattieettinen näkemys.

Ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sisäistäminen edesauttaisivat ikääntyneiden hyvän elämän toteuttamista.

Todellisuus on usein kaukana ihanteesta.

Otetaanpas esimerkki.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto puuttui keväällä Attendo Oy:n Telkänsiipi-yksikön toimintaan (Telkänhoiva Oy). Kyseessä on tehostetun palveluasumisen yksikkö 62 ikäihmiselle.

Tarkastuskäynnillä todettiin vakavia puutteita yksikön

  • henkilöstörakenteessa ja -mitoituksessa
  • henkilöstön tehtävänkuvissa
  • lääkehoidossa, omavalvonnassa
  • johtamisessa
  • viriketoiminnassa ja ulkoilussa

Aluehallintoviraston sivuilla julkaistu valvontapäätös on karua luettavaa, mutta todennäköisesti Attendo Oy ei liene ainoa, jolla on vastaavia käytäntöjä.

”Työntekijä kuvaa, että yksikön perehdyttämisessä on puutteita. Hän on itse saanut yhden päivän perehdytyksen hoitoapulaisen tehtäviin, eli keittiötyöhön. Asiakastyön osalta häntä ei ole perehdytetty, vaikka työajasta 50 % kohdentuu välittömään asiakastyöhön.

Hänellä ei ole omia tunnuksia, joilla voisi kirjata asiakastyön osalta. Hänen mukaansa kaikki keittiötyöntekijät eivät suostu tai osaa tehdä asiakastyötä, vaikka heille on sitä kohdennettu. Henkilöstö ei puutteellisen kielitaidon vuoksi ymmärrä esimerkiksi hygieniaohjeita.

Yksikön palaverien pöytäkirjat ovat puutteelliset.”

Raportista ilmenee, että hoitoapulaiset eivät siis tienneet, että heille olisi kuulunut myös hoitotyötä sekä ikäihmisten viriketoimintaa ja ulkoiluttamista. Lisäksi heillä ei ole riittävää suomen kielen taitoa, että he kykenisivät vuorovaikutukseen huonokuntoisten ikäihmisten kanssa.

Aluehallintovirasto määräsi Attendon huolehtimaan, että välittömästä asiakastyöstä vastaavat pääosin
koulutetut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt. Lisäksi kaikilla välittömään asiakastyöhön luettavilla henkilöillä tulee olla riittävä osaaminen tehtävästään vastaamiseen.

Attendo sai samalla huomautuksen siitä, että yksikön välittömään asiakastyöhön on laskettu liikaa kouluttamattomia tai vähän koulutettuja henkilöitä.

Tämä on vaarantanut vakavasti asiakasturvallisuuden.

Mitoituksen vastattava palvelutarvetta

Usein tuntuu siltä, että voimassa oleva lainsäädäntö tulee monille palveluntuottajille yllätyksenä. Kuitenkin laki ikäntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista on ollut voimassa nykymuodossaan jo vuosikymmenen.

Lain mukaan toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän
toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut.

Tältä osin laki on hyvin yksiselitteinen: mitoituksen on vastattava asiakkaiden palvelutarvetta.

Ja jokainen tietää, että ikääntyneiden, erityisesti muistisairaiden palvelutarve lisääntyy sairauden edetessä.

Aluehallintoviraston mukaan Telkänhoiva Oy on ratkaissut tilanteen kohdentamalla hoitoapulaisten työajasta 50 % välittömään asiakastyöhön. Myös sairaanhoitajien ja lähihoitajien työaika on kokonaisuudessaan kohdennettu välittömään asiakastyöhön, vaikka se ei ole vastannut todellisuutta.

Telkänhoiva Oy ei ole toteuttanut myöskään omavalvontaa ja monet puutteet ovat vaarantaneet asiakasturvallisuutta. Silti yksikössä on ollut käytössä Attendon oma Attendo Quality (AQ)
laadunhallintajärjestelmä, jonne kirjataan poikkeamat, läheltä piti-tilanteet ja epäkohtailmoitukset.

Laadunhallintajärjestelmä ei ole ole kuitenkaan toiminut.

Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan

”Yksikössä ei poikkeamailmoituksia ole kirjattu juuri lainkaan, niitä ei ole käsitelty asianmukaisesti eikä niiden perusteella ole viipymättä arvioitu tarvittavia toimenpiteitä riskinhallinnan ja laadunvarmistuksen toteuttamiseksi.”

Ulkoilua, jos sää sallii

Aluehallintovirasto kiinnittää Attendo Telkänhoiva Oy:n huomioita siihen, että yksikössä tulee päivittäin toteuttaa elämänlaatua rikastavaa ja toimintakykyä ylläpitävää toimintaa asiakkaiden yksilöllisten toiveiden sekä tarpeiden mukaisesti.

Viriketoiminta ja ulkoilutus ovat kuitenkin olleet kokonaan keittiövuorossa olevan henkilöstön vastuulla.

Siis heidän, jotka eivät olleet asiasta edes tienneet.

Valvontakäynnillä paljastui, että

”…yhdessäkään ryhmäkodissa ei osattu kertoa, millaista toimintaa päivän aikana järjestetään… osassa ryhmäkodeista oli viikon virikeohjelma seinällä, joita ei hoitajien mukaan toteuteta… Yhdessä kerroksessa oli lauantaille kirjoitettu, että ulkoilua jos sää sallii. Hoitajat kuitenkin kertoivat, että asiakkaat eivät ole juuri lainkaan käyneet ulkona talvella.”

Valvontaraportin mukaan yksikön hoito toteutuu osalla asiakkaista täysin vapaasti ja ilman suunnitelmallisuutta ja osa hoitajista on kieltäytynyt laatimasta hoito- ja palvelusuunnitelmaa, koska heillä ei ole ollut tarpeeksi osaamista.

Lisäksi työvuoroissa on ollut lääkeluvattomia työntekijöitä, yksikköön on sijoitettu lisää asukkaita, vaikka henkilöstömitoitus ei ole ollut riittävä tai vastuujohtajaa ei ole ollut lainkaan.

Onko raha paras konsultti?

Me suomalaiset ikäännymme vauhdikkaasti. Kymmenen vuoden kuluttua yli neljäsosa on jo yli 65-vuotiaita ja yli 85-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu kahden vuosikymmenen aikana.

Meillä on erilaisia ikäohjelmia, hienoja sanoja ja huolipuhetta vanhusväestöstä, mutta teot ovat vähäisiä.

Onkin mielenkiintoista seurata, kuinka monet eri tahot ryhtyvät vaatimaan muutoksia hoitajamitoitukseen ja henkilöstön kelpoisuusvaatimuksiin. Pahimmillaan pikakoulutetuista hoitoapulaisista tulee lähihoitajien ja sairaanhoitajien sijaisia ja valvontaa kevennetään.

Ammattieettiset ohjeet unohtuvat, kun eurosta tulee paras konsultti ohjaamaan päätöksentekijöitä.

Useat palveluyksiköt ovat jo nyt siinä tilanteessa, ettei niillä pitäisi olla edes toimilupaa.

Ikääntyneiden hoivan ja hoidon nykytilanne on kansallinen häpeä.

Jokaisen kannattaisi kerrata Suomen sosiaalipolitiikan historiaa ja muistaa, että huutolaisajasta on vain sata vuotta. Samalla kannattaisi muistaa, ketkä ovat rakentaneet meille suomalaisen hyvinvoinnin ja miten me heitä siitä kiitämme.

Blogi on julkaistu Uuden Suomen puheenvuorona 2.6.2022.

 

Julkaistu

On hienoa puhua viestinnästä

On hienoa puhua viestinnästä ja brändistä tai kertoa olevansa  sisällöntuotannon asiantuntija.

Luonteeltani olen yhä perustoimittaja, joka innostuu mielenkiintoisista aiheista. Pitkäaikaisena lehti- ja radiotoimittajana ja myöhemmin yrittäjänä olen tehnyt juttuja lähes kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Monenlaista työhistoriaa.

Muutamassa vuosikymmenessä on mukaan tarttunut runsaasti osaamista ja verkostoja. Perusasiat eivät muutu, vaikka viestintä muuttuu.

Uutinen on aina uutinen, ja sen kyllä tunnistan.

Uutiskriteerit ovat noudatelleet vanhaa kaavaa siitä, mikä on uutinen eli sen pitää olla:

merkittävä

kiinnostava

yllättävä

ajankohtainen

läheinen

Nämä perusasiat eivät kuitenkaan enää ole niitä, joita uutistyössä kunnioitetaan: raflaavat otsikot eivät löydä vastinetta sisällöllisesti köyhästä jutusta. Skuuppi eli huippu-uutinen saa lukijan klikkaamaan uutisen, vaikkei sitä oikeasti olisikaan.

Ei ainakaan uutiskriteerit täyttävää.

Ja jokainen ammattilainen muistaa vanhan sanonnan, jonka mukaan hyvän skuupin voi pilata tarkistamalla faktat – tämä unohtuu kiireessä tai tarkoituksella turhan usein.

Jokainen media toki päättää itse, ylittääkö uutinen uutiskynnyksen eli julkaistaanko se, vaikka uutiskriteerit täyttyvät.

Ja jokainen ammattilainen tuntee median tarpeet ja sen, milloin uutista tai haastattelua on järkevää tarjota julkaistavaksi.

Viime vuonna kertasin Journalistin ohjeet useita kertoja, sillä jossakin vaiheessa epäilin jo, että ne ovat muuttuneet. Ettei alalla enää ole ammatillista itsesääntelyä ja halua välittää tietoja totuudenmukaisesti.

Journalistin ohjeet ovat kuitenkin voimassa. Ne voi jokainen kerrata ja verrata, pyrkiikö tiedonvälitys puolueettomaan aiheiden käsittelyyn.

Perusohjeet tuntuvat usein unohtuvan.

Parasta on kohtaaminen

Toimittajan työssä – kuten monessa muussakin – parasta on kohtaaminen. Harvassa ammatissa pääsee kuitenkaan kyselemään uteliaasti aiheesta kuin aiheesta, vierailemaan tuntemattomien ihmisten kodeissa, luomaan luottamuksellisen kontaktin haastateltavaan ja ylläpitämään luottamuksen myös jutun julkaisemisen jälkeen.

Loppuvuodesta pääsin tuottamaan sisältöä Kylien kehittämissäätiölle Kylien aika-julkaisuun. Uuden Rovaniemen (1989-1998) vuosina kylät tulivat kyllä tutuiksi, mutta oli yllättävääkin huomata, kuinka vireitä monet kylistä ovat yhä 2020-luvulla.

Oli yllättävää perehtyä siihenkin, kuinka iso merkitys kyläyhdistyksille, kylien yrittäjille ja asukkaille on kuntaliitoksen aikoihin perustetulla Kylien kehittämissäätiöllä – Rovaniemen uusi kaupunkihan aloitti vuoden 2006 alussa ja maalaiskunta säätiö osan varoistaan.

Säätiön tarkoituksena on edistää kylien elinvoimaa sijoitustensa tuotoilla. Säätiön toiminta vähentää samalla Rovaniemen kaupungin veroeurojen ohjaamista kyläalueille, sillä säätiö rahoittaa sääntöjensä mukaisesti ei-lakisääteisiä palveluja tuotoillaan.

Pääset lukemaan Kylien aika-lehden tästä.

Juttukeikat kylille olivat antoisia: mielenkiintoisia henkilöitä, hienoja paikkoja yrittää ja asua. Elämää on muuallakin kuin Rovaniemen ydinkeskustassa.

Ja korona-aika on saanut monet toteuttamaan haaveensa muuttaa maalle lähelle luontoa tai omia sukujuuria. Hyvät laajakaistayhteydet mahdollistavat etätyön useilla kyläalueilla.

Kohtaaminen tämäkin

Hieman sattumalta kuulin, että Anu Mäkinen oli perustanut Kuvaus ja suunnittelu Mainas -yrityksen. Yritys tarjoaa valokuvausta ja graafista suunnittelua.

Anu valikoitui juttukeikoille valokuvaajaksi ja toteutti lehden upean graafisen ilmeen.

Oli upeaa huomata, kuinka kaksi toisilleen lähes vierasta ihmistä löytää yhteisen sävelen: tästä on tarkoitus tehdä julkaisu, jossa on uskoa tulevaisuuteen ja kylien mahdollisuuksiin.

Ja sitten me teimme sellaisen.

Molemmat keskityimme siihen, minkä parhaiten osaamme: Anu kuvaamiseen ja myöhemmin lehden taittoon, minä ihmisten haastattelemiseen ja kirjoittamiseen.

Lopputulos on sen verran laadukas, että Kylien aika -julkaisun voisi liittää ansioluetteloon.

Ainakin se voittaa syksyn kokousuutisoinnit kuten tämän:

Suomenmaa ja Peräpohjolan keskustaväen piirikokous.

Julkaistu

Asiakas on yrittäjän paras kaveri

Pienyrittäjien somekampanja: En jaksa enää.

Asiakas on yrittäjän paras kaveri ja yksinyrittäjän paras kaveri on ostokykyinen asiakas.

Jos vain olisi niitä asiakkaita.

Tuttavapiirissäni moni yksin- tai pienyrittäjä ja hieman isompikin on ollut koronan vuoksi todella vaikeassa tilanteessa. Se, joka ei ole koskaan toiminut yrittäjänä, ei voi ymmärtää, mitä tarkoittaa, kun kiinteät kulut ovat yhä kiinteät, mutta tulovirtaa, laskutettavaa ei ole.

Lopputulos on monille lohduton: pitkä elämäntyö tai juuri ennen koronaa aloitettu, isojakin investointeja vaatinut yritys ajautuu konkurssiin.

Liian moni on miettinyt epätoivoisia ratkaisuja.

Pienyrittäjät ovat kertoneet, että monet ovat sinnitelleet koronavuoden ilman palkkaa. Erityisesti naisyrittäjät toimivat pienellä katteella normaalioloissa, puskurirahastoja ei ole ja tilanne on toivoton.

Useat koronatilanteessa syntyneet tukimuodot ovat sellaisia, että esimerkiksi viime vuonna yrittäjiksi ryhtyneet eivät pääsääntöisesti täytä niiden kriteereitä.

Tukien kohdentaminen tietyille aloille on myös eriarvoistanut yrittäjiä.

Yritystoiminnan kehittämiseen on ollut rahoitusta haettavissa, mutta kuinka moni uneton, stressaantunut tai masentunut yksin- tai pienyrittäjä jaksaa edes miettiä kehittämistoimia.

Voimavarat menevät päivästä toiseen selviämiseen.

Väliaikainen työttömyysturva on vain väliaikainen ratkaisu.

Naisyrittäjien some-kampanja on ollut synkkä. Jos keskeisin viesti on se, että yrittäjä ei enää jaksa, rahat loppuu, pienyrittäjä loppuu, viesti pitäisi ottaa vakavasti.

Erityisesti pienet erikoisliikkeet, pienet kivijalkaliikkeet ovat ongelmissa. Kaikkea ei voi siirtää verkkokauppaan.

Kolmas tukikierros voi tuoda joillekin helpotusta.

Uudet työpaikat syntyvät pk-yrityksiin

Suomessa on lähes kolmesataatuhatta yritystä, joista yli 90 prosenttia on alle 10 henkilön mikroyrityksiä. Erikokoisissa yrityksissä on 1,5 miljoonaa työpaikkaa.

Taloustutkimuksen jo hieman vanhan Pk-yritysbarometrin mukaan vuosina 2001–2017 alle 500 työntekijän yrityksiin syntyi 145 000 työpaikkaa.

Yli 500 työntekijän yrityksistä taas väheni 40 000 työpaikkaa.

Tämä kertoo sen olennaisen tiedon: uudet työpaikat syntyvät pk-yrityksiin.

Pk-yritykset ovat tulevaisuudessakin Suomen hyvinvoinnin perusta. Siksi yrittäjien hätähuuto olisi otettava todesta.

Työantajamaksujen korotukset!!!

Pääministeri Sanna Marin on väläytellyt hallituksen puoliväliriihessä veronkorotuksia, joissa tavoitteena on kerätä lisää rahaa valtion kassaan työantajamaksuja nostamalla.

Tällä menolla pk-yrityksten toimintaedellytykset murenevat entisestään.

Maksujen korotuksilla ajetaan yhä useampi pienyrittäjä harkitsemaan toiminnan lopettamista.

Sillä taas on työpaikkojen määrään huomattavasti suurempi vaikutus kuin paperitehtaiden alasajolla.

Sen jälkeen on turha kysellä, kuka palvelisi asiakkaita.

Joskus tuntuu, että yksin- tai pienyrittäjyys alkaa Suomessa olla uhanalaista.

Yrittäjillä on rankkaa.

Julkaistu

Langat käsissä – tilaa itsellesi tai lahjaksi

Langat käsissä on kunnianosoitus Rovaniemen vahvoille naisille, jotka lähes sata vuotta sitten uskalsivat perustaa oman käsityökoulun. Se on erityinen kunnianosoitus Hilda Lukkariselle, joka saapui Savosta vuonna 1924 koulun johtajattareksi ja teki mittavan elämäntyön kauppalassa.

Muistelukset, puutteelliset asiakirjat ja lehtikirjoitukset piirtävät kuvaa Hildasta, joka todellakin on pitänyt langat käsissään.

Hilda oli kovin edistyksellinen.

Kun Armi ja Gil tulivat Rovaniemen asemalle,

nuorempi opettaja lähti meille oppaaksi ja

kävelimme asemalle katsomaan kuuluisuuksia.

Hilda on ollut tärkeä minulle.

Tässä kirjassa on vain pieni osa niistä haastatteluista ja kohtaamisista, jotka jollakin tavalla liittyivät aineiston keräämiseen. Olen kiitollinen jokaiselle, joka antoi aikaansa, kertoi tarinaansa, lahjoitti valokuvia, todistuksia ja muuta aineistoa toimitustyöhön.

Monet haastatelluista eivät ehtineet nähdä kirjan valmistumista.

Kirjan lukujen otsikoinnit ovat Sofia Kallioniemen, Hildan hyvän ystävän ja kouluyhdistyksen tomeran toimijan. Hän esitti koulun vihkiäisjuhlassa vuonna 1949 koulun historiikin kalevalaisena runotervehdyksenä.

Leea Wasenius on ammattilaisena vastannut kirjan kauniista ulkoasusta.

Valokuvaaja Eeva-Maija Pietilä on kuvannut ikääntyneet oppilaat, kulkenut rinnalla koko aineiston keräämisen ajan, kommentoinut ja miettinyt, miten Hilda olisi asioihin suhtautunut.

 

Käsityökoulun oppilaita luokkakuvassa keväällä 1957.

Neiti Lukkarinen saapui Savosta Rovaniemelle tammikuussa 1924 ja kysyi rautatieasemalta tietä käsityökoululle, jonka johtajattareksi hänet oli valittu. Vastaantulijat eivät osanneet neuvoa, sillä kukaan ei ollut kuullutkaan käsityökoulusta.

Lopulta hänet ohjattiin Kutilan pirttiin, jossa nuorta johtajatarta odottivat alkeelliset olosuhteet: pöytä ja penkit.

Langat käsissä kertoo Hilda Lukkarisen elämäntyöstä Rovaniemen käsityökoulun ensimmäisenä johtajana. Se kertoo Hildan ja Rovaniemen vahvojen naisten pyrkimyksistä lisätä maaseudun naisten osaamista ja mahdollisuuksia lisäansioihin.

”Kulunut vuosi oli kohtalokas vuosi koulun toiminnassa. Tuntuu sille kuin 20 vuoden työ olisi mennyt hukkaan, sillä saksalaisten aiheuttamat sotatoimet hävittivät ja tuhosivat kaiken koulun omaisuuden. Ei jäänyt pienintäkään työvälinettä edes. Jatkaakseen toimintaansa on koulun lähdettävä alusta, kuten 20 vuotta takaperin. Se on hankalaa, kun nykyisin ei ole saatavissa mitään eikä ainakaan kunnollista, vaan kaikki korviketta.

Kumminkin vahvassa uskossa luottaen parempaan tulevaisuuteen on koulun toimintaa yritettävä jatkaa, sillä tänä aikana jos joskaan ennen on kotiteollisuustyöllä merkitystä, kun pitää kotoisilla raaka-aineilla ja valmisteilla tulla melkein yksin-omaan toimeen.

Härmässä joulukuun 31 p:nä 1944

Kirja avaa näkökulmia myös siihen, miltä tuntui siirtää vähäinen omaisuus omaan hirsikouluun Lähteentielle vuonna 1949.

Hilda Lukkarisen lähes neljän vuosikymmenen työrupeama on jättänyt pysyvän jäljen maaseudun ja kauppalan tyttöjen elämään sekä pohjoisen käsityöperinteeseen.

Tilaa kirja tästä.

**

Maarit Simoska on työskennellyt kaksi vuosikymmentä Pohjolan Sanomissa, Uusi Rovaniemi -kaupunkilehdessä ja Ylen Lapin radiossa sekä vuodesta 2009 alkaen vapaana toimittajana.

Hän harrastaa kotiseutuhistoriaa sekä tuottaa omalla YouTube-kanavallaan (Simoskat) pitkiä haastatteluja kiinnostavista henkilöistä ja lähihistorian tapahtumista.

Sukan kantapää häneltä jää yhä kutomatta.

Langat käsissä kertoo Rovaniemen käsityökoulun alkuvuosikymmenistä.

Julkaistu

Vihdoinkin painossa – pian varattavissa!

Langat käsissä kertoo Rovaniemen käsityökoulun alkuvuosikymmenistä.

Vihdoinkin kirjani Langat käsissä – Hilda Lukkarinen Rovaniemen käsityökoulun johtajattarena 1924-1961 on painossa.

Tätä olen odottanut pitkään. Esipuheessa olen kertonut, miksi minun oli kirjoitettava tämä kirja.

Hilda Lukkarinen on kulkenut ajatuksissani reilun kymmenen vuoden ajan. Loimilangat tähän kirjaan solmittiin jo vuonna 2009, kun aloitin Lähteentien Pirtillä yrittäjänä, mutta vielä silloin en tiennyt, kuinka vahvoilla väreillä ja kirjavilla kuteilla tämä matto lopulta kudottaisiin.

Tästä voit tutustua yrittäjyyteni alkuvaiheisiin Pirtillä.

Pirtillä vierailevat naiset alkoivat muistella Hildaa ja Hildan koulua. Tiesin, että hirsitalo oli rakennettu naisten käsityökouluksi vuonna 1949, mutta Hildasta tiesin vain etunimen.

Muistelukset olivat niin vaikuttavia, että Hilda alkoi kiinnostaa.

Käsityökoulu ei ollut vain koulu

Niinpä kutsuin vanhoja oppilaita ensimmäisen kerran tarinoimaan kouluajoista maaliskuussa 2012. Osallistujia saapui eri puolilta Lappia useita kymmeniä, ja heistä vanhimmat olivat käyneet koulun 1930-luvulla.

Naiset toivat mukanaan valokuvia ja todistuksia, mutta he esittelivät erityisen ylpeinä ja hellyydellä myös koulussa tekemiään käsitöitä. Osa verhoista, pöytäliinoista, pyyheliinoista tai lastenvaatteista oli ollut liinavaatekaapeissa vuosikymmeniä.

Niitä oli ehkä käytetty lapsen kastejuhlassa tai läheisen syntymäpäivillä, mutta Hildan ohjauksessa valmistuneet työt olivat enemmän kuin käsitöitä tai suorituksia.

Niihin kankaisiin oli kudottu aikuistumassa olevien nuorten unelmat, joita kuvaa 1950-oppilaan Pirkon muistokirjan sanat:

Kerran kukkii kesässä tuomi, kerran on ihminen elämässä nuori.

Vahvoja naisia on tarvittu

Naisten tarinoidessa ymmärsin Hilda Lukkarisen arvon maakunnan naisten kouluttajana ja käsityöperinteen vaalijana. Ymmärsin myös, kuinka paljon vahvoja naisia oli tarvittu satakunta vuotta sitten, että Rovaniemelle oli saatu perustettua käsityökoulu maaseudun naisille.

Siksi minun piti kirjoittaa tämä kirja, ja nyt se on vihdoinkin painossa.

Työ ei ole ollut helppoa, sillä Lapin sota on tuhonnut merkittävän osan vanhoista asiakirjoista, lehtiarkistoista ja valokuvista. Olen kutonut hajanaisista lehtileikkeistä vahvan raidan, joka kertoo minkälainen toimintaympäristö Rovaniemi oli Hildan vuosikymmeninä. Arkistosta löytyneistä lehtileikkeistä on puuttunut milloin vuosiluku ja päivämäärä, milloin lehden nimi, mutta valtaosan olen todennäköisesti osannut sijoittaa ajallisesti oikein.

Kansallisarkiston toimintakertomukset ja oppilasluettelot ovat myös vahvasti mukana, vaikka Hildan käsiala on paikoitellen hyvin vaikealukuista ja esimerkiksi sama sukunimi on kirjoitettu vaihtelevasti. Jos oppilasluetteloa ei ole ollut, olen pyrkinyt etsimään puuttuvat oppilaiden nimet lehtitiedoista.

Kymmenen yrittäjävuoden aikana kutsuin vanhoja oppilaita useita kertoja muistelemaan. Rajasin lopulta aineiston vuosiin 1924-1961, vaikka materiaalia olisi ollut vielä koulun seuraavan johtajan Annikki Tenkaman vuosistakin.

Varsinaiseen kirjoitustyöhön ryhdyin koronakeväänä.

Ja vasta Pirtin jälkeen ehdin syventyä materiaaliini.

Käsityökoulun oppilaat muistelevat Lähteentien Pirtillä.

Kiitollinen kaikille teille

Tässä kirjassa on vain pieni osa niistä haastatteluista ja kohtaamisista, jotka jollakin tavalla liittyivät aineiston keräämiseen. Olen kiitollinen jokaiselle, joka antoi aikaansa, kertoi tarinaansa, lahjoitti valokuvia, todistuksia ja muuta aineistoa toimitustyöhön. Monet haastatelluista eivät ehtineet nähdä kirjan valmistumista.

Kirjan lukujen otsikoinnit ovat Sofia Kallioniemen, Hildan hyvän ystävän ja kouluyhdistyksen tomeran toimijan. Hän esitti koulun vihkiäisjuhlassa koulun historiikin kalevalaisena runotervehdyksenä.

Leea Wasenius on ammattilaisena vastannut kirjan kauniista ulkoasusta.

Ystäväni Eeva-Maija Pietilä on kuvannut ikääntyneet oppilaat, kulkenut rinnalla koko aineiston keräämisen ajan, kommentoinut ja miettinyt, miten Hilda olisi asioihin suhtautunut.

Hilda, joka sota-aikana kutoi pimennetyssä junavaunussa sukkia tuliaisiksi Savon sukulaislapsille tai Hilda, joka kasvatti pellavaa ja hamppua Suonenjoella oppilaidensa raaka-aineeksi Rovaniemelle.

Kutoi sokeana viimeiset mattonsa

Hilda on muuttunut läheiseksi näiden vuosien aikana. Kun Savon sukulaiset kertoivat, että diabetes vei Hildalta näön ja silti hän kutoi sokeana mattoja, se tuntui niin hildamaiselta.

Viimeisten mattojen kuteet ovat varmaankin olleet vahvoja värejä kuten Hildan elämä muutenkin.

Solmin loppusolmut 28.8.2020

71 vuotta Hildan koulun vihkiäisjuhlan jälkeen

Julkaistu

Uosukaisen onnistunut myyntipuhe

Lahonneet tikapuut. Luonto koristellut jäkälällä.

Innostuin itsekin, kun valtioneuvos Riitta Uosukainen kertoi avoimesti, minkälaista on elää muistisairaan puolison rinnalla.

Ajattelin, että on upeaa, kun julkisuuden henkilö antaa tärkeälle asialle kasvot ja kertoo, miten Alzheimer-diagnoosi muuttaa pariskunnan elämää.

Kirjan myyntipuhe on onnistunut loistavasti, sillä sujuvasanainen esiintyjä, valtioneuvos Riitta Uosukainen kiinnostaa yhä ja ylittää uutiskynnyksen. Hän on osannut valloittavalla tavalla ottaa tilan itselleen ja niin hän tekee tässäkin.

Muistisairaus ja Uosukaiset ovat olleet esillä useissa valtakunnan medioissa.

Ylen haastattelu 14.10.2020.

Ostin kirjan Yhdessä – Intohimosta hoivasuhteeseen (Tammi 2020) suurin odotuksin, sillä muistiasiat kiinnostavat monestakin syystä. Työskentelen tällä hetkellä Lapin Muistiyhdistyksen asiantuntijana ja läheiselläni on Alzheimer.

Muistiasia on kaikkien asia.

Oletin, että kirja avaa uusia näkökulmia asiaan ja siitä olisi hyödynnettävää erilaisissa koulutuksissa ja ehkä keskusteluaiheena muistiryhmissä.

Riitta Uosukainen. Yhdessä-kirjan kansikuva.

Ennakkomarkkinointi lupasi paljon. Kirjan takasivun tekstin mukaan:

Kun ilo ja intohimo vaihtuvat huoliin ja hoivaan, on parisuhde uuden edessä. Riitta Uosukainen kertoo elämästään muistisairaan puolison rinnalla ja tarjoaa vertaistukea muistisairaiden läheisille.

Muistiasiaa ja omaishoitajuutta oli kuitenkin mukana yllättävän vähän. Kirja kertoo Riitta Uosukaisen elämänkulusta kuten

  • lapsuudesta
  • tyttöiästä
  • nuoruudesta
  • aikuisuudesta

Esimakua kirjasta.

Kirja on pääosin (sivut 53-185) rakennettu Riitta Uosukaisen vanhojen juhlapuheiden ja kirjoitusten varaan (esimerkiksi Haikon Kartano 50 vuotta, Suomen Syöpäyhdistys 80 vuotta), mitkä sinänsä kestävät yhä kertaamisen. Rovaniemen näkökulmasta on mieluisaa, että Aktikumin 20-vuotisjuhlan puhe 2.12.2012 on kirjassa mukana, mutta muuten lukukokemus oli pettymys.

Pihvi unohtui

Kirja kertoo Suomen eduskunnan ensimmäisen naispuhemiehen aikaansaamisista, tapaamisista ja parlamentarismin puolustamisesta. Se kertoo vaikuttamisesta vallan eri tasoilla. Se kertoo pariskunnan yhteisistä arvoista kodista, uskonnosta ja isänmaasta, mutta pihvi puuttuu: muistisairaus ja omaishoitajuus ovat lähinnä kirjan markkinointipuhetta ja markkinoinnissa Riitta Uosukainen on onnistunut kympin arvoisesti.

Onnistunut myyntipuhe Iltalehdessä.

Kirjassa on toki sananen Alzheimer-perheen arjestakin. Sitä lukiessa mietin, kuinka moni muistipulmainen tai muistiperhe on samassa tilanteessa, kun sairaudesta tulee perheenjäsen.

Neurologinen sairaus yhdistää, mutta järjestyvätkö yhteiskunnan palvelut kaikille silloin, kun niille on tarvetta?

Jokainen tietää vastauksen: suomalainen yhteiskunta on periaatteessa tasa-arvoinen, mutta ehkä palveluja saa nopeammin valtioneuvos-everstiluutnantti (evp.) pariskunta kuin pienipalkkainen lähihoitaja.

Ja sen pienipalkkaisen lähihoitajan tarina muistisairaudesta tai muistisairaan omaishoitajuudesta ei ole niin kiinnostava kuin valtioneuvoksen tarina.

Tosin Yhdessä -kirja lipsahtaa kohtuullisen hyvin aiheen ulkopuolelle.

Julkaistu

Luottoluokitus kohenee

Syysheinät tuulessa.

Siinä vaiheessa, kun kaikki yrittäminen törmää koronan vuoksi lähes seinään, sähköpostiin tupsahtaa onnittelut luottoluokituksen kohenemisesta.

Se tuntuu yhä tyhjänpäiväiseltä kuin kellastuneiden heinien huojunta lokakuisessa tuulessa.

Tunnustuksen voi liittää nettisivuille ja Luotettava kumppani -raporttehin, mutta ei ilmaiseksi, vaan vähintäänkin 195 e/vuosi + alv.

Jos olisin kahvilayrittäjä, minun pitäisi myydä useita nisukahveja, että saisin lunastettua tunnustuksen.

Sen voi laittaa kehyksiin ja naulata seinälle tai sijoittaa vitriiniin kaikkien ihailtavaksi.

Kehystetty luottoluokitus ei muutu kassavirraksi, liikevoitoksi tai markkinointivaltiksi. Sillä ei makseta palkkoja, ruokita jälkikasvua tai lyhennetä lainoja.

Periaatteessa luottoluokitus kertoo, että edellisvuoden yrityksen talousluvut ovat kunnossa ja saisin lainaa kelvollisin ehdoin.

Ja kyllähän ne ovatkin, sillä luovuin pääosasta yritystoimintaani ja päätin keskittyä vain viestintään.

Kiinteät kulut ovat nyt pienet ja osaaminen omien ja alihankkijoiden korvien välissä olevaa pääomaa.

Tähän työhön tarvitaan vain toimiva kännykkäkamera, läppäri ja nauhuri sekä suurempiin projekteihin kuvaaja, joka osaa editoida paremmin ja nopeammin kuin minä. Ja kykyä kuunnella, olla läsnä ja antaa tarinalle sanat.

Ja sitten tulee korona ja lähes kaikki sovitut keikat katoavat.

Pakko opetella uutta

On ollut pakko opetella uutta. Perehtyä sosiaalisen median työkaluihin, hakukoneoptimointiin ja herra Googlen ajatusmaailmaan, opiskella erilaisissa webinaareissa asioita, jotka muutamia vuosia sitten tuntuivat turhan monimutkaisilta.

Ja huomata, että tässä iässä ei olekaan liian vanha oppimaan uutta, innostumaan, kokeilemaan ja saamaan pahuksen hyviä tuloksia aikaan.

Sitten päätin yrittäjien pyynnöstä ryhtyä palveluseteliyrittäjäksi.

Liityin samaan Vaana -järjestelmään, johon kuuluin jo Lähteentien Pirtin ja päivätoiminnan tuottamisen aikana.

Yrittäjän tarina ja Lähteentien Pirtti

Nyt tosin hieman eri tulokulmasta eli myynnin ja markkinoinnin osaajana.

Setelihaku oli syyskuussa.

Rovaniemen kaupunki reagoi kiitettävän nopeasti koronatilanteeseen nopeuttamalla yrityspalvelusetelijärjestelmän toteuttamista.

Nyt on hienoa huomata olevansa asiantuntijapalveluiden tuottaja. Siis yrittäjä, jolta toinen yrittäjä voi hankkia myynnin ja markkinoinnin osaamista kuten brändäystä, sisällöntuotantoa, julkaisusuunnitelmia.

Ehkä parasta tässä on se, että tässä iässä oikeasti hallitsee huikean määrän asioita ja se riittää jo pitkälle. Silti asiantuntija sanana tuntuu erityiseltä, sillä tähän on ollut pitkä ja vaativa matka.

Tänä vuonna yritykseni liikevaihto jää vaatimattomaksi, sillä oikean suunnan hakeminen on ollut hidasta, mutta pohja tuleville vuosille on luotu. Yhteistyökumppanit ja luottohenkilöt ovat löytyneet läheltä ja me täydennämme toistemme osaamista luovalla ja kannustavalla tavalla.

Ehkä 50+ iässä osaa jo ajatella myös niin, että vähemmän on enemmän ja ne 16-tuntiset työpäivät on jo tehty.

En muuten tilannut sitä luottoluokitusdiplomia. Kelpaan ja osaan ilman sitä.

 

Simoska. Syksy.

Julkaistu

Laita firman piikkiin!

Laita firman piikkiin, tuttavani tokaisi, kun emmin, ostanko uutta puhelinta vain en. Nuo pari harmitonta sanaa kertovat, ettei tuttavani ymmärrä, mistä yksinyrittäjän toimeentulo tulee.

Aika harva ymmärtää. Olipa hän sitten päättäjä tai vaikka akateemisesti koulutettu valtion tai kunnan viranhaltija.

Laita firman piikkiin!

Meitä yksinyrittäjiä on tällä hetkellä noin 187.000. Lähes puolet  ansaitsee kuukaudessa alle 2 000 euroa, kun tilastokeskuksen mukaan palkansaajan kokonaisansion keskiarvo oli tuoreimmassa selvityksessä 3 395 euroa kuukaudessa.

Yksinyrittäjyys on yleistynyt 2000-luvulla, sillä moni haaveilee työllistävänsä itsensä ja voivansa itse päättää, mitä tekee. Osa haaveilee jopa paremmasta palkkatasosta kuin palkansaajana, vaurauden tuomasta vapaudesta ja hyvinvoinnista, helpommasta elämästä, joskus jopa juhlista ja kuohujuomista, tavoitteiden saavuttamisesta.

 

Laita firman piikkiin!

Käytännössä yhtälö ei mene aivan noin. Jos peruspalkansaaja työskentelee alle 40 viikkotuntia, neljännes yrittäjistä tekee keskimäärin yli 50 tuntia viikossa. Se tarkoittaa siis sitä, että esimerkiksi sesonkiaikoina palvelualan yrittäjällä viikkotunteja voi kertyä helposti 80-100.

Vapaus muuttuu velvollisuudeksi ja pakonomaiseksi puurtamiseksi, jossa unelmat karisevat.

Lue tästä minun tarinani yrittäjyyden alkuvuosista.

Oma valinta, sanoo joku.

Ei se ole. Ei enää siinä vaiheessa, kun yritys on jo perustettu.

Yrittäjän velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan ovat melkoiset, mutta niitä ei ajattele silloin, kun on palava into aloittaa. Sinä maksat itse kaikki kiinteät kulut eli esimerkiksi toimitilan vuokran, veden, sähkön, vakuutukset, tarvikkeet, vähintään minimieläkkeen ja muut palkolliset sivukulut ja lisäksi muun muassa tietotekniikan välineet ja yhteydet, kirjanpidon, laskutuksen ja markkinoinnin.

Minäkin nipistän YEL-maksusta, mutta sen suuruus vaikuttaa puolestaan moniin etuuksiin kuten sairaspäivärahaan. Ja siksi harva yrittäjä sairastaa, sillä se on tulotonta tai lähes tulotonta aikaa.

Palkansaajalle joku muu hoitaa tämän kaiken, ja se joku muu on työnantaja, valtio, kunta tai pieni tai keskisuuri yrittäjä. Vuosilomapäiviä ja ylityötunteja kertyy. Kuinka moni palkansaaja miettii, kuka hänen palkkansa sivukuluineen oikeasti maksaa? Ja kuinka moni miettii, onko oma tehokkuus ja tuottavuus sitä luokkaa, että työnantaja saa vastineeksi palkan sivukuluineen?

Epäilen.

Oman palkkansa yrittäjä maksaa sitten, kun kaikki velvollisuudet on hoidettu. Usein palkka jää vaatimattomaksi.

Pienyrittäjistä puolet pyristelee päivästä toiseen alimmassa tuloluokassa. Siihen samaan tuloluokkaan kuuluvat myös opiskelijat, työttömät ja monet eläkeläiset. Joka viides yksinäisyrittäjä jää tuloissa köyhyysrajalle tai sen alapuolelle.

Lomapäiviä tai äitiys- ja vanhempainvapaita ei aina pidetä, sillä kaikilla ei ole niihin yksinkertaisesti varaa. Kun lomailet tai olet vapailla, laskutettavia tunteja ei tule, mutta velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan on hoidettava. Ja siitä siivusta katetaan pääosa myös julkisten toimialojen palkoista.

Julkiset menot ovat kasvaneet voimakkaasti, ja kasvu on rahoitettu verottamalla ja lainanotolla. Ja jostakin syystä yrittäjän veroprosentti on ollut huomattavasti korkeampi kuin palkansaajan.

Onhan se hullunkurista, että tietyissä tilanteissa tulonsiirroilla eli erilaisilla tukimuodoilla monilla tulotaso on korkeampi kuin useilla yksin- tai pienyrittäjillä.

Tätä sanotaan yrittäjyyteen kannustavaksi politiikaksi tai yrittäjän riskiksi.

Meidän yksinyrittäjien ja pienyrittäjien merkitys yhteiskunnan toiminnalle on ratkaiseva, sillä uudet työpaikat ovat jo pitkään syntyneet juuri näissä yritysmuodoissa, eivät suurteollisuudessa.

Suomen Yrittäjien jäsenistä lähes 60 prosenttia on yksinyrittäjiä. Me alamme olla myös kohtuullisen hyvin koulutettuja eli meillä on joko ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinto.

Korona-aika on ollut katastrofi meille monille. Työt ovat joko loppuneet tai vähentyneet rajusti. Kun talous on ollut tiukilla jo ennen koronaa, yrittäjyys ei ole kestänyt uutta tilannetta.

On ollut pakko miettiä koko yrittämisen perusta uusiksi.

Lue lisää: Uusiksi meni minullakin.

Yrittäjällä on oikeus unelmoida.

Suomi tarvitsee yrittäjiä. Sitä ei tosin huomaa kaikesta julkisesta keskustelusta, jossa koronatukia vaatineet ja saaneetkin yritykset on leimattu milloin miksikin yhteiskunnan eläteiksi ja huijareiksi. Toki isoon joukkoon mahtuu monenlaista toimijaa ja myös niitä, jotka ovat osin harmaalla alueella.

Suomalaisen yhteiskunnan ongelmina ovat työmarkkinoiden jäykkyys, vahva vastakkainasettelu ja olematon käsitys siitä, mistä kansankunnan vauraus syntyy. Eduskunnalla on vielä paljon ratkaistavana, ja yrittäjyyden ongelmien vastaukseksi ei riitä Euroopan Unionin tukipaketti.

Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki yksinyrittäjät päättäisivät, että tämä oli nyt tässä, ryhtyisivät työttömiksi työnhakijoiksi tai hakeutuisivat julkisille toimialoille?

Yhteiskunnan yhteinen kassa ei sitä kestäisi, sillä rahaa työttömyysturvaan ja palkanmaksuun ei olisi.

Suomen Yrittäjien pääekonomistilla on hyviä näkökulmia.

Onneksi meillä on kuitenkin vielä yrittäjyyttä. Onneksi paikalliset yrittäjäjärjestöt jaksavat pitää ääntä, olla tukena ja muistuttaa, että vielä täällä ollaan elossa ja vielä täältä noustaan.

Minullakin on halua auttaa erityisesti paikallisia yksin- ja pienyrittäjiä omalla osaamisellani.

Jos tarvitset apua sisällöntuottamiseen ja markkinointiin, ota yhteyttä.

Ja ehkä jonakin päivänä tietoisuus yksin- ja pienyrittäjyydestä on Suomessa sen verran vahvaa, että kukaan ei sano pienituloiselle yksinyrittäjälle: laita firman piikkiin, sillä se firman piikki on yrittäjä itse ja ylimääräiset hankinnat katetaan yrittäjän omasta palkasta.