17.6.2024
Parina kesäisenä viikonloppuna olemme viimeistelleet monia asioita.
Puoliso käsitteli pariliiterin Virtasen tervapetsillä (sävy: karhu). Väri loppui kesken maalauksen viime syksynä, ja kun ilmat viilenivät, maalaus ei enää olisi onnistunut kelvollisesti.
Tilasimme pariliiterin Sokkelopuulta.
Minulla taas jäi varaston mustaa lattiamaalia (Virtasen Porstua) reilu litra. Olin ilmeisesti sulkenut maalipurkin huonosti ennen kuin olimme vieneet maalit talveksi kotimme lämpimään varastoon, ja maalin pintaan oli tullut kova kalvo. Pienen työstämisen jälkeen purkissa oli toimivaa maaliakin.
Olin edelliskesänä tohottanut pergolan laudat julkisivun puolelta, mutta jättänyt ne muuten käsittelemättä. Kevätaurinko oli haalistanut puun, ja kieltämättä vaikutelma ei ollut aivan puutarhalehtien tasoa – se oli kulahtanut ja masentava. Pergolan sisäpuoli oli vielä hurjempi, sillä se kertoi, että olin käyttänyt laudoitukseen kaikenlaista jämäpuuta.
Puoliso ei kehdannut sanoa ääneen, mitä ajatteli, mutta muutaman vuosikymmenen kokemuksella tiesin jo katseesta: tämä on oikeasti ruma.
Kun missään ohjeessa ei kielletä käyttämästä lattiamaalia seinälautoihin – ja miksi kiellettäisiinkään, sillä kulutus on seinissä olematonta ja sääolosuhteet samat kuin varaston lattiassakin, ryhdyin toimeen. 2,7 litran maalipurkki oli maksanut viime kesänä kolme euroa, joten taloudellinen sijoitus ei olisi suuri, jos lopputulos menisi pieleen.
Pergolan sisälaudoitus ennen maalausta:
Ja käsittelyn jälkeen:
Tämä on hieman vaiheessa, sillä terassin öljyäminen keskeytyi rankkasateen vuoksi ja tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan. Yleisilme kuitenkin rauhoittui merkittävästi.
Käsittelin myös pergolan ulkoseinät sävytetyllä suojalla (sävy: mänty), jota oli jäänyt vuorilautojen käsittelystä edelliskesältä.
Halusin myös halkaistut heinäseipäät ikkunoiden välisiin aukkoihin.
Jos minustakin puutarhuri?
Keväällä on ollut aikaa seurata erilaisia keskusteluja ja erityisesti Pinterestin ideoita. En ole koskaan ollut erityinen puutarhaihminen. Nuoremmat sisarukseni ovat niitä, jotka kasvattavat kaikki mahdolliset kukkansa ja köynnöksensä siemenestä alkaen.
Myös tyttäremme on innokasta puutarhuri, mutta toistaiseksi maailmassa ei ole sellaista lajia, jota en saisi tapettua yhdessä kesässä.
Puutarhalehdissä, joihin itsekin toisinaan teen juttuja, on aivan ihania inspiraatiokuvia. Kun meilläkin oli rannassa sammalien peittämä vene, siitä se idea sitten lähti.
Puoliso ei ollut aivan varma, oliko tässä mitään tolkkua, mutta nyt vanha appiukon Rovalan kansalaisopistossa 1970-luvulla rakentama lasikuituvene on saanut uuden elämän.
Jossakin vaiheessa puoliso tokaisi, että monet haluavat veneen pitävän vettä, mutta hän joutuu poraamaan pohjaan reikiä…
Alkukesästä olen vielä toiveikas, että vene antaisi satoa kuten perunoita, tilliä ja erilaisia syötäviä kukkia.
Säästäväisenä ihmisenä laskeskelin, että erilaiset yrtti- ja puutarhamullat sekä siemenet maksoivat sata euroa. Omavaraistaloudelle tulee järjetön kilohinta.
Lämpimät päivät antavat kuitenkin lupauksen sadosta.
Kastelukannua kannattaa muuten säilyttää ylösalaisin, sillä löysin sen sisältä kymmenen muumioitunutta hiirtä.
Eivät heränneet henkiin huudostani huolimatta.
