fbpx

Totuudenmukainen tiedonvälitys

Olihan se aika hurjaa lukea maakuntalehden etusivulta, että henkilö on tuomittu törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Lapin käräjäoikeus ei tosin ole vielä asiaa käsitellyt, mutta etusivulla, lehden paraatipaikalla 8.4.2022 tuomio julistettiin.

Lapin käräjäoikeus on ilmoittanut, että istunnot ovat kesäkuussa.

Myöhemmin lehden edustaja perusteli virheellistä uutisointia sosiaalisessa mediassa teknisellä vialla, joka oli aihettanut kiirettä.

Totuudenmukainen tiedonvälitys perustuu aina faktojen tarkistukseen. Aina.

Median itsesääntelyelin Julkisen sanan neuvosto aloitti muutamia vuosia sitten vastuullisen journalismin kampanjan, jonka tarkoituksena on korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä.

Myös maakuntalehti on sitoutunut siihen.

Voit tutustua vastuulliseen journalismiin myös tästä.

Kampanjassa alleviivataan yksinkertaisesti sitä, että mediat noudattavat Journalistin ohjeita siksi, että ne takaavat yleisön oikeudet. Median lukijoilla, katselijoilla ja kuulijoilla on oikeus muodostaa mielipiteensä luotettavan tiedon pohjalta.

Siis totuudenmukaisen tiedonvälityksen pohjalta.

Kampanja-ajan jälkeen mediat ovat voineet korostaa noudattavansa pysyvästi vastuullista journalismia.

Niin myös maakuntalehtemme.

Syytön kunnes toisin todistetaan

Myös Suomi on sitoutunut YK:n ihmisoikeuksien julistukseen. Se on hyväksytty jo vuonna 1948 YK:n yleiskokouksessa, joten sisällön pitäisi vähitellen olla tuttua useimmille toimittajille.

Julistuksen 11. artiklan mukaan:

Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.

Tässä yhteydessä asiantuntijat puhuvat myös syyttömyysolettamasta, joka on keskeinen ihmisoikeuksiin kuuluva periaate.

Vastuullisen median ei pitäisi ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen ja mahdollisesti pyrkiä asiattomasti vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuun.

Maakuntalehti kuitenkin tuomitsi ennen käräjäoikeuden käsittelyä.

Journalististen ohjeiden mukaan:

Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön.

Nettisivuilta oikaisua oli vaikea löytää. Printtilehdessä (9.4.2022) oikaisu ei ollut etusivulla, vaan yksipalstaisena muiden oikaisujen joukossa lehden loppuosassa kuolinilmoitusten vieressä.

Etusivu on aina etusivu ja tavoittaa paremmin lehden lukijat.

Siksi tein tästä totuudenvastaisesta uutisoinnista kantelun julkisen sanan neuvostoon.

JSN on päättänyt  että kantelu otetaan käsittelyyn. Päätöksen on tehnyt JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen 28.4.

Pyydetään päätoimittajaa vastaamaan kanteluun siitä näkökulmasta, että korjattiinko painetun lehden etusivun virheet Journalistin ohjeiden kohdan 20 vaatimusten mukaisesti ja kiinnittämään vastauksessaan huomiota erityisesti korjauksen huomioarvon riittävyyteen.

Ja se kohta 20 kuuluu siis näin:

”Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.

Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.

Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä.”

JSN arvioi, että päätös kantelusta on odotettavissa touko-kesäkuussa.

Ja näin JSN päätti:

Lapin Kansan etusivun uutisnostossa oli olennainen asiavirhe, jonka mukaan Rovaniemen entinen konserniasiamies olisi saanut tuomion törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Tosiasiassa häntä vasta syytettiin rikoksesta.

Asian oikea laita kerrottiin kuitenkin virheettömästi lehden sisäsivun jutussa.

Lehti oli myös käsitellyt tapausta ja syytteen nostamista laajasti jo yli viikon ajan sekä printti- että nettijutuissaan. Lehti korjasi juttuaan jo sen ilmestyspäivänä nettiversiossaan ja seuraavana päivänä printtilehdessä oikaisuja-osiossaan.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että kyseessä oli olennainen asiavirhe, jonka Lapin Kansa korjasi nopeasti. Korjauksen julkaiseminen lehden oikaisuille tarkoitetussa osiossa oli huomioarvoltaan riittävä suhteessa virheen vakavuuteen.

Vakavuutta lievensi se, että asia oli kerrottu oikein lehden
sisäsivun jutussa ja aikaisemmassa uutisoinnissa.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Lapin Kansa ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Voit lukea JSN:n päätöksen kokonaisuudessaan tästä.