Olen 60+.
Keskustelu eläkeiästä pyörii usein kahden ääripään ympärillä: jaksaaako ikääntyvä työntekijä vielä osallistua työelämään tai kuinka kalliiksi kasvava eläkeläisjoukko yhteiskunnalle tulee.
Entistä harvempi keskustelija miettii, mitä kaikkea menetämme, jos ikääntyvien asiantuntijuus ja hiljainen tietoa katoavat. Ikääntyvät eivät ole pelkkä kuluerä.
Asiantuntijuus ei synny tutkinnosta. Se syntyy vuosikymmenten aikana tehdyistä päätöksistä, virheistä, kriiseistä, onnistumisista ja yhteiskunnallisen viitekehyksen ymmärtämisestä.
Olen tehnyt tuhansia juttuja, seurannut yhteiskunnallista päätöksentekoa, nähnyt, miten asiat valmistellaan, miten niistä viestitään – ja miten ne joskus epäonnistuvat. Olen itsekin osallistunut päätöksentekoon vuosikausia.
Tällainen kokemus ei katoa ikääntyessä. Päinvastoin: se syvenee.
Silti työelämän rakenteet ovat yhä mustavalkoisia. Olet joko työssä tai eläkkeellä. Joko täysipäiväinen tai sivussa.
Todellisuudessa kolmas ikä voisi olla yhteiskunnalle valtava voimavara.
Meillä on kasvava joukko ihmisiä, joilla on
- pitkä ammatillinen kokemus
- verkostot
- harkintakyky
- kyky nähdä kokonaisuuksia
- vähemmän tarvetta todistaa mitään
Miksi emme rakenna järjestelmiä, joissa tätä osaamista hyödynnetään joustavasti?
- osittainen yrittäjyys
- projektityö
- mentorointi, sparraus
- vapaaehtoistoiminta, jossa kokemus on etu, ei rasite
Samaan aikaan puhumme työvoimapulasta ja osaajavajeesta.
Kysymys ei ehkä ole vain työn määrästä.
Kysymys on siitä, osaammeko käyttää olemassa olevaa osaamista viisaasti.
Asiantuntijuus ei katoa eläkeiässä.
Se muuttaa muotoaan.
Yhteiskunnan tehtävä on päättää, hukataanko se – vai annetaanko sille mahdollisuus.