Ja hieman vauhdikkaampi jakso

Nyt on pakko julkaista hieman vauhdikkaampi jakso, sillä tämä korona-aika vie tunnelmat aika synkiksi.

Arja Havakan haastattelu on tehty 13.3. Muutamia tunteja myöhemmin tuli ohjeistus, että julkiset kokoontumiset eivät ole kovin suotavia. Arja ehti tanssituttaa Eläkeliiton päivätansseissa eläkeläisiä ilmeisesti viimeisen kerran tälle keväälle ja ehkä kesällekin.

Poikkeuslait astuivat voimaan seuraavalla viikolla.

Arja on tehnyt huikean uran suomalaisten tanssittajana. Lokki-valssi teki hänestä supersuositun 1990-luvulla. Kaikkihan me tämän muistamme:

On hiljainen aaltojen keinunta tää, se laivaamme kauaksi vie, kun aurinko taivaalla niin lämmittää, on sininen laivamme tie.

Linnun näen taivaalla liitelevän, linnun näin valkoisen kiitelevän, lokkiin katse kaipaava siirtyy, linnun uljahan lentoon min taivaalla nään.

On myrsky ja aallokko nyt myllertäin, taas laivaamme keinuttelee, ja taivaalla kauaksi aavalle päin, se pilviä kuljettelee.

Linnun näen lentävän myrskyä päin, linnun jonka tyynellä liitävän näin, lokkiin katse kahlitun kulkee, laivan kannella silloin myös kaipaamaan jää.

Kun illalla aurinko laskeutuu, se ruskonsa pilvihin luo, kun hämärään hukkuupi rannalta puu, niin mereltä kuuluvi tuo:

Linnun ääni kaukainen kutsuva niin, linnun ääni maahan ja taivaisihin, kanssaan sieluin valvoo ja lentää, lokin tuskan ja kaipuun se tuntea saa.