29.6.2025
Vielä juhannuksen jälkeen Lapissa oli kylmää, sateista ja tuuli äityi välillä myrskylukemiin. Pikkupojat tulivat ensimmäistä kertaa mummun ja ukin luo Simojärven mökille muutamaksi päiväksi ilman vanhempia.
Olimme suunnitelleet järvivedessä räpimistä, saunomista ja auringosta nauttimista, mutta pahimmillaan päivälämpötila oli alle kymmenen astetta: villapaidoille oli tarvetta.
Meillä oli hätävarana retki Ranuan eläinpuistoon, mutta hieman yllättäen pojat viihtyivät mökillä mainiosti kylmästä säästä huolimatta.
Eläinpuistoon ehdimme myöhemminkin.
Ranuan eläinpuisto on suosittu vierailukohde.
Ja mitä me teimme? Luimme kirjoja, retkeilimme, piirsimme liitutauluun ja papereihin, kerroimme tarinoita, poltimme roskia, heitimme tikkaa ja kalastimme.
Elokuussa koulunsa aloittava Vili oli oppinut lukemaan ja laskemaan, vaikeatkaan yhteenlaskut eivät tuottaneet vaikeuksia. Kun poika opetti mummulle, miten tikkaa heitetään ja sai nopeasti laskettua omien tikkojensa summaksi 32, mummu oli ihmeissään.
Pyysin poikaa laskemaan myös minun tulokseni, mutta poikaa nauratti:
– Mummu, ei tuossa ole laskemista – sait vain kuusi pistettä, kun kolme tikkaa osui seinään.
4-vuotias Leevi heitteli turvallisesti tarratikkatauluun pieniä hahmoja. Hänen tuloksensa liikkui vaivattomasti tuhansissa.
Lapset rakastavat kaikenlaisia seikkailutarinoita. Mummun mielikuvitus ei aina riittänyt samaan, mutta kun kerroin, miksi 1500-1800-luvulla merimiehet ja merirosvot sairastuivat pitkillä laivamatkoillaan keripukkiin, pojat ahmivat kaikki edelliskesän hillat ja tomaatit, etteivät sairastuisi.
Keripukki on C-vitamiinin puutostauti.
Kalastusreissuilla pojilla oli roolit valmiina: vanhempi oli onkipoika ja nuorempi haavipoika. Pikkuveli jaksoi ihastella, kuinka isoveli sai useita haukia ja ahvenen.
Olimme sisällä vain pahimmat sadekuurot. Kun iltasaunan jälkeen köllöttelimme kuuntelemassa Yle Areenasta rovaniemeläisen Anna Virtasen käsikirjoittamia ja lukemia satuja pohjoisesta, uni yllätti kesken sadun.
