Luin hiljattain emeritapiispa Irja Askolan elämäkerran. Tai oikeastaan luin sen kahdesti, sillä moniin kohtiin piti palata ja miettiä, kuinka paljon sanat satuttavat, missä sananvapaudet rajat kulkevat ja liittyykö vapauteen myös vastuuta.
Irja Askola toimi Helsingin hiippakunnan piispana 2010-2017 ja teki ennen piispavuosiaan merkittävän kansainvälisen uran Euroopan kirkkojen konferenssissa Genevessä.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa on tullut tunnetuksi myös runoteoksistaan sekä vahvoista kannanotoistaan yhdenvertaisuuden, monikulttuurisuuden ja tasa-arvon puolesta.
Irja Askola on kirkkososiologi ja runoilijapappi, joka ei kuulunut kirkon sisäpiiriin. Silti tai ehkä juuri siksi hän tuli valituksi merkittäväksi johtajaksi. Monet pahoittelivat valintaa, ja Askola muotoili itsekin olevansa erityisesti vanhoillisille piireille kävelevä ekumeeninen ongelma.
Kun Askola vihki miesparin lähetystyöhön, vihapalautteen määrä oli kohtuuton. Samanlaista postia hän sai myös osallistuessaan vuonna 2015 rasisminvastaiseen mielenosoitukseen.
Monille oli liikaa, että piispa oli puolustamassa moniarvoista Suomea, ja hän sai jopa tappouhkauksia.
Silti Irja Askola koki, että hän oli menetellyt niin kuin koki oikeaksi.
Sananvapaus on turvattu vahvasti
Sananvapaus on turvattu Suomessa vahvasti perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Perustuslaki 12 pykälä:
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Jokainen saa siis ottaa kantaa, olla niin oikessa kuin haluaa, erotella meidät niistä, luoda enemmistö-vähemmistö-asetelmia sinnekin, mihin ne eivät kuulu. Kukaan ei voi arvioida, että sinun mielipiteesi olisi arvokkaampi kuin minun, vaikka näkökulmani voisi olla vinoutunut, faktat hatarat ja sävy aggressiivinen.
Aki Kekkonen on tehnyt opinnäytetyönsä Vihapostilla (Helsingin yliopisto, 2015) Irja Askolan piispana saamasta vihapalautteesta. Raaistunutta keskustelukulttuuria kärjistäen voisi ajatella, että Askolalle ei arvostelijoiden mielestä olisi kuulunut sananvapautta.
Nainen, joka puolustaa yhdenvertaisuutta, moniarvoisuutta ja tasa-arvoa on kelvoton ihmisenä, mutta erityisesti kirkon viranhaltijana – piispana.
Sananvapaus ja julkinen keskustelu kuuluvat demokratiaan. Ja julkisissa viroissa olevat joutuvat kohtaamaan entistä enemmän erityisesti sosiaalisen median nimettömien ja huonotapaisten henkilöiden epäasiallista kommentointia.
Mitä ilkeämmin sivallat, sitä paremmin saat äänesi kuuluviin erityisesti erilaisilla keskustelupalstoilla, joissa ylläpitäjä ei jaksa valvoa, kunnioitetaanko sananvapautta vai ei.
Ei tarvitse olla aivan naispiispa tai Irja Askola, kun huomaa, ettei sananvapauden katsota kuuluvan kaikille.
Evankelis-luterilainen kirkko perusti kirkon tasa-arvopalkinnon Irja Askolan ehdotuksesta vuonna 2017. Palkinnon nimi muutettiin alkuvuodesta tasa-arvo ja yhdenvertaisuuspalkinnoksi. Kirkkohallitus halusi, että palkinto voitaisiin myöntää myös yhdenvertaisuuden, ei vain sukupuolten tasa-arvon edistämisestä.
Kirkkohallituksen täysistunnossa oli esillä myös toinen versio palkinnon nimeksi. Kirkkoneuvos Petri Määttä esitti, että palkinto nimettäisiin Irja Askolan mukaan ja samalla se muistuttaisi Askolan yhdenvertaisuutta korostavasta toimintatavasta. Esitys hävisi äänin 7-5.
Toistaiseksi evankelis-luterilainen kirkko ei ole valmis tunnustamaan Irja Askolan merkittävää työtä yhdenvertaisuuden edistämisessä.
Rajoittamispyrkimyksiä myös kuntapolitiikassa
Sanavapauden rajoittamispyrkimyksiä on nähtävissä jopa kuntapolitiikassa, jossa erimieliset haluataan vaientaa.
Yksi esimerkki on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallituksesta vuodelta 2017, jossa kahdelta hallituksen jäseneltä estettiin osallistuminen päätöksentekoon. Perusteena oli se, että he olivat allekirjoittaneet kunnallisvalituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.
Valituksessa kritisoitiin Kemin valtuuston päätöstä lähteä mukaan sote-yhteisyritykseen eli Mehiläinen Länsi-Pohjaan.
Ennen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallituksen kokousta he olivat kuitenkin poistaneet nimensä valituksesta. Tämä oli hallituksen tiedossa, mutta äänestäen se päätti, että kahden jäsenen puoluettomuus oli vaarantunut, koska heillä oli ollut julkinen mielipide asiasta ja heistä tehtiin esteellisiä.
Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan luottamushenkilöillä on kuitenkin sananvapaus, ja sen käyttäminen ei tee luottamushenkilöistä esteellisiä käsittelemään asioita.
Eduskunnan oikeusasiamies otti siis kantaa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallituksen menettelyyn.
Perustuslaki koskee myös luottamushenkilöitä ja kertauksena:
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Toisessa kiistanalaisessa kuntapolitiikan kantelussa eduskunnan oikeusasiamies muistuttaa, että sananvapaus on erityisen merkityksellinen henkilöille, jotka kuntalaiset ovat vaaleissa valinneet edustajikseen.
Ja perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava myös sananvapauden toteutuminen.
Eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen voi kääntyä kun epäilee, että viranomainen tai virkamies ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos kantelija epäilee, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet asianmukaisesti.
Eduskunnan oikeusasiamiehelle (OA) saapui vuonna 2021 ennätykselliset 7732 kantelua. Viimeisen kolmen vuoden aikana kanteluiden määrä on noussut lähes 40 prosentilla.
Osa kanteluista liittyy sananvapauteen.
Joskus luottamushenkilön mielipidettä voidaan tulkita hyvin erikoisella tavalla. Jos esimerkiksi luottamushenkilö on vahvasti sitä mieltä, että perustettavaan virkaan pitäisi olla selkeä tehtävänkuvaus ja kelpoisuusehdot, ja se pitäisi laittaa julkiseen hakuun, kannanotto nähdään tarkoitushakuiseksi ohjailuksi, ja luottamushenkilöä ryhdytään pitämään julkisena vihamiehenä/naisena.
Kunnallinen viranhaltijalaki lähtee siitä, että viran täyttäminen edellyttää pääsääntöisesti julkista hakua. Virkasuhteeseen voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja täyttää hakuajan päättymiseen mennessä kelpoisuusvaatimukset.
Pahimmillaan sosiaalisessa mediassa esitetty vaatimus julkisesta hausta ja asianmukaisista kelpoisuusehdoista saattaa päätyä esityslistan esittelytekstiksi, jonka perusteella luottamushenkilö halutaan tehdä esteelliseksi osallistumaan päätöksentekoon.
Mielipide on joiden mielestä ollut kenties väärä, ja sen oletetaan johdattelevan päätöksentekoa virheelliseen suuntaan.
Kuitenkin poliittiset mielipiteet kuuluvat sananvapauden sellaiselle ydinalueelle, johon eduskunnan oikeusasiamiehen linjauksen mukaan on vain harvoin mahdollista puuttua hyväksyttävästi. Rajoitukselle on oltava täsmällinen ja suhteellisuusvaatimukset täyttävä määrittely.
Tykillä ei siis kannata apua kärpästä.
Joskus saattaa käydä niinkin, että virkavalintaa valmistellaan ei-julkisena asiana, palautetaan useita kertoja uuteen valmisteluun, sillä tehtävänkuva, kelpoisuusehdot ja vaativuuden määrittely tai palkan perusteet ovat voineet jäädä hahmottelematta ikään kuin virka olisi jo luvattu jollekin.
Näin olen kuullut meneteltävän.
Aluevaltuusto ”paljon vartijana”
Maaliskuussa aloittava aluevaltuusto on vanhan sanonnan mukaan paljon vartijana, sillä sille on uskottu runsaasti valtaa. Sen päätösvallassa on luoda Lappiin sellainen hyvinvointialue, jossa kansalaiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut oikea-aikaisesti ja palvelutarpeensa mukaisesti.
Sekä kansalaisten että päätöksentekijöiden olisi hyvä käydä vilkasta ja moniäänistä julkista keskustelua siitä, minkälainen palveluverkko Lappiin toteutetaan, miten palvelut järjestetään.
Joskus nuorempana olin innostunut rakenteellisesta sosiaalityöstä, jonka perimmäisenä tarkoituksena on paljastaa tai muuttaa ihmisten arkeen vaikuttavia syrjiviä rakenteita.
Se edellyttäisi kuitenkin sananvapauden kunnioittamista, reilua keskustelua.
Hyvinvointialueen synnyttämisessä rakenteellisen sosiaalityön näkökulmat olisi myös hyvä ottaa tarkasteluun. Vammaisten, lasten, nuorten, vanhusten, mielenterveys- ja päihdeongelmaisten tai köyhien palvelujen rakenteelliset epäkohdat on oltava tiedossa ennen päätöksentekoa.
Epäkohtien esilletuominen on erityisesti alan ammattilaisten eettinen velvollisuus, sillä monilla sosiaalihuollon asiakkaalla ei ole osaamista tai kykyä kertoa, miten pielessä jokin asia mahdollisesti on.
Vaientamisen kultturi vai sananvapaus?
Laura Tiitinen on tutkinut väitöskirjassaan (2019) sosiaalialan ammattilaisten toimintaa ja valtasuhteista mediavaikuttamisen kentällä.
Tutkimus on surullista luettavaa.
Kunnallinen toimintaympäristö pyrkii rajoittamaan sosiaalialan työntekijöiden julkista keskustelua kriittisiksi koetuista aiheista.
Tutkimustulosten perusteella työntekijöiden sananvapautta rikotaan epävirallisilla tavoilla. Ne voivat olla esimerkiksi organisaation esimiehen uhkailua työpaikan menettämisestä, painostamista, viestintäkieltoja, palveluviestinnän sensurointia (työntekjä ei saa päivittää tietoja palvelusta kunnan nettisivuille), viestinnän mitätöintiä.
Myös poliittiset päätöksentekijät painostavat sosiaalialan viranhaltijoita. Epäkohtia ei korjata tai toimia viivytellään tai epäkohtien paljastaja häpäistään.
Toki joskus saattaa olla myös niin, että viranhaltijat painostavat ja uhkailevat sekä alaisiaan että päätöksentekijöitä.
Pelolla johtaminen tuottaa vain kehnoja lopputuloksia.
Hyvinvointialueen päätöksentekijät voisivat pyrkiä rohkaisemaan erityisesti sosiaalialan osaajia tuomaan ratkaisuehdotuksia palvelujen uudistamiseksi, kertomaan, mihin voimavaroja tarvitaan, miten arjen sujuvuutta voitaisiin tukea.
Voit lukea Kamppailu sananvapaudesta väitöstutkimuksen tästä.
Hyvinvointijohtajalle kelpoisuusehdot
Tuleva hyvinvointialue perustaa merkittäviä uusia virkoja. Aluevaltuusto määrittelee esimerkiksi hyvinvointialueen johtajan viran kelpoisuusehdot ja valitsee johtajan.
Olisi upeaa, jos se ottaisi huomioon esimerkiksi ammattijärjestö Talentia näkemykset:
Asiantuntijat johtoon: sosiaallihuollon johtaminen kuuluu vain sosiaalialan korkeakoulutetuille.
Talentian työelämätoimikunnan jäsen Tuula Saarinen pohdiskelee blogissaan hyvinvointialueen johtajuutta. Hänen mielestään johtajalta vaaditaan
kokonaisvaltaisuutta
inhimillisyyttä
laajaa ymmärrystä ja osaamista
ihmisten kohtaamista ja huomioon ottamista
Saarisen mukaan johtajalta edellytetään myös rohkeutta, virheiden tunnistamista ja tunnustamista sekä niistä oppimista, yhdessä tekemisen otetta ja käytäntöjä, oikeudenmukaisuutta, armollisuutta ja ennen kaikkea jatkuvaa keskeneräisyyden sietämistä.
Voit lukea Tuula Saarisen blogitekstin tästä.
Olen itsekin nykyisin Talentian jäsen. Olen erityisen kiinnostunut sananvapauteen liittyvistä asioista, sillä perustuslain suoma oikeus ei toteudu läheskään aina. Vaientamisen kulttuuri kohdistuu laajasti muihinkin kuin sosiaalialan ammattilaisiin.
Sanat satuttavat. Uhkailut, painostukset, nimettömät viestit ovat tulleet tutuiksi.
Ja joskus väärän henkilön sosiaalisen median kirjoituksen peukuttaminen voi johtaa ikävyyksiin.
Ne mustelmat eivät ole vain sanallisia.
