fbpx

Hyvä hallinto on perusoikeus

Hyvä hallinto on meidän kaikkien perusoikeus, mutta siihen on vielä matkaa.

Kuulen lähes päivittäin erityisesti muilta mummuikäisiltä kertomuksia uskomattoman huonoista viranomaiskokemuksista ja hallinnon toimimattomuudesta: määräaikoja ei noudateta, neuvontaa ei anneta tai neuvotaan väärin, palvelupäätöksiä ei tehdä tai jos tehdään, niitä ei perustella.

Se turhauttaa meitä hallintoalamaisia eli asukkaita, palvelunkäyttäjiä ja veronmaksajia.

Ilman meitä asukkaita ei tarvittaisi hallintoakaan, joka rahoitetaan meidän kaikkien veroeuroilla eli me maksamme kustannukset myös huonosta hallinnosta.

Mikä tässä yhtälössä voi olla niin vaikeaa, että jo vuonna 2003 voimaan tullutta hallintolakia ei viranomaistoiminnassa aina ymmärretä?

Kuitenkin olettaisin, että lähes kahdessa vuosikymmenessä sen perusajatukset olisi jo sisäistetty jokaisessa kunnassa, kaupungissa ja valtion virastossa.

Valitettavasti näin ei ole.

Hyvä hallinto ei ole mielivaltaa

Yleinen hallintomenettelylaki säädettiin 1980-luvulla, ja sen tarkoituksena oli koota hajanaiset hallintomenettelyn osa-alueet samaan lakiin. Teuvo Pohjolainen ja Teuvo Metsäpelto painottivat meille Lapin korkeakoulun julkisoikeuden opiskelijoille, että hallinto ei voi olla mielivaltaista.

Lain tavoitteena oli turvata kansalaisen asema ja oikeussuoja hallintomenettelyssä.

Hallintomenettelylaki korvattiin hieman selkeämmällä hallintolailla pari vuosikymmentä myöhemmin. Silloin toki arveltiin, että asennemuutos voi vaatii useilta viranomaisilta aikaa, sillä he kaikki eivät olleet oppineet palvelemaan kansalaisia vielä 1980-2000-luvuilla.

Asenne oli  peritty todennäköisesti jo tsaarin ajalta: parhaimmat vallanpitäjien hännystelijät etenivät virkaurallaan ja kansa oli roskajoukkoa.

Hyvä hallinto on huolellisuutta

Jo mummukin sen ymmärtää, että hyvässä hallinnossa viranomaiset kohtelevat kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti ja ovat puolueettomia. Jo hallintomenettelylaissa opeteltiin, mitä tarkoittaa viranhaltijan esteellisyys eli puolueellisuus ja milloin viranhaltija ei saa olla itse osallisena hallintomenettelyssä.

Hallintolaki tarkoittaa yksinkertaistaen myös sitä, että viranomaisen on tehtävä työnsä huolellisesti ja oikein ja työhön ei saa kulua liikaa aikaa.

Eli hallinnon pitäisi olla asianmukaista ja tehokasta.

Hallinnon periaatteissa korostuvat palvelu ja neuvonta eli jokaisen viranhaltijan pitäisi ajatella asiaa niin, että hän on veronmaksajien palvelija, jonka tarkoituksena on auttaa asiakasta ratkaisemaan tämän mahdollinen ongelma.

Hyvän hallinnon periaatteet.

Kuntaliiton sivuilta voi jokainen käydä kertaamassa hallinnon oikeusperiaatteet, jotka ovat:

  • yhdenvertaisuusperiaate, joka velvoittaa tasapuoliseen kohteluun, johdonmukaisuuteen ja syrjimättömyyteen
  • tarkoitussidonnaisuuden periaate, jonka mukaan viranomaisella ei saa olla toiminnassaan vääriä vaikuttimia eikä harkintavaltaa saa käyttää väärin
  • objektiviteettiperiaate, joka edellyttää viranomaisilta asiallista ja puolueetonta toimintaa
  • suhteellisuusperiaate, joka velvoittaa esimerkiksi terveysvalvonnassa mitoittamaan keinot niin, ettei kenenkään oikeuksia tai etuja rajoiteta enempää kuin haitan tai vaaran poistaminen edellyttää
  • luottamuksensuojaperiaate, joka on ennen muuta yksilön suojaa julkista valtaa vastaan ja antaa yksityiselle oikeuden luottaa viranomaisen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen.

Nämä olisi suotavaa hallita myös kunnallisessa päätöksenteossa.

Saavatko mummut palveluja?

Kyllä ja ei. Liian monet meistä saavat kielteisen päätöksen jostakin etuudesta puhelimitse, päätöstä ei perustella, jolloin emme tiedä, mitkä seikat ovat johtaneet ratkaisun tekemiseen.

Kun päätöstä ei anneta kirjallisena tai perustelut puuttuvat, siihen on vaikea hakea muutosta.

Ja tämä lienee huonon hallinnon tavoitteenakin: kun kukaan ei kyseenalaista päätöstä, perustelematonkin päätös jää voimaan ja huonosta menettelystä tulee vallitseva tapa.

Muun muassa sosiaalihuoltolaki ja vanhuspalvelulaki takaavat periaatteessa meille mummoille oikeuden moniin palveluihin, mutta vain periaatteessa.

Otetaanpas esimerkki: laissa on säädetty kolmen kuukauden enimmäismääräaika palvelun järjestämiseen siitä hetkestä alkaen, kun asia on laitettu vireille. Lain mukaan palvelut tulee järjestää ilman aiheetonta viivytystä eli tarvittaessa nopeammin kuin kolmessa kuukaudessa.

Käytännössä viranomaiset saattavat kuitenkin keksiä syitä, miksi asiaa ei laiteta vireille.

Tästäkin olen kuullut ikäviä tarinoita.

Jos joku meistä mummuista on sairaalassa, asiaa ei laiteta vireille ennen kuin olemme jälleen kotona tai asiakirjoihin kirjataan, että kokeilemme asua kotona tuetusti ja asia laitetaan vireille vasta sen jälkeen.

Viranomaisten konsteilla siirretään päätöksentekoa, ettei meille tarvitse myöntää palvelua, johon olisimme olleet oikeutettuja jo ajat sitten.

Tämä kaikki on huonoa hallintoa, jossa lainsäädännön hienot periaatteet palveluhenkisyydestä, asiakkaan tarpeiden huomioon ottamisesta tai menettelytavoista ovat vain sananhelinää.

Ja kaikki tämä on ristiriidassa meidän mummujen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kanssa.

Kuka valvoo hallintoa?

Entä jos viranomainen käyttäytyy asiattomasti, ei vastaa kyselyihin tai neuvoo aivan pieleen, valvooko hallintoa kukaan? Pitääkö aina kannella ja valittaa, että hallintolaki otettaisiin tosissaan?

Kyllä pitää. Meillä mummoillakin on siihen oikeus, ja jos me emme käytä tuota oikeutta, huonot viranomaiskäytännöt pysyvät huonoina.

Lapin aluehallintovirasto käsittelee ne kantelut, jotka koskevat meidän mummujen peruspalveluja ja kuntien viranomaistoimintaa. Päätökset kanteluihin lähetetään kuntien kirjaamoihin, mutta käsitykseni mukaan ne eivät etene sieltä esimerkiksi lautakuntien tai kaupunginhallitusten käsittelyyn tai niitä ei tuoda edes tiedoksi.

Kun päätöksentekijä ei edes tiedä, että jostakin asiasta on tehty kantelu, kanteluilla ei ole sitä ohjaavaa vaikutusta viranomaisten toimintaan, mitä niillä pitäisi olla.

Kotikunnassani viranomainen kieltäytyi pari vuotta sitten asiallisesta asiakirjapyynnöstä ja ilmoitti pyytäjälle, ettei häneltä toivota enää yhteydenottoja ja ettei viestihin enää vastata.

Viranomainen sai huomautuksen lain ja hyvän hallintotavan vastaisesta menettelystä.

Se on hallintokantelussa vakavin aluehallintoviraston antama seuraamus, joka ei näytä hyvältä ansioluettelossa tai siinä tilanteessa, kun työantaja ryhtyy anomaan ansiomerkkejä moitteettoman työuran palkitsemiseksi.

Aluehallintovirasto kertaa päätöksessään (LAAVI/359/2018) ne lainkohdat, joita viranomaisen on syytä noudattaa työssään myös Rovaniemellä. Ja jälleen ne ovat perustuslaki, hallintolaki ja julkisuuslaki ja erityisesti taito perustella päätös.

Hyvä hallinto on meidän kaikkien perusoikeus, mutta siihen on vielä matkaa.

Joskus toivoisin, että tämä mummu olisi edes tässä asiassa väärässä ja meillä olisi jo myös hyvää hallintoa ja palveluhenkisyyttä.

Yleensä en ole ymmärtänyt asioita pieleen.