Myönnän, ettei tämä heti ollut se minun juttuni – mökkiprojekti Simojärvellä.
Ensin mies halusi lunastaa vanhan ja vaatimattoman mökin perikunnalta, sillä hän oli itse ollut rakentamassa mökkiä 1970-luvulla isänsä kanssa.
Lähtökohdat yhteiselle eläkepäivien ja seuraavien sukupolvien mökille eivät olleet suotuisat.
Mökin tunkkainen tuoksu tarttui vaatteisiin ja mielestäni mökki kaipasi purkamista, puskutraktoria. Haju ei ollut kosteuden aiheuttamaa, vaan lähinnä hiirien ja muiden jyrsijöiden pissan hajua, joka oli pinttynyt lattian eristeisiin.
Miesten mielestä mökissä ei ollut hajuhaittoja.
Mökki oli painunut ja kattokin hieman vuotanut piipun juuresta.
En suostunut yöpymään mökissä. Ulkohuussi oli tyrmäävä, ja sen haistoi jo kaukaa metsän reunasta. Vessareissuilla isot rupisammakot jäivät saappaan alle. Pieni sauna oli toteutettu hieman pieleen ja pesumahdollisuudet olivat puutteelliset.
Seurusteluaikana joskus 1980-luvulla kaikki oli toisin. Kontiotuotteen mökki palveli sen ajan tarpeita hyvin.
Ja ehkä vielä 1990-luvun alkupuolella, kun meillä oli kaksi pientä lasta, mökin puutteet eivät haitanneet. Tietä ei ollut, joten kuljimme mökille moottoriveneellä. Lasten kanssa yövyimme Simojärvellä harvoin.
Myöhemmin mökkeilimme vuosikausia Simojokivarressa sukuni omistamassa paikassa.
Iltatähtemme syntyi 2001. Kolmen lapsen kanssa Simojoki oli meille helpompi vaihtoehto kuin Simojärvi, mutta nyt lapset ovat maailmalla ja eläkevuodet lähestyvät.
Erityisesti perheen miesten mielestä Simojärvi olisi loistava ratkaisu koko perheen tulevaisuuden kesäpaikaksi.
Kaikki lapset viihtyvät luonnon rauhassa: marjastavat, kalastavat ja osa metsästää. Simojärven maastossa on erityisesti kanalintuja, järvessä kalaa ja hilla- ja karpalosuot sekä mustikka- ja puolukkamaat mökin vieressä.
Simojärvi on upea luontokohde. Voit lukea lisää tästä linkistä.
Ja rauhaa Salmenkarin rannassa on riittämiin, sillä kaavan mukaan alueelle ei myönnetä lisää rakennusoikeuksia. Naapurissa on vanha rintamamiestalo, mutta ei asukkaita.
Onko Simojärvellä liikaakin rauhaa, sillä sinne ei kukaan pistäydy päiväkahveille kuten Simojoen mökille? Jouduin pohdiskelemaan, viihdynkö minä itse täällä metsäautotien päässä lähitulevaisuudessa?
Jos ensin se vanha mökki…?
Pari vuotta sitten pojat ja mies alkoivat suunnitella vanhan mökin kunnostamista: nurkkien nostamista, sisäseinien ilmeen raikastamista, katon korjaamista ja vaatimuksestani myös lattian avaamista.
Miehille tuli hieman yllätyksenä, että lattialautojen alapuoli ja eristeet tuoksuivat vahvasti, vaikka ne olivat täysin kuivat.
Olin siis ollut oikeassa kuten myös poikien tyttöystävät – mökillä haisee pahalle.
Tuvan lattia sai uudet niskat, tuulensuojan, pieneläinverkot ja ekovillat.
Vanhat patjat saivat tuomion ja ne hävitettiin. Verhot ja peitot raikastuivat muutaman pesukerran ja etikkahuuhtelun avulla.
1960-luvun villapeitoista emme luopuneet.
Kaikki muu, johon ikävä tuoksu oli tarttunut, poltettiin tai toimitettiin jätteiden kierrätyspisteelle.
Tontin koko oli kasvanut kahteen hehtaariin.
Voitin Lotossa 1,20 euroa. Lupasin laittaa sen uuden mökin pohjakassaan.
Ja tässä muut julkaistut mökkitarinat:
