20.5.2022
Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.
Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien kesämökille eivät olleet suotuisat.
Vanha asemapiirustus kertoi, että jo appiukko oli 1980-luvulla suunnitellut useampia rakennuksia tontille, mutta veneellä järven yli kulkeminen oli hillinnyt innostusta. Toisinaan hän oli kulkenut Ranualle linja-autolla mukanaan perämoottori, bensatankki ja airot ja todennut matkan turhan vaivalloiseksi ja paikan syrjäiseksi.
Ja sinne seuraavat sukupolvet minutkin halusivat: lähes erämaan rauhaan.
Mökkiprojekti Simojärvellä oli siis aluksi miesteni ja ehkä myös tyttäreni perheen toive. Jossakin vaiheessa aloin itsekin pohdiskella, ettei ajatus uudesta mökistä ehkä sittenkään ollut aivan mahdoton ja lupasin harkita asiaa.
Joskus miehille ei kannattaisi näyttää vihreää valoa liian aikaisin, sillä suunnitelmia ja piirustuksia alkoi ilmaantua tiuhaan tahtiin ja aina hieman erilaisia: isoja ja pieniä mökkejä, parvella ja ilman.
Minulla oli ehtoja:
- sinne ei vedetä vesijohtoa
- sinne ei vedetä sähköjohtoa
- sinne tulee aurinkopaneelit
- miehet eivät sisusta ulkohuussia
Ilman muuta, miehet totesivat ja heidän mökkikuumeensa nousi useilla asteilla.
Taloudellisina he olivat ryhtyneet suunnittelemaan viime syksynä uutta mökkiä lähes vanhan pistotien päätekohtaan. Sehän ei minulle sopinut, sillä tontin komein kohta oli niemen kärjessä.
Jos rakennamme, rakennamme parhaimmalle paikalle. Kokonaisbudjetissa muutamalla tuhannella eurolla tien rakentamisessa ei ole suurta merkitystä.
Se oli aika reippaasti sanottu, mutta minut kutsuttiin pian paikan päälle, sillä miehet olivat hieman hahmotelleet, miten aamu- ja ilta-aurinko paistaisivat eri ikkunoihin.
Muut tarinat mökkiprojektista ovat tässä:
